Venni Alanko kolaa apukinosta © Joonas Fritze/WWF
Päivitetty

Vailla vakinaista kinosta

Viimainen tuuli tekee pikkupakkasesta purevan, mutta Lietveden jäällä tarpovan joukon mieliala on reilusti plussan puolella – ollaanhan liikkeellä hyvällä asialla.

WWF:n kokoama kymmenhenkinen ryhmä on saapunut Etelä-Saimaalle auttamaan äärimmäisen uhanalaista saimaannorppaa pesimään onnistuneesti. Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs kaivaa pesänsä helmikuun aikana muhkeisiin rantakinoksiin, mutta talvi on ollut huolestuttavan vähäluminen.

Niinpä norpille on päätetty kolata apukinoksia vapaaehtoisvoimin.

–On tietysti vaikea sanoa, olisiko luonto ehtinyt hoitaa homman viime hetkillä, mutta emme halunneet ottaa sitä riskiä. Jos kunnollisia pesäkinoksia ei synny, norpat joutuvat synnyttämään jäälle. Silloin jopa puolet kuuteista voi kuolla, sanoo joukon keulilla harppova WWF Suomen ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Kuutteja odotetaan syntyvän tänä vuonna yli 60. Niiden turvaksi Saimaan rannoille kasataan parisensataa kinosta.

Itä-Suomen yliopiston monivuotisen tutkimuksen mukaan norpat hyväksyvät ihmisenkin tekemät kinokset pesäpaikoiksi.

–Jopa runsaslumisina talvina noin puolet apukinoksista on ollut norppien asuttamia, Tolvanen kertoo.

­Norpat ovat pesäpaikkauskollisia

Parin kilometrin patikoinnin jälkeen ryhmä saapuu pienen luodon rannalle. Juuri tähän norppa on pesinyt aiempina vuosina.

–Norpat ovat melko pesäpaikkauskollisia. Nämä valitsemamme paikat eivät ole satunnaisia, Tolvanen sanoo.

Ennen urakan aloittamista talvisen näyttämön ottaa haltuunsa Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskela, jonka johdolla suunnitelma käydään vielä kerran läpi.

Aluksi täytyy mitata, että jään alla on vähintään metri vettä. Norppa nimittäin sukeltaa kinoksen alle ja raaputtaa eturäpylänsä kynsillä itselleen noin 50­-70 senttiä korkean pesäkolon.

Vapaaehtoisten on määrä kolata vähintään metrin korkuinen, kolme metriä leveä ja kahdeksan metriä pitkä tiiviiksi tampattu kinos.

Metsähallituksen organisoima operaatio on osa viime vuonna käynnistynyttä Saimaannorppa-LIFE -hanketta. Kinostalkoissa on mukana kaikkiaan noin sata norpan kohtalosta huolestunutta ihmistä, osa heistä WWF:n kutsumina.

–Ei muuta kuin kolat käyntiin, Koskela kajauttaa.

Ja kolathan käyvät. Kevyttä lunta on helppo työnnellä, mutta hiki virtaa pian siitä huolimatta.

–Luonnonsuojelu on rankkaa hommaa, työnjohtajana toimiva Koskela huudahtaa.

Olipa homma kuinka rankkaa hyvänsä, kinosta kasataan suurella sydämellä. Vajaan tunnin ahkeroinnin jälkeen ryhmän sopiikin ihastella työnsä tulosta.

–Eihän norpalla ole koskaan näin hyviä kinoksia luonnostaan, Koskela kehuu.

–Ne tottuvat liian hyvään. Pian norpat eivät enää kelpuuta luonnon muovaamia kinoksia, Petteri Tolvanen vitsailee.

Nestorin ja norpan jäljillä

Ensimmäinen apukinos oli vasta harjoittelua. Töitä riittää vielä, sillä kolan varressa huhkitaan niin kauan kuin valoa riittää.

Petteri Tolvanen jakaa WWF:n vapaaehtoiset kahteen ryhmään. Molemmat ryhmät tutkivat hetken karttaa ja suuntaavat sitten seuraaville tunnetuille pesäpaikoille.

Harmaa taivas maalaa kauniin maiseman karuin sävyin. Lumipeite jäällä on ohut ja koskematon, jyrkkinä kohoavat kalliot antavat rantaviivalle ryhtiä. Kaukaisuudessa liihottaa yksinäinen korppi.

–Tällaisesta maisemasta tulee mieleen, että täällä on eletty kivikaudellakin. On ollut kovempaa porukkaa silloin, Tolvanen toteaa.

Vuosia sitten näillä rannoilla saattoi kuulla harmonikan sointia. Instrumenttia käski Nestori Reponen, jonka kerrotaan innoittaneen Juha Vainiota säveltämään laulun vanhasta poikamiehestä ja yksinäisestä norpasta.

–Kunhan ei kävisi samalla lailla kuin muillekin saariston vanhoillepojille viiksekkäille. Että jäisivät ilman akkaa, Nestori Reposen, vanhan ja naimattoman kyläsepän, tiedetään tokaisseen norpan kohtalosta.

Nestorin huoli tallentui myös laulun sanoihin.

 ”Suuri Saimaa, mut sata on hylkeitä vaan / Kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.

Saimaannorpan tilanne ei ole aivan yhtä synkkä kuin laulun ilmestymisen aikoihin. WWF:n vuonna 1979 aloittaman aktiivisen suojelun ansiosta norppakanta on säilynyt ja kasvanut. Nykyään norppia arvioidaan olevan noin 310. Kestämätön verkkokalastus ja lumettomat talvet muodostavat kuitenkin ison uhkan näille uhanalaisille hylkeille.

–Pidemmällä tähtäimellä näyttää valitettavasti siltä, että vähälumiset talvet lisääntyvät. Tulee myös talvia, jolloin Saimaa ei edes jäädy. Seuraava vaihe onkin sitten kehittää norpalle keinopesiä. Myös kaikki työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on todella tärkeätä, Tolvanen sanoo.

Apukinosten toivotaan kuitenkin auttavan villakarvaisia kuutteja selviytymään pahimman yli.

___________________________________________________

Norpan ystävä

Kuka olet?

–Olen Venni Alanko, viime kesänä ympäristösuunnittelijaksi valmistunut työtön työnhakija. Löysin WWF:n vapaaehtoismahdollisuudet vuonna 2012. Sen jälkeen olen osallistunut kymmenelle talkooleirille ja öljyntorjuntakoulutuksiin sekä vapaaehtoisena että WWF:n työharjoittelijana.

Minkä takia olet mukana kinostalkoissa?

–Apukinosten tekeminen on konkreettista luonnonsuojelutyötä. Tällä tavalla voi oikeasti auttaa. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden vapaaehtoisten kanssa tulee heti kakkosena.

Mitä norppa merkitsee sinulle?

–Norppa on Suomen luonnon ja luonnonsuojelun ikoni. Vasta nähtyäni sen kerran itse elävänä tavallaan ymmärsin, että se on oikeasti olemassa. Sen jälkeen olen kiinnostunut asiasta vielä enemmän. Nimesin koiranikin Kuutiksi.

Minkälainen kohtaaminen norpan kanssa oli?

–Viime kesänä WWF:n Linnasaaren talkooleirillä oli tyyni kesäilta. Näin laiturilta, että sadan metrin päässä ui jokin. Ensin ajattelin sen olevan pintaan noussut kuikka, mutta se olikin jotain muuta. Norppa ui pitkän aikaa pinnalla. Sitten se sukelsi ja sen pyrstö näkyi. Sama toistui useita kertoja illan aikana. Se oli todella hieno kokemus.  

Mikä olisi paras palkinto kinostalkoista?

­–Paras palkinto tästä työstä olisi, että norpat tekisivät pesiä kolaamiimme apukinoksiin ja niihin syntyisi keväällä monta kuuttia.

Teksti: Joonas Fritze