Miksi vanhoja metsiä ei suojella? – Mursimme 20 suojeluvastaista metsämyyttiä

Suomessa on suojeltu vain kuusi prosenttia kasvullisesta metsämaasta. Monien riippumattomien tutkimusten mukaan metsiä tulisi suojella 30 prosenttia maisemasta, jotta metsäluonto olisi elinvoimaista. Tutkimuksia ovat julkaisseet kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN, kansainvälinen luontopaneeli IPBES ja monet yliopistot. Erityisesti Etelä-Suomessa metsiä on tärkeää suojella paljon lisää, sillä Pohjois-Suomessa tuottavaa metsämaata on suojeltu yli kaksi kertaa enemmän. Esimerkiksi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson metsistä on suojeltu vain 1,5–3 prosenttia. Eteläisiä uhanalaisia metsälajeja ei voi turvata ja elvyttää suojelemalla pohjoisia metsiä, missä ne eivät esiinny.  

Suomen hallitus päätti 1990-luvulla vanhojen metsien suojeluohjelmasta, joka oli tärkeä panostus maamme metsien suojeluun. Tuossa ohjelmassa kyettiin kuitenkin suojelemaan vain murto-osa jäljellä olevista vanhoista metsistä. Ohjelman toimeenpanon jälkeen ulkopuolelle jääneitä metsiä on hakattu kiihtyvää vauhtia aina viime aikoihin saakka. Suojelun tarpeessa olevat valtion omistamat vanhat metsät ovat hyvin tiedossa. Ne on suojeltava viipymättä, jotta metsäluonnon tila ei entisestään heikkene.  Tällaisia arvokkaita valtion omistamia metsiä on Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman mukaan yli puoli miljoonaa hehtaaria. Lisäksi Luonnonmetsätyöryhmän selvitysten perusteella on tunnistettu 100 000 hehtaaria arvokasta metsää saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella (eli Enontekiön, Utsjoen, Inarin ja Sodankylän pohjoisosien eteläpuolella). 

Suomen metsissä elää yli 800 uhanalaista metsälajia, jotka ovat välittömässä vaarassa kadota. Tämä tarkoittaa, että paikallisia sukupuuttoja on tapahtunut paljon.  

Pääsyy metsälajien uhanalaistumiseen on avohakkuihin perustuva metsätalous ja vähäinen lahopuun määrä. Useimmat uhanalaiset metsälajit eivät siedä avointa ja paahteista hakkuuaukkoa elinympäristönään, ja usein niiden kyky levitä uusille elinalueille on heikko. 

Avohakkuussa lähes kaikki elonkirjo pyyhkäistään metsästä pois. Myös maaperä muokataan, jolloin maaperän eliöstöön kohdistuu häiriöitä. Talousmetsissä peitteinen metsien käsittely eli jatkuva kasvatus mahdollistaa paremman metsälajiston huomioimisen verrattuna avohakkuisiin ja sitä seuraaviin maanmuokkauksiin.  

Moni vanhan metsän laji, kuten kuukkeli, on aiemmin elänyt metsissämme aina Lounais-Suomea myöten. Se ei siis ole pohjoinen laji, vaan se on kadonnut eteläisiltä elinalueiltaan metsähakkuiden vuoksi. On tärkeää suojella jäljellä olevat vanhan metsän sirpaleet, jotta metsälajit voivat säilyä. Jotta ne voivat elpyä, on tärkeää ennallistaa suojelualueiden ympärillä olevia metsiä, esimerkiksi lisätä lahopuuta ja monipuolistaa puuston laji- ja ikärakennetta. 

Vanha metsä uudistuu luontaisesti jatkuvasti, ja sille on tyypillistä samaan aikaan kasvavat eri-ikäiset puusukupolvet. Se ei siis kuole pystyyn, muuten metsiä ei olisi enää edes olemassa! Vanhakin metsä jatkaa kasvuaan ja on edelleen hiilinielu. Vanhan metsän etu nuoreen harvennettuun metsään nähden on se, että vanhassa metsässä on iso hiilivarasto maaperässä sekä elävissä ja kuolleissa puissa. Kookkaiden kuolleiden puiden, kuten kelojen, lahoaminen voi kestää vuosikymmeniä, eli ne pysyvät hiilivarastona pitkään.  

Kirjanpainaja ei pääse suhteettomasti runsastumaan monimuotoisissa vanhoissa metsissä, koska sillä on näissä metsässä paljon kilpailijoita sekä saalistajia. Se on Suomen luontoon kuuluva laji, joka elää myös vanhoissa metsissä. Suomessa on tutkittu kirjanpainajan leviämistä vanhoista metsistä, ja ainakaan toistaiseksi tällaisia tapauksia ei ole havaittu. 

Juurikääpä lahottaa kuusten juuria ja leviää puusta puuhun nimenomaan juuria pitkin. Juurikääpä elää kuitenkin lähinnä tasaikäisiksi ja yksilajisiksi istutetuissa ja käsitellyissä talousmetsissä. Luonnontilaisen kaltaisessa vanhassa metsässä elää useita muita sienilajeja, jotka vievät elintilaa juurikäävältä. Siksi vanhat metsät eivät uhkaa ympäröiviä talousmetsiä vaan päinvastoin lisäävät niiden elinvoimaisuutta, koska vanhoissa metsissä elää talousmetsien tuhoeliöiden vihollisia ja kilpailijoita. 

Vanhojen metsien merkitys on tiedetty vuosikymmeniä ja 1990-luvulla toteutettiinkin suhteellisen laaja suojeluohjelma näiden metsien turvaamiseksi. Lukuisia alueita jäi kuitenkin suojelun ulkopuolelle, mikä on aiheuttanut metsäkiistoja aina näihin päiviin saakka. Tietyillä yrityksillä liiketoiminta on selvästi osin kiinni vanhojen metsien puustossa, mikä ei ole kestävää. Tietoa vanhojen metsien arvosta on ollut saatavilla jo pitkään, joten on perusteltua kysyä, miksi nämä yritykset eivät ole muuttaneet toimintaansa? Voisiko valtiolla olla rooli yritysten muutoksen tukemisessa? Jos liiketoiminta perustuu vanhojen metsien puun käyttöön, on korkea aika lopettaa tällainen toiminta. Metsien käytön ympäristövaikutukset ovat hyvin tunnettuja ja metsäalalla onkin tärkeää tehdä isoja muutoksia metsien käsittelyssä ja pienentää puuston kokonaismäärän hakkuuta. On selvää, että metsäteollisuus ei ole kestävää, mikäli metsien luontokatoa ei saada pysäytettyä. Luontokadon pysäyttäminen ei onnistu ilman vanhojen metsien suojelua. 

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan yksityisten omistamasta tuottavasta metsämaasta on suojeltu alle kaksi prosenttia. Suomessa suojellusta tuottavasta metsämaasta alle 20 prosenttia on yksityisiä suojelualueita, loput valtion omistamia. Suomessa on 2016 alkaneen METSO-ohjelman ansiosta hyviä kokemuksia vapaaehtoisesta metsien suojelusta. Ohjelma laadittiin laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Siinä yksityinen metsänomistaja voi vapaaehtoisesti tarjota metsäänsä suojeltavaksi ja saa suojellusta metsästä korvauksen. METSO-ohjelmaan onkin viime vuosina tarjottu enemmän kohteita kuin mihin valtion suojelukorvaukset ovat riittäneet. Myös tutkimusten pohjalta tiedämme, että yksityiset metsänomistajat haluavat suojella metsiään. Suojelun toimeenpanoa ja rahoitusta onkin tärkeää kehittää. 

Tutkijoiden arvion mukaan ihmisen toiminnan seurauksena lajien sukupuuttovauhti on nyt satoja tai tuhansia kertoja nopeampaa verrattuna luonnolliseen sukupuuttojen nopeuteen. 

Vastuu lajien olemassaolosta on jokaisella valtiolla erikseen. Muutoin lajeista ei kantaisi vastuuta kukaan. Venäjällä elävät lajit eivät auta Suomen metsäluontoa. Lajien monimuotoisuuden lisäksi on tärkeää huomioida lajin sisäinen geneettinen monimuotoisuus, joka auttaa lajeja sopeutumaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen muuttamiin oloihin. Lajin populaation perimä on erilainen eri osissa sen levinneisyysaluetta, esimerkiksi lajin ydinalueella verrattuna lajin levinneisyyden reunoille.  

Suomalaista luontoa voi suojella vain Suomessa. Suomessa metsät ovat edelleen tärkeä talouden ala, ja jotta metsissä voidaan kasvattaa puuta vielä tulevaisuudessakin, on tärkeää vahvistaa metsälajiston elinmahdollisuuksia niin suojelualueilla kuin talousmetsissä. Mikäli metsissä on köyhä ja yksipuolinen lajisto, ne ovat alttiita metsätuhoja aiheuttaville häiriöille, kuten hyönteisten massaesiintymille tai sienitaudeille. Monimuotoinen metsäluonto hillitsee yhden lajin räjähdysmäistä runsastumista.  

Vanhoissa metsissä on tyypillisesti monta puulajia. Suomessa on yksipuolisia ja tasaikäisiä istutettuja kuusikoita, mutta ne eivät ole tässä tarkoitettuja lajirikkaita vanhoja metsiä. 

Suomen valtio maksaa luonnolle haitallisia yritystukia 3–4 miljardia euroa vuodessa. Niiden taso ei ole muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana, vaikka luonnon monimuotoisuus on hälyttävästi köyhtynyt. Yksityismaiden metsiensuojeluun tarvittava lisärahoitus taas on noin miljardi euroa vuodessa, eli murto-osa haitallisista yritystuista. On arvovalinta, mihin valtion rahaa käytetään.  

Valtionmailla jäljellä olevat suojelemattomat vanhat metsät kattavat noin 700 000 hehtaaria. Tämä on 14 prosenttia valtionmaiden metsäalasta.  

Jos emme suojele lisää metsiä, metsälajiston monimuotoisuus heikkenee entisestään ja samalla heikkenee myös metsien vastustuskyky muuttuvassa ilmastossa. Erilaiset häiriöt lisääntyvät ja metsät eivät pysty reagoimaan niihin. Esimerkiksi kirjanpainajan populaatiokoot tulevat kasvamaan, jolloin on tärkeää, että metsässä on lahopuuta, jolla elää kirjanpainajan saalistajia. 

Vanhojen metsien lajit vaativat elinympäristöiltään tiettyjä piirteitä, kuten tietyn ikäistä ja jatkuvasti saatavilla olevaa lahopuuta sekä kosteaa pienilmastoa. Näitä piirteitä ei juurikaan ole tarjolla talousmetsissä, jonka seurauksena monet metsälajit ovat uhanalaisia. Jos siis näitä piirteitä ei talousmetsästä löydy, eivät vanhan metsän lajit kykene elämään siellä.   

On kuitenkin tarpeen suojella myös muita kuin vanhoja metsiä. Siksi on tärkeää, että yksityismailla suojelussa edetään vapaaehtoisesti ja lajiston turvaamisessa hyödynnetään kuhunkin tilanteeseen sopivia keinoja. Riippuen alueesta ja maanomistajan tavoitteista, voi suojelun sijaan olla mielekästä turvata lajistoa muilla tavoilla. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi lahopuun lisääminen ja jatkuvapeitteinen metsänkasvatus. Kun metsässä lisätään piirteitä, joiden myötä metsä kehittyy kohden luonnontilaa, herää luonnollisesti kysymys siitä, tulisiko tämäkin metsä aikanaan suojella. WWF pitääkin tärkeänä, että Suomessa tehdään viranomaisten ja eri toimijoiden yhteistyönä suunnittelua, joka mahdollistaa tulevaisuudessakin eri vaihtoehdot metsän luontoarvojen turvaamisessa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jonkin suojelualueen ympärillä lähdetään tavoittelemaan suojeluytimen lajiston säilymistä toimilla, joihin alueen metsänomistajat yhdessä sitoutuvat samalla, kun metsissä voidaan edelleen tuottaa puuta.  

Vanhoja metsiä on hakattu lähes koko ajan. Valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan 2000-luvun alusta vuoteen 2020 vanhoja yli 120-vuotiaita metsiä hakattiin Suomessa 529 000 hehtaaria. Ala vastaa kolmasosaa kaikista maamme suojelluista metsistä. Nyt vanhoja metsiä on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan jäljellä enää 6,5 prosenttia Suomen tuottavasta metsämaasta, vaikka vanhojen metsien suojeluohjelma toteutettiin jo 1990-luvulla ja metsäsertifiointia on kehitetty. Metsäammattilaisilla ja päätöksentekijöillä on ollut tietoa vanhoista metsistä, mutta niiden suojelusta ei ole välitetty. 

Metsälajiston kannalta metsissä on tapahtunut radikaali muutos: talousmetsissä kasvatetaan usein vain yhtä puulajia samankokoisina runkoina. Näin on tehostettu puun kasvatusta, mutta lukuisille metsälajeille metsät elinympäristönä ovat heikentyneet. 76 prosenttia Suomen metsäluontotyypeistä on uhanalaisia, ja lisäksi 21 prosenttia silmälläpidettäviä eli lähes kaikissa Suomen metsissä elävän ja kuolleen puuston rakenne on yksipuolistettu. Tämä on johtanut lajiston monimuotoisuuden heikkenemiseen. Suomessa on panostettu metsien käsittelyyn ja valtion tukipolitiikkaan valtavasti, mutta samalla metsäluonto on köyhtynyt ja vesistöt ovat rehevöityneet Itämerta myöten. 

Metsäpaloja on tutkittu paljon ja tiedetään, että useimmiten metsä palaa kevyenä pintapaloina tai pieneltä alalta kerrallaan. Suuria, kaikki puut tappavia metsäpaloja esiintyy hyvin harvoin. Olennainen ero metsäpalon ja hakkuun välillä on se, että metsäpalossa kuollut, hiiltynyt puu jää metsään, kun taas avohakkuussa lähes kaikki puusto poistetaan. 

Vanhassa metsässä on vain paikoin paljon kaatuneita ja lahoja puita. Niitä saattaa olla ristiin rastiin pinossa myrskyn jäljiltä, jolloin rydön läpi on lähes mahdotonta kävellä kiipeilemättä nelinkontin. Vanhassa metsässä on kuitenkin paljon vaihtelua metsikön sisällä: yhdessä paikassa on kasaan kaatuneita puita, toisessa kohdassa avointa ja helppokulkuista. Vanha metsä on vaihtelevaa ja siellä kasvaa eri-ikäisiä puita. Tästä johtuen vanhojen metsien suojelussakin on tärkeää rajata suojelualue siten, että koko metsän sisäinen vaihtelu tulee huomioiduksi. Pelkästään lahopuurunkojen keskittymiä ei voi erikseen rajata suojeluun. 

Vanhassa metsässä on monen kokoisia eläviä ja kuolleita puita eri asennoissa pystyssä ja maassa. Metsän sisällä on usein yksittäisten puiden kuolemien aikaansaamia aukkoja, joiden avulla metsä uudistuu luontaisesti. Maisema on monipuolinen ja inspiroiva. Vanhassa metsässä on myös hyvin järeitä ja hyvin vanhoja puita. Monet suomalaiset eivät ole nähneet vanhaa metsää, elleivät he ole käyneet suojelualueella sellaista varta vasten katsomassa. Meidän on tärkeää oppia lisää metsistä, jotta ymmärrämme niiden arvon myös kauneuden näkökulmasta.