Luonnon suojelu

Yksi luontokadon suurimmista syistä on elinympäristöjä heikentävä ja tuhoava maankäyttö. Maata käytetään muun muassa maa- ja metsätalouden ja rakentamisen tarpeisiin. Suojeltujen luonnontilaisten alueiden pinta-alaa ja kytkeytyneisyyttä on kasvatettava luontokadon pysäyttämiseksi. Elinympäristöjen suojelu on myös usein tehokkain tapa auttaa uhanalaisia lajeja.

Maailman valtiot sitoutuivat vuonna 2022 YK:n luontokokouksessa hyväksytyssä Kunming-Montrealin sopimuksessa pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä. Luontokokouksen osapuolet pääsivät sopuun maailmanlaajuisesta 30 prosentin suojelutavoitteesta, joka koskee maa-, sisävesi-, rannikko- ja merialueita.

YK:n luontosopimuksen ohella Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan. Biodiversiteettistrategian tavoite on kasvattaa EU:n suojeltujen maa- ja merialueiden pinta-alaa niin, että 30 prosenttia alueista suojeltu. Tästä vähintään kolmasosa, eli 10 prosenttia EU:n maa- ja merialueista, tulee suojella tiukasti. Tiukan suojelun piiriin tulisi saada muun muassa kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät.

Suomen tulee kantaa kortensa kekoon suojelemalla maa- ja merialueitaan vähintään strategian pinta-alatavoitteen mukaisesti. Pinta-alavaatimukset koskevat kaikkia maa- ja merialueita, eivät maa-alueiden osalta esimerkiksi pelkästään metsiä.

Metsät peittävät kuitenkin noin kolme neljäsosaa Suomen maapinta-alasta, joten suojeltavasta alueesta suunnilleen vastaavan osuuden tulisi olla metsiä.  Suomen Luontopaneeli on tehnyt konkreettisen esityksen metsien suojelusta Suomessa. WWF tukee Luontopaneelin esitystä, jonka mukaan metsiä tulisi suojella 10 prosenttia kaikissa maakunnissa. Myös merialueilla suojelun on oltava maantieteellisesti kattavaa ja eri luontotyypit huomioivaa.

Suurin osa Suomen luonnonsuojelualueista sijaitsee valtion mailla. Suomessa luonnonsuojelua ohjaa luonnonsuojelulaki ja sitä valvoo ympäristöministeriö. Ympäristöministeriö myös perustaa luonnonsuojeluohjelmien mukaisia luonnonsuojelualueita. Metsähallitus puolestaan hoitaa suurinta osaa Suomen suojelualueista.

Muita luonnonsuojelualueiden kannalta tärkeitä toimijoita ovat ELY-keskukset, jotka muun muassa perustavat luonnonsuojelualueita yksityismaille, hankkivat alueita valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin ja suunnittelevat Natura 2000 -alueiden hoitoa ja käyttöä. Myös kunnat ja seurakunnat voivat edistää luonnonsuojelua omistamillaan mailla. Lisäksi yksityiset maanomistajat ovat suojelun kannalta merkittävässä roolissa.

Kansallis- ja luonnonpuistot

Kansallis- ja luonnonpuistot muodostavat Suomen luonnonsuojelualueiden selkärangan. Suomessa on tällä hetkellä 41 kansallispuistoa, joiden yhteispinta-ala on yli 10000 neliökilometriä. Kansallispuistojen suosio retkeilykohteina on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kaikista tiukimmin suojeltuja alueita ovat valtion maille perustettavat luonnonpuistot, jotka ovat suurelta osin yleisöltä suljettuja. Luonnonpuistoja on Suomessa 19 kappaletta ja niiden yhteispinta-ala on runsaat 1500 neliökilometriä.

Natura 2000 -verkosto

Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luontokadon alueellaan, ja Natura 2000 -verkosto on tärkeä keino päästä tavoitteeseen. Natura 2000 -verkosto turvaa EU:n luontodirektiivissä määriteltyjä luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. Suomessa Natura 2000-verkosto on laajuudeltaan noin 50000 neliökilometriä. Natura-verkoston suojelualueet eivät ole niin tiukasti suojeltuja kuin esimerkiksi kansallispuistot tai yksityiset luonnonsuojelualueet, vaan ne turvaavat niitä luontotyyppejä ja lajeja, joiden vuoksi kukin alue on mukana Natura 2000 -verkostossa. Näin ollen esim. metsätalous voi olla sallittua Natura-alueilla.

Erämaa-alueet

Pohjois-Suomessa on 12 erämaa-aluetta. Ne on perustettu alueiden erämaaluonteen ja saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, mutta pysyvien teiden rakentaminen ja kaivostoiminta on sallittu niillä vain valtioneuvoston luvalla, ja niiden metsät säilytetään luonnontilassa. Erämaa-alueita hoitaa Metsähallitus.

Muita luonnonsuojelualueita

Muita luonnonsuojelualueiden tyyppejä ovat mm. luontotyyppikohtaisten suojeluohjelmien myötä perustetut soidensuojelualueet, lehtojensuojelualueet ja vanhojen metsien suojelualueet.

Lisäksi Suomessa on lähes 8 000 yksityismailla sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta. Yksityinen maanomistaja voi myydä omistamiaan maita suojeltavaksi tai rauhoittaa alueen yksityisenä suojelualueena, jolloin suojelupäätöksestä maksetaan korvaus. Esimerkiksi METSO-ohjelma mahdollistaa arvokkaan metsäalueen suojelemisen korvausta vastaan. Myös kunnat ja seurakunnat voivat suojella metsiä METSO-ohjelmassa. Yksityinen suojelu on tärkeää myös merialueilla, sillä suuri osa vedenalaisen monimuotoisuuden osalta arvokkaista alueista sijaitsee rannikon tuntumassa.

Luonnonsuojelulain nojalla voidaan perustaa myös alueita, joilla turvataan esimerkiksi kulttuurimaisemia. Suomessa on viisi valtakunnallista maisemanhoitoaluetta, mutta paikallisesti niitä on enemmän.

Kosteikkoja suojeleva kansainvälinen Ramsar-sopimus velvoittaa perustamaan luonnonsuojelualueita vesiperäisille maille ja edistämään kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen ja vesilintujen suojelua. Suomella on kaikkiaan 49 Ramsar-aluetta. Kaikki Suomen Ramsar-alueet kuuluvat myös Natura 2000 -verkostoon.

WWF vaikuttaa päättäjiin sekä kansainvälisesti että Suomessa suojelualueiden perustamiseksi, kehittämiseksi ja niiden rahoituksen turvaamiseksi. Suomessa WWF on edistänyt muun muassa kansallispuistojen perustamista ja vaatinut METSO-ohjelman rahoituksen merkittävää kasvattamista.

WWF tarjoaa mahdollisuuden niin sanotun Perintömetsän perustamiseksi. WWF:n Perintömetsä-ohjelman tavoite on edistää vapaaehtoista metsien suojelua Suomessa. Ohjelma on toiminut ponnahduslautana Etelä-Suomen metsien vapaaehtoiselle suojelulle ja tukee valtion METSO-ohjelmaa.

Lisäksi WWF kannustaa kansalaisia vaikuttamaan päätöksentekoon. Vuonna 2021 WWF julkaisi Metsävaikuttamisoppaan, jossa neuvotaan, kuinka kuka hyvänsä voi vaikuttaa valtion, kuntien ja seurakuntien omistamien metsien suojelemiseksi.