WWF:n aloite ei mene läpi Fortumin yhtiökokouksessa – valtio-omistajan perustelut eivät vakuuta WWF:ää

Fortum julkisti tänään uuden ajankohdan yhtiökokoukselle, joka pidetään 23. huhtikuuta. Samalla selvisi WWF:n yhtiökokousaloitteen kohtalo, kun Fortumin suurin omistaja Suomen valtio kertoi äänestävänsä aloitetta vastaan. WWF pettyi hylkäämisen perusteluihin.

WWF teki osakkeenomistajana vuoden alussa Fortumin yhtiökokoukselle aloitteen, joka vaati Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen kirjaamista Fortumin yhtiöjärjestykseen. Nyt Fortum kertoi sen suuromistajien, kuten vaa’ankieliasemassa olleen Suomen valtion, äänestävän aloitetta vastaan.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen perusteli päätöstä osakeyhtiölailla: ilmastotavoitteiden kirjaaminen yhtiöjärjestykseen veisi Tuppuraisen ja Fortumin mielestä yhtiötä yleishyödylliseen suuntaan, mikä ei ole pörssiyhtiölle mahdollista.

”Argumentti yleishyödyllisyydestä on ontuva. Vastuullisuus on jo nyt yleisesti tärkeä osa kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa. Vastuullisuus ei muutu yleishyödyllisyydeksi, vaikka se kirjattaisiin yhtiöjärjestykseen”, sanoo WWF:n oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen.

Vaikka WWF:n aloite päätettiin hylätä, omistajaohjausministerin lausunto korostaa valtionyhtiöiden edelläkävijyyttä. Tuppurainen kirjoittaa, että valtionyhtiöiden edellytetään ottavan huomioon Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen sekä Suomen hiilineutraaliustavoite.

”Valtion päätös tuntuu ristiriitaiselta, koska Tuppurainen painottaa niin vahvasti Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitetta. Toivomme, että tämä painotus näkyy omistajaohjauksen periaatepäätöksessä, joka päivitetään pian. Suomen pitää tehdä ilmastokestävää omistajaohjauspolitiikkaa, joka koskee kaikkia valtionyhtiöitä”, Ojanen sanoo.

Ympäristöjärjestöt ovat peräänkuuluttaneet jo pitkään ilmastokestävää omistajaohjausta, joka perustuisi tieteeseen ja huomioisi kansainväliset ilmastotavoitteet. Ilmastokestävä omistajaohjauspolitiikka on äärimmäisen tärkeää, sillä valtionyhtiöiden päästöt ovat valtavat. Pelkästään Finnairin, Fortumin ja Nesteen suorat hiilidioksidipäästöt nousevat yhteensä noin 25 miljoonaan tonniin. Tämä luku ei ota huomioon Fortumin tytäryhtiö Uniperin päästöjä, jotka ovat noin 60 miljoonaa tonnia. Suomen kokonaispäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia, joten puhutaan todella merkittävästä määrästä päästöjä.

Fortumin kohdalla onkin tärkeää, että sekä Fortumin että Uniperin strategiat linjattaisiin ilmastotieteen mukaisesti.

”Yhtiöiden hiilivoimalaitokset tulee ajaa aikataulutetusti alas eikä uutta hiilivoimalaa pidä avata”, Ojanen toteaa.

Lisätietoja

Oikeudellinen neuvonantaja
Raija-Leena Ojanen