Näkökulma: “Kunnianhimo” ei riitä hillitsemään ilmastonmuutosta

Tänään tulee kuluneeksi viisi vuotta Pariisin ilmastosopimuksen solmimisesta. Vuosipäivää vietetään muun muassa Climate Ambition Summit -virtuaalitapahtumassa, johon kokoontuu merkittävä joukko valtioiden johtajia. Tavoitteena on saada maat korottamaan ilmastotavoitteitaan ja tehostamaan toimiaan niiden saavuttamiseksi. Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittanut Joe Biden on jo luvannut liittyä takaisin sopimukseen, joten mukana lienevät ensi vuonna jälleen kaikki maailman maat.  

Odotukset ovat korkealla. Onko nyt vihdoin luvassa riittäviä ilmastotoimia löperön, “kunnianhimoisia” tavoitteita korostavan puheen sijaan? 

Maailman johtajia ei saa päästää helpolla, sillä ilmastopolitiikkaa leimaa epäonnistumisen perinne. YK:n ympäristöohjelman tällä viikolla julkaiseman raportin mukaan nykyisellä ilmastopolitiikalla maapallo lämpenee 2,9–3,5 astetta. Epäonnistumiset eivät kuitenkaan oikeuta nykypäättäjiä jatkamaan samaan malliin. Meidän on keskityttävä arvioimaan sitä, ovatko valtioiden toimet todella riittäviä tieteellisen tiedon valossa. 

Näemme jo nyt, että elämme keskellä kriisiä, jonka syveneminen on pysäytettävä. Ilmastokriisi näkyy metsäpaloina Australiassa ja Amazonilla, arktisen merijään vähentymisenä, merenpinnan nousuna ja sään ääriolosuhteiden voimistumisena ympäri maailman. Pahiten kriisi koskettaa haavoittuvaisimmassa asemassa olevia ihmisiä kehittyvissä maissa sekä nuorten ja tulevien sukupolvien elämää. Jos lämpeneminen etenee yli kahden asteen, ilmastonmuutoksen seuraukset vain vahvistuvat ja uusia, vakavia muutoksia syntyy. Yli kahden asteen maailmassa kuivuus ajaa ihmisiä asuinsijoiltaan yhä enemmän, lämpöaallot voimistuvat ja kokonaiset ekosysteemit ovat uhattuna.  

“Kunnianhimoiset” tavoitteet eivät enää riitä, kun aikaa on jäljellä niukasti. Niin puhetavan kuin käytännön toimien on muututtava, jotta voimme pysäyttää ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen tai edes kahteen asteeseen. Viime kuukausina julkistetut ilmastotavoitteet ovat kuitenkin solahtaneet tuttuun epäonnistumisten ketjuun, jossa pienillekin edistysaskelille taputetaan. Hyvä esimerkki löytyy EU:n päätöksenteosta. Perjantaina EU-maiden johtajat päättivät Eurooppa-neuvostossa nostaa EU:n päästövähennystavoitetta 40 prosentista 55 prosenttiin verrattuna vuoden 1990 tasoon. Valitettavasti tavoite on nettotavoite, eli päästövähennyksiä tehtäisiin lopulta noin 50–52 prosenttia riippuen hiilinielujen koosta. Sen sijaan EU:n päästöjen tulisi vähentyä aivan minimissään 65 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna. Jos vielä laskemme mukaan historialliset päästöt ja epävarmuuden päästövähennysten laskemisessa, turvallinen tavoite olisi lähempänä 80 prosenttia. 

Olemme siis kaukana riittävästä, saati kunnianhimoisesta. Silti kunnianhimoinen on usein adjektiivi, jolla kuvataan tavoiteltavaa ilmastopolitiikkaa. Sana mainitaan useasti esimerkiksi Suomen hallitusohjelmassa, muun muassa kohdassa, jossa peräänkuulutetaan EU:n päästövähennystavoitteen nostamista 55 prosenttiin. Ollaan kaukana riittävästä, jälleen. Siksi kunnianhimon sijaan meidän tulisikin puhua riittävyydestä.  

1,5 asteen maailmaa ei saavuteta toimilla, jotka riittäisivät pysäyttämään lämpenemisen kolmeen asteeseen. Fossiilisille polttoaineille on asetettava viimeinen käyttöpäivä, metsäkato saatava kuriin. Metsien käytöstä ja ruuankulutuksesta on tehtävä ilmaston ja luonnon näkökulmasta kestävää. Nämä muutokset olisi pitänyt aloittaa viimeistään vuosituhannen vaihteessa. Koska niin ei tehty, nyt ne on toteutettava kiireesti. Pariisin sopimuksen vuosipäivänä on ilahduttavaa huomata, että muutosta vaaditaan koko ajan äänekkäämmin. Esimerkiksi Fridays For Future -ilmastoliikkeen nuoret näyttävät maailmalle mallia vaatimalla päättäjiä taistelemaan 1,5 maailman puolesta. Riittävien ilmastotoimien vaatimisen ei kuitenkaan pitäisi olla nuorten harteilla, vaan meidän aikuisten tulisi vihdoin ottaa vastuu. Meillä on toivoa, mutta tehtävää sitäkin enemmän.