-
Valot sammuvatSolo Sokos Hotel Torni Tampere on sitoutunut ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin. Tästä todistuksena Solo Sokos Hotel Torni Tampereelle on myönnetty Green Key – ja Sustainable Travel Finland –merkki. Näitä arvoja vaalien, hotellimme on mukana tänäkin vuonna Earth Hour -tapahtumassa, sillä haluamme kantaa vastuuta ympäristömme ja koko kaupunkimme tulevaisuuden puolesta. Sammuttamalla julkisivuvalomme tunniksi teemme näkyväksi sen, että pienilläkin teoilla on painoarvoa – ja että jokainen maamerkki voi olla esimerkkinä kohti kestävämpää huomista. Kannustamme myös muita Tampereen maamerkkejä liittymään mukaan ja tekemään yhdessä näkyvän eleen ilmaston ja yhteisen planeettamme hyväksi. Yhdessä voimme luoda voimakkaamman viestin ja osoittaa, että Tampere seisoo vastuullisuuden ja ilmastotekojen takana.