Ympäristöjärjestöt: Suomi ei edes yritä esittää riittäviä toimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi energia- ja ilmastosuunnitelmassaan

Suomen Euroopan komissiolle 28.6.2024 toimittamassa kansallisessa energia- ja ilmastosuunnitelmassa kuvatut toimet uhkaavat heikentää hiilinieluja entisestään. Ympäristöjärjestöt katsovat, että suunnitelma antaa epäselvän ja harhaanjohtavan kuvan Suomen ilmastopolitiikasta, eikä vastaa komission suosituksia.

Suomen tuoreen kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman (NECP) perusteella Suomi tulee jäämään noin 20 miljoona hiilidioksiditonnia (CO2-ekv) vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteestaan. Tästä huolimatta suunnitelma ei sisällä lisätoimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, vaikka Euroopan komissiokin on suosituksissaan edellyttänyt tarkkoja päivityksiä suunnitelmaan. Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoasiantuntijan Hanna Ahon mukaan suunnitelma on kaikin puolin riittämätön eikä ohjaa Suomen ilmastopolitiikkaa oikeaan suuntaan.

“Suomen ilmastolaki velvoittaa hallitusta tekemään tarvittaessa päätöksen lisätoimista sekä muuttamaan ilmastopoliittisia suunnitelmia. Orpon hallituksella on ollut jo vuosi aikaa päättää lisätoimista, mutta sen sijaan se on perunut jo sovittuja ilmastotoimia. On selvää, että jos nykymeno jatkuu sekä EU:sta tulevat että kansalliset ilmastotavoitteet jäävät toteutumatta. Hallituksen toimettomuus rikkoo ilmastolakia”, Hanna Aho toteaa.

NECP-suunnitelmassa kuvatut toimet uhkaavat lisäksi romahduttaa Suomen hiilinieluja entisestään. Vaikka hiilineutraaliustavoitteen ja EU:n nieluasetuksen velvoitteiden saavuttaminen edellyttävät hiilinielujen kasvattamista, suunnitelma esittää päinvastaisesti, että metsäbiomassan käyttöä lisätään energiantuotannossa.

“Tutkimukset osoittavat, että koko EU:n alueen maankäyttösektorin hiilinielu on kutistumassa ja Suomessa maankäyttösektorista on jo tullut päästölähde. Nykyinen ja suunnitelmassa esitetty metsäbiomassan lisääntyvä käyttö energiaksi vaikuttaa tuhoisasti metsiemme kykyyn sitoa ja varastoida hiiltä. Suunnitelmassa pitäisi avoimesti ja läpinäkyvästi arvioida puun polttamisen vaikutuksia Suomen kykyyn saavuttaa ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteensa”, toteaa Ei polteta tulevaisuutta -kampanjan koordinaattori Varpu Sairinen.

Suomi antaa EU:lle puutteellisen ja ajoittain harhaanjohtavan kuvan ilmastotoimistaan

Orpon hallitus on tehnyt useita linjauksia, jotka hidastavat taakanjakosektorin, kuten liikenteen, päästöjen laskua. Esimerkiksi päätös jakeluvelvoitteen, eli uusiutuvien polttoaineiden osuuden kokonaismäärästä, alentamisesta vuosina 2024–2027 asettaa koko sektorin päästötavoitteiden saavuttamisen vaakalaudalle.

WWF:n ilmasto-ohjelman johtajan Bernt Nordmanin mukaan NECP-suunnitelma antaa hyvin epäselvän kuvan siitä, millaisin keinoin hallitus varmistaa, että Suomi pääsee kansallisiin ja EU-tason ilmastotavoitteisiin.

“Suunnitelmassa kuvataan useita edellisen hallituksen asettamia poliittisia tavoitteita liikennesektorin päästöjen vähentämiseksi, joita nykyinen hallitus on peruuttanut tai jättänyt edistämättä. Tämä antaa komissiolle harhaanjohtavan kuvan Suomessa voimassa olevista ilmastopoliittisista ohjauskeinoista”, Nordman sanoo.

Suomen suunnitelma jää puutteelliseksi myös ilmastotoimien oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Se ei esimerkiksi tunnista sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksia energiaköyhyyden riskiin

Kaikki EU:n jäsenmaat raportoivat ilmastotavoitteidensa ja toimiensa edistymisestä komissiolle. Tämän pohjalta seurataan EU:n yhteisten tavoitteiden toteutumista ja mahdollisten unionin tasoisten lisätoimien tarvetta.

Lisätietoja:

Hanna Aho, ilmastoasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, hanna.aho@sll.fi, 040 628 9495
Edda Sundström, ilmastoasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, edda.sundstrom@sll.fi, 044 491 4269
Bernt Nordman, ilmasto-ohjelman johtaja, WWF Suomi, bernt.nordman@wwf.fi, 050 525 0348
Olli Tiainen, ilmasto- ja energia-asiantuntija, Greenpeace Suomi, olli.tiainen@greenpeace.org, 040 164 8606
Varpu Sairinen, kampanjakoordinaattori, Ei polteta tulevaisuutta -kampanja, info@eipoltetatulevaisuutta.fi, 0400 907 133