So­me­vai­kut­ta­ja Sita Salminen teki lupauksen planeetalle

Sita Salminen tunnetaan vaikuttajana, joka ei pelkää käsitellä yhteiskunnallisia aiheita. Hän kannustaa seuraajiaan tekoihin luonnon ja ilmaston puolesta myös tämän vuoden Earth Hourissa.

22.3.2021. Teksti: Silja Annila

28-vuotiaalla Sita Salmisella on juhlavuosi: tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun rovaniemeläislähtöinen Salminen aloitti bloggaamisen. Nyt hän on yksi Suomen suosituimmista somevaikuttajista. Salmisen elämää seuraa Instagramissa yli 100 000 ihmistä, ja YouTubessa hänellä on lähes 140 000 seuraajaa. Hän juontaa myös suosittua POKS-podcastia yhdessä Veronica Verhon kanssa.

”Maailmankuvani on näiden kymmenen vuoden aikana laajentunut ja sisällöt muuttuneet sen mukana”, Salminen kertoo.

Salmisen sisällöt käsittelevät muun muassa mielenterveyttä, ihmisoikeuksia ja ilmastonmuutosta. Mukaan mahtuu myös hassuttelua ja arkisia juttuja.

”Ihmisiä kiinnostavat somessa yhä enemmän syvällisemmät, arvoihin liittyvät asiat. Toki kaikki tarvitsevat elämäänsä hassuja koiravideoita, mutta iso osa seuraajistani on tykästynyt juuri siihen, että puhun avoimesti itselleni tärkeistä aiheista.”

Earth Hourin aikaan Salminen kannustaa seuraajiaan tekemään lupauksen planeetalle. Hän itse valitsi valmiiden lupausvaihtoehtojen joukosta äänestämiseen liittyvän lupauksen, eli aikoo äänestää kesäkuussa järjestettävissä kuntavaaleissa ehdokasta, joka tekee ilmaston ja luonnon kannalta hyviä päätöksiä.

”Yksilön valintojen lisäksi suuret linjaukset ja säädökset ovat äärettömän tärkeitä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, ja siksi valitsin juuri tuon vaihtoehdon”, Salminen kertoo.

Luonto ja ilmasto näkyvät Salmisen somekanavissa myös Earth Hourin ulkopuolella. Eniten teema on esillä ruuan näkökulmasta. Salminen on kasvissyöjä ja innokas kotikokki, joka jakaa mielellään suosikkireseptejään. Hän on puhunut myös ruuantuotannon vaikutuksista ilmastoon ja luontoon.

”Minua innostaa se, että parin napinpainalluksen päässä on valtava yleisö, jonka voin tavoittaa. Voin saada teoillani aikaan moninkertaisen vaikutuksen, ja se on motivoinut minua kestävämpiin valintoihin. Haluan näyttää esimerkkiä.”

Kasvisruuan lisäksi Salminen on puhunut muun muassa pikamuodista, maata pitkin matkustamisesta ja luonnon merkityksestä ihmisille. Kahtena edellisenä syntymäpäivänään Salminen on perustanut WWF:n Omakeräyksen, jossa kuka tahansa saa lahjoittaa yhteiseen pottiin. Viimeisin keräys tuotti WWF:n ilmastotyölle yli 8 000 euroa.

”Ilmasto- ja ympäristöasiat koskettavat jokaista. Kaikki, mitä saamme tehtyä luonnon ja ilmaston puolesta, on plussaa. Omakeräys on myös ihanan yhteisöllinen tapa toimia, kun voi seurata yhteisen lahjoituksen kertymistä.”

Yhteisöllisyys on läsnä myös Earth Hourissa.

”Olen viettänyt Earth Houria aiemminkin, ja nyt toivon, että saan innostettua mahdollisimman monen mukaan. Me kaikki voimme tehdä jotain ilmaston ja luonnon hyväksi.”