Vat­sas­ta­pu­hu­ja Sari Aalto aikoo lopettaa punaisen lihan syönnin

Vuoden 2022 Earth Hour -lähettiläistä kertovan juttusarjan toisessa osassa omasta suhteestaan ympäristönsuojeluun kertoo vatsastapuhuja Sari Aalto. Vatsastapuhujan hahmorepertuaariin kuuluvat muun muassa Lulu-pulu, Simpanssi-Anssi sekä Masu.

”Luonnonsuojelu merkitsee minulle valtavan paljon. Olen halunnut nostaa aihetta esiin myös TikTokissa ja olen tehnytkin videoita, joissa puhutaan esimerkiksi metsäkadosta tai kierrätyksestä. Meidän pitäisi pitää maapallosta paljon parempaa huolta, jotta se säilyisi myös jälkipolville.

Kun aloitin vatsastapuhumisen, sain isältäni lahjaksi ensimmäisen nukkeni, simpanssin nimeltä Anssi. Vatsastapuhujille muodostuu usein erityinen side ensimmäiseen nukkeen, ja Anssi onkin persoonallisin nukkeni, ja myös yleisön mielestä hurmaava tyyppi.

Anssin myötä olen tullut hyvin tietoiseksi simpanssien ja muiden kädellisten kaventuvasta elintilasta. Simpanssien kanta heikentyy hirveää vauhtia, ja se surettaa. Jos asialle ei tehdä mitään, niin kohta meillä ei ole enää simpansseja.

Earth Hourissa on hienoa se, että siihen voi osallistua niin yksilönä kuin yhteisönä tai organisaationakin: luonnonsuojelussakin ovat tärkeitä sekä yksilöiden valinnat, että laajemmat yhteiskunnalliset toimet. Itse vietän Earth Houria lueskellen lasten kanssa kirjoja kynttilänvalossa.

Lupaukseni maapallolle on lopettaa kokonaan punaisen lihan syönti. Ympäristöä vähemmän kuormittava ruokavalio on hyväksi sekä luonnolle että minulle itselleni.

(Teksti: Tiitu Saarikoski)

Lupauksillasi on vaikutusta!

Sillä miten syömme, liikumme, kulutamme, on suuri vaikutus ympäristölle. Earth Hour on oiva tilaisuus pohtia omia valintoja ja alkaa toimia jatkossa kestävämmin – ei vain tunnin ajan, vaan tunnista toiseen. Tee siis lupaus maapallolle ja haaste kaverisi mukaan somessa!

Tee lupaus maapallolle!

Lupauksillasi on vaikutusta!

Sillä miten syömme, liikumme, kulutamme, on suuri vaikutus ympäristölle. Earth Hour on oiva tilaisuus pohtia omia valintoja ja alkaa toimia jatkossa kestävämmin – ei vain tunnin ajan, vaan tunnista toiseen. Tee siis lupaus maapallolle ja haaste kaverisi mukaan somessa!