Saimaannorppa

Saimaannorppa on yksi maailman harvoista makeassa vedessä elävistä hylkeistä. Se jäi eristyksiin Suomen suurimpaan järveen noin 8 000 vuotta sitten, kun Saimaan ja Itämeren välinen yhteys katkesi jääkauden jälkeen maankohoamisen myötä.

Suomen vesialueilla elää saimaannorpan lisäksi itämerennorppia ja harmaahylkeitä eli halleja, mutta näistä ainoastaan saimaannorppa viihtyy järvivedessä. Toisin kuin aiemmin on luultu, saimaannorppa ei uusimpien tutkimusten mukaan olekaan niin läheistä sukua itämerennorpalle.

Saimaannorpan elinympäristö

Saimaannorppien määrän arvioidaan olevan nykyisin noin 480. Norppa katosi välillä kokonaan muun muassa Pohjois-Saimaalta ja Puruvedeltä, mutta viime vuosina se on alkanut levittäytyä uudestaan näille alueille. Myös Etelä-Saimaalla norppakanta on elpynyt hitaasti viime vuosina. Eniten norppia on Savonlinnan seudulla. Yli puolet poikasista eli kuuteista syntyy Savonlinnan pohjoispuolella sijaitsevalla Haukivedellä ja sen eteläpuolella sijaitsevalla Pihlajavedellä.

Saimaannorpan tuntomerkit

Saimaannorppa on pieni hylje. Siinä missä Itämeren isoimmat harmaahylkeet voivat olla yli kolme metriä pitkiä ja painaa 300 kiloa, saimaannorpat ovat yleensä alle 1,5 metriä pitkiä ja painavat alle 90 kiloa. Suurin tunnettu saimaannorppa on Haukivedellä punnittu Viljo, joka painoi yli 120 kiloa. Saimaannorppa suunnistaa ja etsii ravintoa kuulo- ja näköaisteillaan, jotka toimivat erinomaisesti myös veden alla.

Itämeressä eläviin harmaahylkeeseen ja itämerennorppaan verrattuna saimaannorpalla on suhteessa levein kallo ja lyhyin kuono. Hylkeiden jälkikasvu eroaa toisistaan siten, että saimaannorpan kuutit ovat syntyessään harmaita, hallin kuutit valkoisia ja itämerennorpan kermanvalkoisia.

Jokaisella saimaannorpalla on turkissaan kiehkuraisia kuvioita, jotka ovat yksilöllisiä kuten ihmisten sormenjäljet. Turkkikuvioiden avulla voidaan tunnistaa norppayksilöitä. Saimaannorpat vaihtavat karvansa kerran vuodessa, mutta turkkikuviot pysyvät samoina. Karvanvaihtoaikaan toukokuussa norpat viihtyvät rantakivillä ja luodoilla kuivattelemassa turkkiaan. Vaikka toukokuu on paras aika nähdä norppia, ei niitä pidä tällöinkään lähestyä esimerkiksi kuvaamistarkoituksessa.

Saimaannorppa voi elää jopa 30-vuotiaaksi. Aikuinen saimaannorppa on hyvin kotipaikkauskollinen. Se pyrkii pesimään samalla rannalla vuodesta toiseen. Muina kuin lisääntymisaikoina norppa vaeltaa muutamien kymmenien kilometrien matkoja.

Saimaannorpan pesä

Saimaannorppanaaras kaivaa kevättalvella lumikinokseen pesän, johon se synnyttää kevättalvella yleensä yhden kuutin. Otolliset pesäkinokset sijaitsevat usein rannoilla ja luodoilla, ja norppanaaras näkee ne jään alta tummentumina. Norppa kaivertaa kynsillään kinoksen alle jäähän avannon ja tekee pesäonkalon. Koska sekä avanto että onkalo ovat piilossa kinoksen suojassa, saimaannorpan pesäpaikkaa on hankala havaita jään päältä. Pesässään saimaannorppa on suojassa kylmettymiseltä, pedoilta ja muilta häiriöiltä. 

Saimaannorpat, niin urokset kuin naaraat, tekevät myös lepopesiä itselleen, mutta poikaspesät ovat yleensä suurempia, kun kuutti kasvaessaan laajentaa kotiaan. Lisäksi norpat voivat rakentaa vaihtopesiä, jos alkuperäinen poikaspesä pitää jättää esimerkiksi romahduksen tai pesää kohtaavan uhan vuoksi. Norpat ovat lisääntymis- ja poikasvaiheessa kevättalvella hyvin herkkiä kaikenlaiselle häiriölle. Esimerkiksi jos emo kuulee jotain poikkeavaa, se saattaa sukeltaa pakoon pesästä ja jättää kuutin pahimmillaan oman onnensa nojaan.

Voit oppia lisää saimaannorpan ravinnosta, lisääntymisestä ja elintavoista selaamalla alla olevaa kuvagalleriaa.

Saimaannorpan ainoa vihollinen on ihminen. Norppa metsästettiin liki sukupuuttoon 1900-luvulla, sillä sitä pidettiin kalastuksen vihollisena. Norpan tappamisesta sai rahaa vuoteen 1948 asti. Vaikka norppakanta on kasvanut, laji on edelleen erittäin uhanalainen ja sen suurimmat uhat ovat ihmisen aiheuttamia.

Kalanpyydykset ovat saimaannorpan isoin uhka. Etenkin kuutit jäävät helposti kiinni verkkoihin tai katiskoihin, joita ei ole tehty norpalle turvallisiksi. Myös aikuiset norpat voivat kuolla kalanpyydyksiin.

Toinen iso uhka norpan tulevaisuudelle on ilmastonmuutos. Lumi ja jää ovat elintärkeitä kuuttien selviytymiselle, sillä norppa synnyttää poikasensa lumikinokseen kaivamaansa luolamaiseen pesään. Jos lunta ei riitä pesätarpeiksi, poikasilla ei ole suojaa tuulta, kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan.

Norpat ovat hyvin herkkiä häiriöille pesimäaikanaan. Erityisesti moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo voivat ajaa emon ja kuutin pesän suojasta veteen, jolloin pieni poikanen kylmettyy herkästi.

Norppia uhkaavat myös lisääntyvä loma-asutus, Saimaan säännöstelystä aiheutuvat veden korkeuden muutokset ja geneettisen vaihtelun väheneminen. Jälkimmäinen uhka johtuu siitä, norppakanta on hyvin pieni ja hajallaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kannan kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Lisäksi sattuman vaikutus lajin tulevaisuuteen kasvaa, kun kanta on pieni.

Saimaannorpan suojelu

Saimaannorppakanta oli alimmillaan 1980-luvulla, kun kannan koko oli vain noin 200 norppaa. Suojelun ansiosta norppakanta on säilynyt ja kasvanut Saimaalla. Edistysaskeleita kannan kasvuun ovat olleet kalastusrajoitusten tiukentaminen sekä riittävän hyvien pesintäolojen mahdollistaminen muun muassa apukinoksia kolaamalla. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen. Jos se häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. Siksi meille suomalaisille on kunnia-asia pelastaa saimaannorppa sukupuutolta.

Olemme suojelleet saimaannorppaa vuodesta 1979. Tuotamme tietoa, rahoitamme tutkimusta, toimimme kentällä, vaikutamme päätöksentekoon, toimimme yritysten kanssa ja teemme ympäristökasvatusta. Olemme myös mukana Yhteinen saimaannorppamme LIFE-hankkeessa, jonka kautta tuetaan saimaannorpan suojelutyötä.