Sor­mi­ruo­kaeks­pert­ti Marjut Ollila lupaa suosia kokatessa kalaa ja kasviksia

Vuoden 2022 Earth Hour -lähettiläistä kertovan juttusarjan viidennessä osassa omasta suhteestaan Earth Houriin ja ympäristönsuojeluun kertoo Simppeliä sormiruokailua -kirjan kirjoittaja ja bloggaaja Marjut Ollila, joka jakaa helppoja reseptejä ja vinkkejä taaperoiden ruokailuun.

”Osallistumme perheen kesken joka vuosi Earth Houriin, ja on kiva tuoda tempausta tänä vuonna esiin myös seuraajilleni. Earth Hourin aikaan sammutamme yleensä kaikki valot ja laitteet, syömme lasten kanssa piknik-eväitä olohuoneessa kynttilänvalossa ja tiirailemme ikkunasta, näkyykö Earth Hour naapurustossa.

Luonto on aina merkinnyt minulle paljon, ja ympäristöstä välittäminen näkyy myös perheessämme: lapset saattavat esimerkiksi motkottaa minulle, jos meinaan joskus laiskuuttani jättää roskat kierrättämättä. Koen olevani kaikista lähempänä luontoa mökillämme Houtskarissa, jota ympäröi meri ja metsä. Paikan merkitys on korostunut entisestään pandemian aikana, jolloin se on ollut välillä varsinainen henkireikä.

Pyrimme ottamaan ympäristön huomioon myös ruokailussa, mutta kiireisessä lapsiperhearjessa syöminen lipsuu helposti sellaiselle linjalle, että ostetaan 400 grammaa jauhelihaa ja mietitään, että tehdäänkö tästä makaronilaatikkoa vai spagettikastiketta.

Lihasta kokonaan luopuminen ei ole perheellemme realistista, mutta pidämme kaikki kalasta ja kasvispainotteisesta ruoasta, ja aiommekin pyrkiä minimoimaan lihankulutuksemme. Mielestäni on tärkeä tuoda esiin sitä, että asioissa ei tarvitse olla ehdoton: syön esimerkiksi yhä kermajuustoa, vaikka lehmänmaidon olemme korvanneet kaurajuomalla.

Lupaukseni maapallolle on, että pyrin vähentämään lihankulutusta ja suosin ruoanlaitossa kasviksia ja kestävästi kalastettua kalaa.”

(Teksti: Tiitu Saarikoski)