© Annina Mannila
Päivitetty

Kevät tulee, monta kertaa vuodessa

Kevät alkaa vähän ennen joulua. Huomasin sen viime talvipäivänseisauksena. Tuttu melodia velloi mielessä niin voimakkaasti, että lopulta täytyi istahtaa pianon ääreen sitä soittamaan. Edvard Griegin Kevät, outo päähänpisto keskellä talvea, ajattelin ensin. Kun asiaa mietin, tajusin, että olin soittanut samaa kappaletta monena muunakin vuonna joulun alla. Se tuskin on sattumaa.

Olemme osa luontoa mutta myös osa avaruutta. Kun maapallo tekee matkaansa auringon ympäri, pohjoinen pallonpuolisko on välillä kasvot kohti aurinkoa, välillä pimeään päin. Vuodenaikojen vaihtuminen ja jopa taitekohdat, päivänseisaukset ja -tasaukset, tuntuvat ruumiissa ja mielessä.

Niin kauan kuin muistan, talvet ovat olleet lähinnä aikaa, jolloin odotan kevättä. Griegiä seuraavat helmi-maaliskuun soittovalinnoissa muut kevätsävelmät. Kevät on inspiroinut taiteilijoita ympäri maailman, eniten ehkä pohjoisessa. Talvi on täällä vaihtunut kevääksi selkeästi, mullistavasti. Kun pakkanen uupuu suojasääksi ja aurinko loistaa, vedet hyökyvät, jäät ryskyvät ja linnut palaavat muuttomatkalta, ihminen ei voi olla huomaamatta. Syntyy sävelmiä, runoja ja maalauksia. Jotkut rakentavat pilvilinnoja tai rakastuvat, toiset vaipuvat synkkyyteen. Kevät on suuria tunteita laidasta laitaan.

Lapsena ehdin tottua siihen, että kaikki tapahtui ajallaan. Talvipäivänseisaus oli kosminen lupaus keväästä, mutta maanpäällistä kevättä piti odottaa kuukausia. Sitä riemukkaampaa oli, kun talven ote lopulta kirposi.

Jokin aika sitten löysin arkistoistani lapun vuodelta 1992. Siinä luki: ”18.3. Vettä sataa!” Muistan sen päivän. Maaliskuun hento sade oli ihme, käsittämättömän varhainen merkki keväästä, se oli kirjattava muistiin.

Nykyään Etelä-Suomessa kohdataan vuosia, jolloin on ”kevättä ilmassa” milloin sattuu. Rankkasade huuhtoo paljasta pihaa joulu-tammikuussakin, järvien sulapaikat laajenevat, joutsenet joikaavat pimeässä.

Suomessa alettiin koota säähavaintoja järjestelmällisesti 1840-luvulla, joten lämpötilojen vaihtelu on verrattain hyvin tiedossa lähes 170 vuoden ajalta. Keskilämpötilamme on noussut yli kahdella asteella, keskimäärin 0,14 astetta vuosikymmenessä. Nopeus on melkein kaksinkertainen maapallon keskiarvoon nähden. Se näkyy. Joulukuussa 2014 Ilmatieteen laitos tiedotti, että havaintojen mukaan Suomen järvet jäätyvät myöhemmin ja jäät lähtevät varhaisemmin kuin ennen. Puut puhkeavat lehtiin ja kukkivat aiemmin kuin takavuosina.

Iloitseeko keväänkaipaaja? Ei, koska hänkin ymmärtää, että ilmastonmuutos vaikeuttaa ihmisten elinoloja monin paikoin ja vaarantaa luonnonvaraisten lajien säilymisen pohjoisessa, vuoristoissa ja muilla äärialueilla. Olemme aiheuttaneet sekamelskan. Talvea vesittävät sateet, kevättä vesittävät huolet siitä, mitä tuleman pitää.

Ja silti – kun aurinko maaliskuussa valaisee kuuset ja kuuluu punarinta laulaa, ajatukset pysähtyvät. kun talven valekeväiden jälkeen saapuu oikea kevät, sen valovoima on yhä niin suuri, että alle hautautuvat hetkeksi kaikki maailman murheet.

Teksti: Anni Kytömäki