Metsänomistaja – näin säilytät elinmahdollisuudet monipuoliselle metsälinnustolle

Hömötiaisella, töyhtötiaisella ja muilla suomalaisilla metsälajeilla ei mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan. Metsissämme elää peräti 814 uhanalaista lajia – ja määrä kasvaa, jos metsienkäsittelyssä ei tapahdu muutosta. Kokosimme vinkkejä, joita toteuttamalla metsänomistajat voivat varmistaa luonnon hyvinvoinnin ja lintujen viserryksen omissa metsissään.

Valitettavasti hakkuumäärät lisääntyvät suomalaisissa metsissä. Valtaosa hakkuista toteutetaan edelleen avohakkuina, mikä tarkoittaa käytännössä koko metsän kaatamista. Se on tuhoisaa lukuisille metsän asukeille. Kaadettujen puiden tilalle istutetaan kyllä uusia, mutta ne ovat useimmiten kaikki samaa puulajia ja keskenään saman ikäisiä. Tämä on ongelmallista, koska luonnostaan metsän kuuluisi olla monimuotoinen: siellä kuuluisi olla eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä puita. Vanhat metsät ovat metsäluonnon aarreaittoja monine harvinaisuuksineen, nuoret istutusmetsät taas verraten köyhiä.

Hyvä uutinen on, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen onnistuu metsän käsittelyssä. Mikä parasta, myös metsänomistaja voi hyötyä monella tavalla: Luonnon monimuotoisuuden turvaavan metsänkäsittelyn ansiosta sienet, marjat ja riistalajit viihtyvät, maisema säilyy kauniina ja metsän arvo virkistyskäytössä kasvaa. Lisäksi metsätuhojen riskit pienenevät. Keinot eivät ole työläitä – pelkästään jo jättämällä metsään lahopuuta annetaan mahdollisuudet monimuotoiselle elämälle! Oman metsänsä voi myös suojella, ja siitä voi saada taloudellista korvausta.

Sinä päätät, laulavatko linnut metsässäsi myös seuraaville sukupolville.

Tässä vinkkimme metsänomistajille:

  1. Suojele metsäsi kokonaan hakkuilta! Monimuotoisten metsien suojelu on lukuisille lintulajeille tärkeää. Jos omistat vanhaa tai monimuotoista metsää, tarkista täyttääkö se Metso-ohjelman kriteerit. Metso-ohjelman kautta valtio voi maksaa markkinahinnan mukaisen verottoman korvauksen alueen suojelusta. Lue lisää osoitteesta www.metsonpolku.fi
  2. Sano ei avohakkuille (lue lisää jatkuvasta kasvatuksesta, joka on sekä kukkarolle että linnuille, esimerkiksi hömö- ja töyhtötiaiselle, hyvä vaihtoehto).
  3. Jos teet hakkuita, säilytä kaikki metsässä esiintyvät puulajit tai istuta niitä lisää. Eri puulajit rikastuttavat luontoa, sillä niiden mukana tulee suuri joukko seuralaislajeja: muun muassa lintuja, nisäkkäitä, perhosia, sienijuuren muodostavia lakkisieniä. Kaikkia niitä tarvitaan!
  4. Vältä hakkuita lintujen pesimäaikaan 15.4.–31.7. Erityisen tärkeitä metsäelinympäristöjä linnustolle ovat lehtipuuvaltaiset metsät, lehdot, lehtomaiset kankaat, korvet ja rantametsät. Petolintujen pesäpuun ympäristö tulisi rauhoittaa hakkuilta.
  5. Älä tee mitään! Kun puu kuolee, ei sille kannata tehdä mitään: lahopuu ylläpitää jopa rikkaampaa lajistoa kuin elävä puu. Hyötyjiä ovat muun muassa sammalet, sienet, hyönteiset ja hyönteisiä syövät eläimet. Erityisesti elävät ja kuolleet kolopuut ja pökkelöt ovat tärkeitä pesäpaikkoja monille metsälinnuille.

 

Näitä vinkkejä toteuttamalla luonto kiittää. Jos haluat syventää tietämystäsi, tutustu WWF:n Metsänhoito-oppaan sisältöihin. Opas kaataa asiantuntijavoimin metsänhoitoon liittyviä myyttejä ja tarjoaa lisätietoa keinoista, joiden avulla luonnon monimuotoisuuden turvaaminen onnistuu metsän käsittelyssä.

Metsänomistaja, vaihda jatkuvaan kasvatukseen!

Voit hoitaa metsääsi ilman avohakkuita ja saada samalla tuottoa.

Metsää voi hoitaa myös ilman avohakkuita

Metsänomistaja, vaihda jatkuvaan kasvatukseen!

Voit hoitaa metsääsi ilman avohakkuita ja saada samalla tuottoa.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.