© Tuukka Koski
Päivitetty

Luonnonsuojelu ja hyvä, paha innovaatio

Kolumni

Aina tuo innovaatio! Monille pelkkä sana on punainen vaate, konsulttien viljelemä käsite, jonka nimissä surutta suhmuroidaan. Käsitteenä se on muun muassa liitossa kulutusyhteiskunnan kanssa, ja sen palvonta on luonut maailman, jossa tuote on vanha jo kun se tulee markkinoille. Tämän lisäksi innovaatiosta on tullut itseisarvo, joka voi talloa alleen monta muuta arvoa – luonnon arvot mukaan lukien. Ei siis ihme, jos luonnonsuojelusta kiinnostunut ihminen kokee innovaatiokeskustelun ongelmalliseksi.

Samalla innovaatio voi kuin voikin olla luonnonsuojelun tärkein kumppani. Vaikka on totta, että innovaatiokeskustelu tänään keskittyy uusien tuotteiden ja jatkuvan talouskasvun palvomiseen, innovaation voi ymmärtää myös eri tavoin. Yksi syy siihen, miksi tänään puhumme niin tyhjänpäiväisesti innovaatiosta, johtuu siitä, että ne, joiden pitäisi johtaa keskustelua, ovat jättäneet sen muille: konsulteille, lobbareille, poliitikoille ja “mielipidejohtajille”. Nämä taas ovat tarttuneet kaikkein helpoimpiin pointteihin, kiiltävimpiin esimerkkeihin, puhuen ennen kaikkea heille, joiden leipää syövät.

Tästä syystä puhumme esimerkiksi noin tuhat kertaa (ei-tieteellinen arvio) enemmän tuote- ja palveluinnovaatioista kuin prosesseja koskevista innovaatioista. Edellä mainitut on nimittäin helppo pistää esille. Voimme ihastella uusia teknisiä laitteita tai nauttia siitä, miten helppoa on saada palveluja tilattua kotiin tai kulmalle. Jälkimmäiset taas ovat näkymättömiä. Vaikka ne voivat tehostaa resurssien käyttöä ja vähentää luonnon ylirasittamista paljonkin, ne eivät koskaan saa samaa sädekehää, jonka uudet lelut ja kivemmat palvelut saavat.

Kyse ei siis ole siitä, onko innovaatio hyvä vai paha, vaan siitä, mitä miellämme innovaatioksi. Tämä päätetään pitkälti mediassa, jossa innovaatioteollisuuden äänenkannattajat ovat saaneet monopolisoida keskustelun. Tämä johtaa taas siihen, että niin julkisia kuin yksityisiä resursseja suunnataan asioihin, jotka ovat innovaatioita vain hyvin kapeasti katsottuna. Samalla huomattavasti tärkeämmät innovaatiot jäävät kokonaan ilman tukea.

Olisi siis tärkeää, että saisimme keskusteluun uusia, erilaisia, kriittisiäkin ääniä. Sellaisia, jotka tarjoaisivat vaihtoehtoja rajalliseen innovaatiopalvontaan. Sellaisia, jotka kyseenalaistavat mitä katsomme, mistä puhumme, mikä saa suitsutusta. Innovaatiokritiikkiä, sanalla sanoen – mutta kritiikkiä, joka myös tarjoaa tien eteenpäin.

Joten puhukaamme enemmän innovaatioiden roolista luonnonsuojelussa ja maailman muissa suurissa kysymyksissä. Pohtikaamme, mitä voisimme saada aikaan, jos käyttäisimme edes murto-osan niistä rahoista ja älyllisistä resursseista, jotka tänään käytetään luomaan innovatiivisempia partahöyliä ja kännykkäpelejä, suojelemaan maailmaa koko monimuotoisuudessaan. Osallistukaamme keskusteluun, koska se on keskustelu, joka kannattaa käydä.

Teksti: Alf Rehn 

Alf Rehn on Åbo Akademin liiketaloustieteen professori, kolumnisti, kirjailija ja luennoitsija, jonka tavoite on haastaa ajatteluamme esittämällä asiat täysin eri näkökulmista kuin kukaan muu.

Kolumni on julkaistu WWF-lehden numerossa 3/2015.