Sita Salminen lupaa vaatia päättäjiltä il­mas­to­te­ko­ja

Vuoden 2022 Earth Hour -lähettiläistä kertovan juttusarjan kolmannessa osassa omasta suhteestaan Earth Houriin ja ympäristönsuojeluun kertoo sisällöntuottaja, podcastaaja ja kirjailija Sita Salminen.

”Tunnen jonkin verran ilmastoahdistusta, ja välillä yksilönä on aika voimaton olo ympäristöongelmien edessä. Minulla on kuitenkin aika iso seuraajakunta somessa ja ajattelen, että voin auttaa omalta osaltani puhumalla ympäristöasioista kanavissani. Earth Hour -lähettiläänä toimiminen on ihana mahdollisuus saada ihmiset pysähtymään luonnonsuojelun äärelle.

Koen oloni kotoisaksi suomalaisessa luonnossa, mutta villieläimistä minua ovat aina kiehtoneet erityisesti norsut, joihin olen tutustunut thaimaalaisuuden kautta. Norsuissa kiehtoo niiden kauneus ja rauhallinen viisaus.

Poden välillä huonoa omatuntoa joistain arjen ei-niin-ekologisista valinnoista, kuten lentomatkoista Thaimaahan. Thaimaa on toinen kotimaani ja ajattelen matkustamisen sinne olevan perusteltua, mutta välillä mietityttää silti, millaista esimerkkiä näytän somessa.

Mielestäni on kuitenkin tärkeä muistaa, että vaikka yksilön arkisilla valinnoilla on väliä ilmaston kannalta, myös päättäjät ovat suuressa roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Itselleni on tärkeää ottaa nämä asiat huomioon esimerkiksi aina äänestäessäni. Vastuu ympäristöstä ei saa olla vain yksilöiden harteilla.

Lupaukseni maapallolle on siksi viedä luonnonsuojelun viestiä eteenpäin päättäjille.”

(Teksti: Tiitu Saarikoski)

Lupauksillasi on vaikutusta!

Sillä miten syömme, liikumme, kulutamme, on suuri vaikutus ympäristölle. Earth Hour on oiva tilaisuus pohtia omia valintoja ja alkaa toimia jatkossa kestävämmin – ei vain tunnin ajan, vaan tunnista toiseen. Tee siis lupaus maapallolle ja haaste kaverisi mukaan somessa!

Tee lupaus maapallolle!

Lupauksillasi on vaikutusta!

Sillä miten syömme, liikumme, kulutamme, on suuri vaikutus ympäristölle. Earth Hour on oiva tilaisuus pohtia omia valintoja ja alkaa toimia jatkossa kestävämmin – ei vain tunnin ajan, vaan tunnista toiseen. Tee siis lupaus maapallolle ja haaste kaverisi mukaan somessa!