© Johannes Sipponen / WWF
Päivitetty

Kotia etsimässä

Puron pohjassa väreilee. Taimenen poikanen nousee ylös soran seasta tarkkailemaan maailmaa. Pian sen on päätettävä, jääkö se kotipuroon asumaan vai lähteekö vieraille vesille vaeltamaan.

Taimenen poikanen elää ensimmäiset kuukautensa puronpohjan soraikossa. Se nautiskelee aluksi ravintoa ruskuaispussistaan, kunnes nousee veteen kasvamaan. Kutu on laskettu soran suojaan jo syksyllä, mutta poikanen on kuoriutunut vasta keväällä.

Kotipurossaan taimen viihtyy parivuotiaaksi. Sitten on päätöksen aika: kala joko lähtee vaeltamaan läheiseen järveen tai mereen tai jää elämään kotipuroonsa. Samasta kalanpoikasesta voi siis tulla niin meri-, järvi- tai purotaimen riippuen siitä, mihin se asettuu elämään.

Geenit ja ympäristöolosuhteet vaikuttavat siihen, lähteekö taimen liikkeelle. Pieni puro ei välttämättä riitä kasvupaikaksi koko kalaparvelle.

  – Lähtö voi liittyä myös lisääntymiseen.  Meressä tai järvessä taimen kasvaa suuremmaksi kuin purossa, ja mitä isompi kala, sen paremmin se menestyy jälkikasvun tuottamisessa. Toisaalta kotipuroon jäävät sisarukset eivät kohtaa niin paljon uhkia, kuten petoja tai kalastusta, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska kertoo.

Elämän ja kuoleman kutu

Taimen kutee mielellään samassa paikassa, missä se on syntynyt. Miten kala löytää satojen kilometrien päästä takaisin kotiin?

  – Tätä on tutkittu, mutta asia on edelleen pieni mysteeri. Jokainen puro ja virtapaikka on erilainen, ja kotijoessa on oma tuoksu, jonka taimen aistii. Mutta voihan olla, että se käyttää muitakin keinoja. Linnut vaeltavat magneettikenttien ja tähtien perusteella, miksei kalakin siihen pystyisi, Ovaska pohtii.

Lisääntymisessä taimenella on erilaisia strategioita. Siinä, missä yksi päättää kasvattaa itsensä isoksi ja kutee vain kerran ja lataa siihen kaiken, toinen saattaa kutea usein ja panostaa yhteen kertaa vähemmän.

Kuteminen voi olla kalalle kohtalokasta. Meritaimen saattaa vaeltaa Perämereltä Tornionjokea vastavirtaan satoja kilometrejä. Se syö voimia. Yksi naaras voi laskea kymmenentuhatta mätimunaa.

– Kun kala panostaa kaiken energian kutemiseen, se on alttiimpi sairastumaan tai jäämään saaliiksi. Moni kala kuoleekin heikkona kudun jälkeen.

Luonnon kiertokulku on kuitenkin jo turvattu: jälkipolvi on saatettu alkuun.

Mätirasiasta maailmalle

Meritaimen on Suomessa äärimmäisen uhanalainen, ja myös sisävesien taimenkannat Napapiirin eteläpuolella on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Kun taimenjokia valjastettiin 1950-luvun taitteessa teollisuuden käyttöön, kalateitä ei yleensä rakennettu. Voimalaitosten padot ovatkin katkaisseet taimenen vaellusreitit. Myös metsäojitusten, turvetuotannon ja maatalouden aiheuttama vesien rehevöityminen pistää taimenen tiukoille.

 – Voimalaitosten takana eläneet populaatiot on monilta osin jo menetetty, mutta siirtoistutuksia voidaan tehdä muilla kannoilla. Valitettavasti valtaosa istutuksista tehdään elävien poikasten siirtona merialueille, jolloin kalat eivät löydä kotipuroon kutemaan vaan jäävät kodittomiksi, Matti Ovaska sanoo.

Paras vaihtoehto istutuksille on luonnollista kutua matkiva mätirasia, joka peitellään puron pohjan soraikkoon. Näin poikaset leimautuvat syntyessään uuteen kotipuroonsa.

WWF taimenen asialla

  • WWF:n kuluttajan kalaoppaassa villi taimen on punaisella listalla, eli sen syömistä kehotetaan välttämään (wwf.fi/kalaopas).
  • Rakennamme kosteikkoja, jotka ehkäisevät vesistöjen rehevöitymistä ja liettymistä.
  • Vaikutamme poliitikkoihin, jotta taimenen suojelua tehostettaisiin.
  • WWF antoi edellisen Pandapalkinnon (10 000 euroa) Virtavesien hoitoyhdistykselle, joka kunnostaa Etelä-Suomen alueella taimenen lisääntymisalueita.

Teksti: Mira Hannuksela