Valkoselkätikka © Tuomas Seimola / Tarsiger.com
Päivitetty

Koti koivupökkelössä

Pandan polku lähti luontokartoittaja Hannu Sillanpään kanssa Keski-Suomen metsiin etsimään uhanalaisen valkoselkätikan pesäkoloja.  Niiden löytäminen on todennäköisempää kuin ennen: lajin pesimäkanta on kolminkertaistunut 15 vuodessa.

Luhangassa sijaitseva lehtimetsä on valoisa. Harvakseltaan kasvavat vanhat koivut kohoavat korkeuksiin. Niiden rinnalla nököttää kuolleita lahopuita. Uhanalainen valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) viihtyy tällaisessa ympäristössä.

Metsässä on huhtikuun puolivälissä polvenkorkuisia lumikinoksia. Metsähallituksen luontokartoittaja Hannu Sillanpää rämpiikohti valkoselkätikan suojelualuetta.

-Valkoselkätikan elinpaikat sijaitsevat usein rannoilla ja saarissa kosteapohjaisilla mailla, jossa on lehtimetsää, Sillanpää sanoo.

Sillanpää nostaa kiikarit silmilleen ja tähyilee ympäristöä. Hän tarkastelee etenkin vanhoja koivupökkelöitä, joihin valkoselkätikka nakuttaa joka vuosi uuden pesäkolon.

-Jos haluaa löytää valkoselkätikan pesän, pitää kulkea pökkelöltä pökkelölle, ja samalla silmäillä myös eläviä puita.  Joskus yhden pesän löytämiseen voi kulua useita tunteja, Sillanpää kertoo.

Talviruokintaa sian ihralla

Sillanpää käy järjestelmällisesti läpi mahdollisia pesäpuita. Hän huomaa vinon koivupökkelön juurella puulastua. Se on merkki siitä, että tikka on käynyt kaivertamassa tulevaa pesäkoloaan.

Luhangan metsissä asuu myös käpytikkoja, harmaapäätikkoja ja palokärkiä, joten lastut maassa eivät aina ole valkoselkätikan jäljiltä.

-Valkoselkätikan pesäkolon lentoaukko on usein suurempi kuin käpytikan, mutta pienempi kuin harmaapäätikan. Eri tikkalajien tekemien kolojen tunnistaminen vaatii harjaantumista, sillä ne muistuttavat paljon toisiaan, hän sanoo.

Valkoselkätikka tekee pesänsä usein lähelle tikkojen talviruokintapaikkaa, jonne vapaaehtoiset lintuharrastajat vievät sian ihraa nokittavaksi. Talviruokinta on tärkeää, koska pökkelöissä eläviä kovakuoriaisten ja perhosten toukkia syövä valkoselkätikka on herkkä metsäluonnon muutoksille.  

Etenkin metsätalous ja kuusettuminen uhkaavat valkoselkätikkaa. Koska lajille ei ole tarpeeksi sopivia pesimämetsiä ja talvisen ravinnonsaannin turvaavia elinympäristöjä, nuoret tikat eivät aina selviä ensimmäisestä talvestaan.

Kartoitus on työlästä

Seuraavalla kartoitusalueella Sillanpää havaitsee valkoselkätikan pesän, joka on korkean koivupökkelön rungossa, taulakäävän alapuolella. Sillanpää koputtelee lahopuuta, mutta lintua ei näy missään.

Valkoselkätikkakoiraan tunnistaa kirkkaanpunaisesta päälaesta ja alaperästä. Selässä sillä on valkoinen poikittain kulkeva raidoitus mustalla pohjalla.

Valkoselkätikka tekee usein pesäkolonsa ennen muita tikkoja, maaliskuun lopussa, ja munii huhtikuun lopulla. Valkoisia munia on tavallisesti kolmesta viiteen, ja sekä koiras että naaras hautovat niitä. Poikaset lähtevät pesästä noin neljän viikon ikäisinä.

”Valkoselkätikan pesimäpaikat ovat hajallaan ympäri eteläistä Keski-Suomea. Niiden löytäminen on vaikeaa ja työlästä. Koska tikka tekee lähes joka vuosi uuden pesäkolon eri paikkaan, monet vanhat tutut lehtimetsäkuviot saattavat autioitua. Se tekee pesäkartoituksesta haastavaa”, hän sanoo.

-Ilman vapaaehtoisia lintuharrastajia pesimämetsien kartoitus olisikin hyvin vaikeaa.

Suojelussa on onnistuttu

Pesiä löytyy kartoituksissa kuitenkin yhä useammin, sillä valkoselkätikan pesimäkanta on kolminkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Viime vuonna Suomessa oli 130 - 180 pesivää valkoselkätikkaparia, kun 1990-luvun alussa niitä oli vain 30 - 50.

Valkoselkätikka ei ole enää korkeimmassa uhanalaisuusluokassa eli äärimmäisen uhanalainen, mutta uhanalainen se on edelleen.

Esimerkiksi suojelualueiden ja lehtimetsien määrän lisääntyminen, elinympäristöjen hoito ja talviruokinta ovat kasvattaneet kannan kokoa. Kannan elpymiseen on vaikuttanut myös se, että valkoselkätikkoja on vaeltanut Venäjältä Suomeen.

Valkoselkätikan suojelua voi siis hyvin kutsua menestystarinaksi, vaikka suojelutoimet aiheuttivat aikanaan ankaria kiistoja maanomistajien ja luonnonsuojelijoiden välillä.

_____________________________________

WWF ja valkoselkätikka

Valkoselkätikan seuranta ja suojelu aloitettiin, kun WWF perusti valkoselkätikkatyöryhmän vuonna 1987. Työryhmän laatima valkoselkätikan suojeluohjelma luovutettiin ympäristöministeriölle vuonna 1992.

Nykyään päävastuu lajin suojelusta on Metsähallituksella. WWF:n työ valkoselkätikan suojelemiseksi kuitenkin jatkuu. WWF osallistuu talviruokintaan ja pesäinventointiin Metsähallituksen apuna maksamalla vapaaehtoisten lintuharrastajien kuluja.

WWF suojelee aktiivisesti valkoselkätikan elinympäristöjä, vanhoja lehtimetsiä.Viime vuonna WWF ja UPM perustivat työryhmän, jonka tavoitteena on metsänkäsittelymenetelmien kehittäminen sellaisiksi, että valkoselkätikan elinvaatimukset otetaan huomioon nykyistä paremmin.

_____________________________________

Lintujen lumoissa

Kuka olet?

Olen Hannu Sillanpää Jyväskylästä. Olen neljättä maastokautta Metsähallituksen luontopalveluilla valkoselkätikkakartoittajana. Seuranta-alueeni on Keski-Suomen maakunnan eteläosa, jonkin verran tarkastan kohteita myös Päijät-Hämeessä ja Vaasan rannikolla.   

Miten lintuharrastuksesi alkoi?

Sain kipinän lintuharrastukseen 9-vuotiaana. Harrastus vei nopeasti mukanaan. Sain isältäni käyttöön vanhat, isot ja hyvin painavat kiikarit sekä 1960-luvulla tehdyn lintukirjan. Asuin melko hyvällä lintupaikalla maaseutukylällä, josta oli hyvä lähteä kävellen ja etenkin polkupyörällä katselemaan keväisiä tulvia ja hanhipeltoja.

Mikä linnuissa kiehtoo?

Se, että niistä ei voi koskaan tietää kaikkea. Aina kun lintuja seuraa, niiden käyttäytymisestä oppii jotakin uutta. Lintuja on suhteellisen helppo oppia tuntemaan ulkonäöltä, mutta vähintään yhtä kiehtovaa on esimerkiksi niiden pesinnän eri vaiheiden seuraaminen.

Millaisiin kiperiin tilanteisiin olet joutunut tikkakartoitusretkillä?

Haastavin oli parisen vuotta sitten merellä Vaasan rannikolla. Lähdin aamulla melko lähellä olevaan saareen soutuveneellä. Toisin kuin sääennuste näytti, tuuli yltyi voimakkaaksi päivän aikana. Iltapäivällä oli haastavaa päästä isolla soutuveneellä soudetuksi vasta-aallokkoon takaisin mökille. Sellaista toki on sattunut, että kartta, eväät tai kiikarit ovat unohtuneet kotiin.

Mieleenpainuvin lintukohtaamisesi?

Lintujen kohtaaminen niiden luonnontilaisessa elinympäristössä on aina antoisaa. Lintujen havainnointi esimerkiksi vanhassa lahopuustoisessa metsässä tai luonnontilaisella suolla ovat antoisimpia. Linnut ovat tällöin paikassa, jossa ihmisen vaikutus niiden elinympäristöön on mahdollisimman pieni.

Teksti: Kalle Erkkilä