Totta vai tarua: yleisimmät väitteet naudanlihantuotannosta

Väite 1: Nautoja ruokitaan lähinnä nurmella

Pitää paikkansa vain osittain. Karkearehua, useimmiten nurmea eli säilörehua, on lypsylehmien ravinnosta noin 50–60 prosenttia. Naudat syövät myös väkirehua, jonka osuus lypsylehmien ravinnosta on 40–50 prosenttia. Väkirehusta iso osa on viljaa (ohraa, kauraa). Lisäksi väkirehu sisältää mm. valkuaista, esimerkiksi rypsi- tai rapsirouhetta, joka on suurelta osin tuodaan muualta.

Suomen peltopinta-alasta yli 50 prosenttia käytetään nautakarjatalouteen eli erityisesti nautojen rehun tuotantoon. Noin kolmannes kaikesta viljelypinta-alasta on nurmea.

Vain luomutuotannossa tai luonnonlaidunlihan tuotannossa asetetaan vaatimukset sille, kuinka paljon nautojen ravinnosta on oltava karkearehua eli nurmea, laidunrehua tai heinää.

Totta vai tarua?

Väite 2: Naudat saavat laiduntaa
Väite 3: Karjatalous on nurmien ja laitumien ansiosta hyväksi luonnon monimuotoisuudelle ja perinnebiotoopeille
Väite 4: Kun puhutaan vain naudoista, unohdetaan muun lihantuotannon ongelmat
Väite 5: Naudanlihalle on paikkansa kestävässä ruokajärjestelmässä
Väite 6: Eläinten ruokintaan käytetty rehuvilja on kelvotonta ihmisravinnoksi
Väite 7: Naudanliha on oikeastaan maidontuotannon sivutuote
Väite 8: Nurmi on hiilinielu
Väite 9: Suomalainen naudanliha on sataprosenttisesti kotimaista
Väite 10: Lihan- ja maidontuotannon vähentäminen tarkoittaa suomalaisen maatalouden alasajoa
Väite 11: Nautakarjaa kannattaa ylläpitää kriisiaikojen ruokaturvaa ajatellen
Väite 12: Suomalaiset naudat ja suomalainen karjatalous ovat poikkeuksellisen ilmastoystävällisiä
Väite 13: WWF vaatii, että lihansyönnistä ja maitotuotteista on luovuttava kokonaan

Naudat saavat laiduntaa

Osa naudoista ei laidunna koskaan, ja osa ei edes ulkoile elämänsä aikana.

Parsinavetoiden lypsylehmien eli navetassa kiinnikytkettyjen nautojen on päästävä laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa, mutta tämä ei toteudu kaikilla tiloilla. Vuonna 2017 Itä-Suomen aluehallintoviraston tarkastuksessa lähes puolella tiloilla naudat eivät päässeet laiduntamaan.

Parsinavettojen määrä laskee koko ajan ja pihattojen kasvaa. Pihattonavetassa nautoja ei ole kytketty kiinni, ja ne liikkuvat oman tahtonsa mukaan navetan sisällä ja joskus myös ulkona. Pihatoissa eläville lypsylehmille ja lihaksi kasvatettaville sonnivasikoille ei ole ulkoiluvaatimusta, laidunnusvelvoitteesta puhumattakaan.

Tilakohtaiset erot laidunnuksessa ja ulkoilussa voivat toki olla suuria.  Luomutuotannossa tilanne on selkein, sillä se velvoittaa päästämään kaikki naudat laitumelle.

Laidunrehu muodostaa enää vain neljä prosenttia maitoa tuottavan lehmän kokonaisravinnosta, kun vielä 1990-luvun alussa laidunrehun määrä oli 24 prosenttia. Tämä kertoo osaltaan laidunnuksen merkittävästä vähenemisestä.

Karjatalous on nurmien ja laitumien ansiosta hyväksi luonnon monimuotoisuudelle ja perinnebiotoopeille

Ei pidä paikkaansa nykytuotannossa. Laidunnus on vähentynyt paljon. Luontotyyppien uhanalaisuusarviossa 2019 todetaan seuraavasti: ”Perinnebiotooppien väheneminen on ollut erittäin voimakasta ja myös perinnebiotooppien laatu on heikentynyt. Perinteisen karjatalouden toimenpiteet ovat loppuneet, tai ne ovat muuttuneet luonteeltaan perinnebiotooppien ominaispiirteitä heikommin ylläpitäviksi.”

Vaikka nurmen viljely on monimuotoisuudelle parempi kuin vilja, on nurmikin silti viljelty pelto, jossa kasvivalikoima on vähäinen ja jota hoidetaan esimerkiksi lannoituksella. Ympäristön kannalta monimuotoisemmat laidunniityt ovat parempi vaihtoehto kuin nurmi.

Laidunnus toteutuu paremmin luomutuotannossa, jossa on laidunnusvelvoite. Luonnonlaidunlihantuotannossa laidunnus kohdistuu erityisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeille alueille eli esimerkiksi niityille ja hakamaille.

Perinneympäristöjen ylläpidon toimenpiteiden kasvattaminen on ehdottomasti kannattava tapa luonnon monimuotoisuuden kannalta. Mutta vaikka niiden laidunnuksen määrä tuplattaisiin, niin tarvittaisiin arviolta korkeintaan kymmenesosa nykyisistä naudoista pitämään huolta näistä ympäristöistä.

Kun puhutaan vain naudoista, unohdetaan muun lihantuotannon ongelmat

Myös sian- ja broilerinlihan ja juuston kulutusta pitää vähentää. Hiilijalanjälki broilerin- ja sianlihalla on pienempi, mutta siat ja broilerit eivät laidunna eivätkä näin voi tuottaa hyötyjä luonnon monimuotoisuudelle. Lisäksi sikojen ja broilerien rehu sisältää nautoja enemmän viljaa ja palkokasveja, joista suurempi osa olisi myös suoraan tai pienin muutoksin ihmiskäyttöön sopivaa.

Suomalaiset syövät lihoista eniten sianlihaa, ja siipikarjan kulutus on kasvanut kakkossijalle. Näistä on siis varaa vähentää selvästi. Kokonaan lihasta ei tarvitse luopua, mutta lihan ja juuston sijaan kannattaa mahdollisimman usein valita kasvipohjaisia tuotteita ja kotimaista, kestävästi kalastettua kalaa.

Naudanlihalle on paikkansa kestävässä ruokajärjestelmässä

Totta, nautakarjaa kannattaa ylläpitää jossain määrin laidunnuksen hyvien vaikutusten ja nautojen nurmirehun tuotannon tiettyjen positiivisten puolien vuoksi. Mutta nykyistä karjamäärää olisi pienennettävä selvästi, jotta tuotanto saataisiin aidosti kestävämmälle tasolle.

Lisäksi karjatilojen keskittyminen tietyille alueille on ongelma, joka on aiheuttanut mm. sitä, että ilmastolle erityisen haitallisia turvepeltoja on raivattu lisää.

Eläinten ruokintaan käytetty rehuvilja on kelvotonta ihmisravinnoksi

Ei pidä kokonaan paikkaansa. Nykyiset elintarvikeviljalle asetetut kriteerit ovat teollisuuden asettamia vaatimuksia, mutta se, ettei vilja täytä näitä kriteerejä, ei tarkoita, etteikö vilja useimmiten kelpaisi tarvittaessa elintarvikekäyttöön.

On totta, että pieni osa viljasta ei sovi ihmisravinnoksi. Erityisesti viljan hometoksiinit voivat aiheuttaa sen, ettei viljaa voida käyttää elintarvikkeeksi. Hometoksiinien vuoksi vilja ei aina sovellu edes rehuksi.

Rehuviljaa tuotetaan paljon myös siksi, koska sille on kysyntää. Rehuksi menee yli puolet, jopa noin kaksi kolmasosaa, Suomen viljasadosta. Naudat syövät eniten rehuviljaa, noin 25–30 prosenttia kaikesta viljasta. Elintarvikeviljan hintakaan ei usein ole riittävän kilpailukykyinen verrattuna rehuun.

Naudanliha on oikeastaan maidontuotannon sivutuote

Maidontuotannon sivutuotteesta puhuminen hämärtää naudanlihan tuotantoa. Vain osa naudanlihasta on peräisin lypsylehmistä: merkittävä osa lihantuotantoa ovat sonnivasikat, jotka kasvatetaan lihaksi. Lehmät joutuvat tekemään vasikoita, koska maidontuotanto vaatii vuosittaisen poikimisen. Koska sonnivasikoille ei ole käyttöä maidontuotannossa, ne kasvatetaan lihaksi ja teurastetaan 1,5–2 vuoden iässä. Ne eivät esimerkiksi yleensä laidunna, elleivät kyseiset sonni kuulu luomutuotantoon.

Tuotannon elinkaarivaikutuksia arvioitaessa eläintenpidosta saatavien erilaisten tuotteiden ympäristövaikutukset jaetaan elinkaariarvioinnin menetelmien mukaan (esimerkiksi taloudellisen arvon perusteella) eri tuotteiden, kuten lihan ja maidon, välille.

Nurmi on hiilinielu

Ei pidä paikkaansa keskimäärin nykyisessä maataloudessa. Hiilensidontaa on mahdollista ja myös tarpeellista kehittää kaikilla pelloilla ja viljelykasveilla, ja nurmi vapauttaa vähemmän hiiltä kuin yksivuotiset viljelykasvit, kuten viljat. Parhaimmillaan nurmi saattaa päästä kivennäismailla tilanteeseen, että se ei ole päästöjen lähde, vaan nielu. Myös viljantuotannossa saattaa olla mahdollista päästä tilanteeseen, jossa kivennäismaan pelto on nielu. Nurmentuotannon potentiaalinen nielu on yleensä suurempi kuin viljantuotannon.

Nurmipelloilla on usein tärkeä roolinsa maatalouden viljelykierrossa, jolla voidaan edistää maaperän pysymistä kunnossa. Mutta osa nurmipelloista on turvemailla. Turvepeltoja on Suomen peltopinta-alasta vain 10 prosenttia, mutta ne muodostavat puolet Suomen maatalouden päästöistä ja kymmenesosan kaikista Suomen ilmastopäästöistä. Turvepeltojen päästöt ovat suuremmat kuin henkilöautoliikenteen päästöt.
Turvepelloilla on toki parempi viljellä monivuotista nurmea kuin yksivuotisia kasveja. Silti myös nurmen viljely turvepelloilla aiheuttaa kasvihuonepäästöjä.

Suomalainen naudanliha on sataprosenttisesti kotimaista

Ei ole, jos katsotaan myös tuotantopanoksia. Suomalainen maatalous on riippuvainen mm. ulkomailta tuotavista maatalouskemikaaleista eli esimerkiksi lannoitteiden raaka-aineista.

Myöskään rehuissa ei olla täysin omavaraisia. Esimerkiksi kotimainen rypsi- ja rapsisato oli vuonna 2019 alimmillaan 40 vuoteen, jonka vuoksi niitä joudutaan tuomaan rehukäyttöön aiempaa enemmän ulkomailta. Rapsirouhetta tuotiin Suomeen vuonna 2019 noin 300 miljoonaa kiloa. Nautaketjun rehuissa käytetään myös palmu- ja kookosrasvaa. Palmuöljyä on esimerkiksi Suomen myydyimmässä vasikoiden juomarehussa. Rehuissa on myös esimerkiksi vitamiineja, joita tuodaan mm. Kiinasta.

Lisäys 19.10.2020:
Valion oman arvion mukaan lypsylehmän rehujen kotimaisuusaste on 76 – 88 prosenttia kuiva-aineesta.

Lihan- ja maidontuotannon vähentäminen tarkoittaa suomalaisen maatalouden alasajoa

Ei tarkoita, vaan maataloutta on muutettava rakenteiltaan kestävämmäksi. Tämä vaatii paljon poliittista työtä, jossa on myös tuettava viljelijöitä.

Kotimaisen maatalouden säilyttäminen on tärkeää jatkossakin. Maatalouden tukia kannattaa kohdistaa monihyötyjä tuottaviin toimiin. Nykyinen alueellinen maataloustukipolitiikka, jonka vuoksi karjatalous on keskittynyt, ei ole järkevää tulevaisuuden ilmastokestävän, maan kasvukuntoa parantavan ja vesiensuojelua edistävän maatalouden kannalta. Maataloustukien ohjausvaikutuksia on myös arvioitava vahvemmin yhdessä ilmasto- ja terveysvaikutusten osalta. Maatalouden tuotannon arvo voidaan säilyttää, vaikka lihantuotanto vähenee.

Nautakarjaa kannattaa ylläpitää kriisiaikojen ruokaturvaa ajatellen

Nykytason mukainen määrä nautoja ei ole tarpeen kriisejä varten, vaan poikkeusoloja ajatellen riittäisi selvästi vähäisempi eläinmäärä. Nykyistä karjaa tai maito- ja lihaketjun vaatimaa rehun saatavuutta ei todennäköisesti pystyttäisi ylläpitämään tiukoissa kriisioloissa. Kriisitilanteessa vilja käytettäisiin todennäköisesti ennemmin ihmisravinnoksi kuin annettaisiin eläimille. Poikkeustilanteita ajatellen kasvituotteilla on mm. parempi säilyvyys.

Suomalaiset naudat ja suomalainen karjatalous ovat poikkeuksellisen ilmastoystävällisiä

Eivät ole, sillä monissa muissakin maissa päästään samalle tasolle naudanlihan ja maidon ilmastovaikutuksessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa tuotanto on samankaltaista maidon ja lihan yhdistelmätuotantoa kuin meillä. Näissä maissa tuotannon ilmastovaikutus on samaa tasoa kuin Suomessa. Suomessa turvemaiden käyttö esimerkiksi nurmien viljelyyn lisää nautakarjan kokonaisilmastovaikutusta verrattuna moniin muihin maihin. Nautojen ilmastovaikutukset ovat kaikkialla suuria, koska nautojen ruuansulatus aiheuttaa metaanipäästöjä.

Naudanlihan ja maidon tuotanto vaatii paljon rehua. Siksi tuotanto myös vie paljon pinta-alaa.

Suomalainen tuotanto, kuten lukuisten muidenkin maiden, on toki ympäristölle parempaa kuin esimerkiksi brasilialainen naudankasvatus. Brasilialaista naudanlihaa tosin tuodaan Suomeen nykyisin hyvin vähän: kokonaislihankulutuksesta vain noin 0,2 prosenttia on brasilialaist lihaa.

WWF vaatii, että lihansyönnistä ja maitotuotteista on luovuttava kokonaan

Ei pidä paikkaansa. Lihaa syödään Suomessa jatkossakin, mutta harvemmin. Parasta on valita lautaselleen runsaasti kasviksia ja kotimaista, kestävästi kalastettu tai kasvatettua kalaa. Ruokasuosituksemme mukaan punaista lihaa voi syödä kerran viikossa ja broileria useammin. Maitotuotteista voi käyttää esimerkiksi lasillisen maitoa tai pari siivua juustoa päivässä.