Elina Innanen innostui ruu­an­lai­tos­ta ryhdyttyään vegaaniksi

Vuoden 2024 Earth Hour -lähettiläät Aamukahvilla-median perustaja Henriikka Reinman, somevaikuttaja Maiju Voutilainen, Vegeviettelys-blogista tunnettu Hanna Kuusisalo ja Chocochili-brändin takana oleva Elina Innanen kertovat, miksi lähtivät mukaan Earth Houriin ja mitä luonto heille merkitsee. Tässä jutussa Elina Innanen kertoo, miksi hän suosii vegeä.

”Joka päivä valitsemme, miten täytämme ruokalautasemme. Jos valitsemme lautaselle yhä useammin kasvipohjaisia tuotteita, voimme vaikuttaa merkittävästi ympäristön hyvinvointiin ja omaan hiilijalanjälkeemme.

Kun yli 20 vuotta sitten ryhdyin vegaaniksi, en olisi voinut kuvitellakaan, miltä maailma näyttää vegaanin silmin tänä päivänä. Kasvisten valikoima on kasvanut valtavasti, lehmänmaidon sijaan on helppo ostaa kauramaitoa ja kasviproteiineja löytyy jokaiseen makuun. Sen lisäksi, että tuotevalikoima on huomattavasti laajentunut, on ilahduttavaa huomata myös kasvisruokavalioihin suhtautumisen muuttuneen myönteisemmäksi.

Vuosien mittaan myös omat ajatukseni ruokavaliostani ovat syventyneet. Ollessani teini-ikäinen, ei ruuan ympäristövaikutuksista juurikaan puhuttu. Nykyään se on yksi painavimmista syistä, miksi olen vegaani. Koen, että luonto on olemassaolomme perusta, eikä meitä olisi täällä ilman hyvinvoivaa luontoa. Minulle luonto merkitseekin paikkaa, missä voin rauhoittua sekä tuntea suurempaa yhteyttä johonkin.

Tänä vuonna osallistun erityisen innoissani ympäristötapahtuma Earth Houriin, joka keskittyy yhä vahvemmin erilaisten luontotekojen äärelle. Aion viedä itseni eväsretkelle mökkimaisemiin ja samalla antaa tunnin luonnolle, kuten Earth Hourin tämän vuoden teemalla kannustetaan tekemään.

Haluan kannustaa kaikkia rohkeasti kokeilemaan uusia makuja lautasta täyttäessään. Maailmassa on valtava määrä erilaisia syötäviä kasveja, joista löytyy vaihtoehtoja moneen makuun. Minäkin innostuin ruuanlaitosta vasta sen jälkeen, kun ryhdyin vegaaniksi.”

 

Teksti: Kaisa Malin