Näkökulma: MSC-sertifikaatin rimaa nostettava, jotta se täyttäisi tehtävänsä
WWF on luopunut MSC- ja ASC-sertifikaattien automaattisesta suosittelusta ja vaatii niiden kehittämistä. Silti sertifioitu tuote on yhä parempi vaihtoehto kuin vastaava sertifioimaton, kirjoittaa WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska.
WWF:n Kalaopas ja sininen, ovaalinmuotoinen MSC-merkki (Marine Stewardship Council) ovat jo vuosia raivanneet yhdessä tietä kestävälle kalastukselle ja vastuulliselle kalankulutukselle. MSC-sertifikaatti syntyi 1990-luvun lopulla WWF:n ja Unileverin yhteistyön tuloksena, ja irtautui omaksi itsenäiseksi organisaatiokseen jo yli 20 vuotta sitten. Kymmenkunta vuotta MSC:n jälkeen kehitettiin myös vesiviljelyn ASC (Aquaculture Stewardship Council) -sertifikaatti.
WWF:n Kalaopas syntyi vuosituhannen vaihteessa ja sen tarkoitus on ollut ohjata vastuullisen kalan kulutukseen luokittelemalla kalalajit liikennevalojen mukaisesti vihreisiin eli suositeltaviin, keltaisiin eli harkiten kulutettavin ja punaisiin eli vältettäviin. WWF on jo yli 25 vuoden ajan suositellut kaikkia MSC- ja ASC-sertifioituja tuotteita vastuullisina valintoina. Sertifikaattien tunnettuuden ja kysynnän edistäminen on myös ollut olennainen osa WWF:n kansainvälistä strategiaa kalastuksen kestävyyden edistämiseksi. MSC- ja ASC-sertifioidut tuotteet ovat automaattisesti saaneet WWF:n Kalaoppaassa vihreän liikennevalon ilman, että niistä olisi teetetty erikseen arviot ulkopuolisilla asiantuntijoilla.
WWF on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että sertifikaattien kriteerit ja ehdot pystyvät riittävällä tasolla turvaamaan kalakantojen ja meriluonnon monimuotoisuuden. Vuosien saatossa valtaosa sertifiointiprosesseista onkin sujunut hyvässä yhteisymmärryksessä ilman suurempia ristiriitoja. Sertifikaattien tunnettuuden ja markkinaosuuden kasvaessa sertifioinnin piiriin on kuitenkin tullut yhä enemmän myös tapauksia, joiden vastuullisuudesta on ollut eriäviä näkemyksiä. Erityisesti viime vuosina on sertifioitu yhä enemmän sellaisia kalatuotteita, joiden sertifiointia me WWF:llä emme ole voineet tukea. Samanaikaisesti olemme kokeneet, että vaikutusmahdollisuutemme sertifiointiprosessiin ovat kaventuneet, eikä näkemyksiämme ole aina otettu asianmukaisesti huomioon. Tunnetuin esimerkki tästä lienee Atlantin sinievätonnikalan sertifiointi vuonna 2020.
Siksi olemme joutuneet muuttamaan linjaamme sertifioitujen tuotteiden varauksettomasta suosittelusta ja luopuneet MSC- ja ASC-sertifikaattien automaattisesta vihreästä valosta WWF:n Kalaoppaassa. Kalaoppaan käyttäjälle muutos näkyy siten, että vihreällä merkittyjä, eli WWF:n vastuullisiksi suosittelemia, kaloja ja mereneläviä on huomattavasti aiempaa vähemmän. Esimerkiksi kalapakasteissa yleisesti käytettyä alaskanseitiä ei enää löydy Kalaoppaan vihreältä listalta.
Päätöksemme luopua automaattisesta suosittelusta ei tarkoita sitä, että sertifioitujen kalatuotteiden suositus Kalaoppaassa vaihtuisi vihreästä keltaiseksi tai punaiseksi liikennevaloksi. Muutos tarkoittaa, että toistaiseksi emme anna sertifioiduille tuotteille erikseen mitään liikennevaloa. Syyt tähän ovat käytännölliset: koska meillä WWF:llä ei ole resursseja arvioida erikseen jokaista MSC- ja ASC-sertifioitua kalastuslaivastoa tai kalankasvatuslaitosta, joudumme jättäytymään sertifioitujen kalatuotteiden luotettavuuden arvioinnista. Tämä lisää erityisesti kalakaupan toimijoiden vastuuta varmistaa, että myös sertifioidut tuotteet vastaavat yrityksen omia periaatteita ja linjauksia. Päätöksemme luopua sertifikaattien automaattisesta suosittelusta ei tee vastuullisesti pyydettyä kalaa kaipaavan kuluttajan työtä helpommaksi kalatiskillä, mutta emme näe tilanteessa vaihtoehtoja.
Vaikka WWF:n ja sertifikaattien suhde on muuttunut, ovat sertifikaatit mielestämme edelleen tärkeitä työkaluja. Ne voivat parantaa kalastuksen ja vesiviljelyn laillisuutta ja jäljitettävyyttä sekä kehittää kalastushallinnon toimivuutta alueilla, joissa ongelmia tällä hetkellä on. Näin ollen on helppo sanoa, että sertifioitu tuote on yhä parempi vaihtoehto kuin vastaava sertifioimaton. Uskallan myös väittää, että ponnistelut sertifioitujen kalatuotteiden lisäämiseksi ovat tuottaneet konkreettisia tuloksia kalakantojen ja meriluonnon suojelemiseksi. WWF:n näkemys kuitenkin on, että täyttääkseen tehtävänsä sertifikaattien riman on oltava riittävän korkealla. Sertifikaatit eivät myöskään yksin riitä. Käytäntö on osoittanut, että vapaaehtoiset ja markkinaehtoiset sertifikaatit eivät voi antaa täyttä takuuta kalatuotteiden vastuullisuudesta ja kalakantojen kestävästä hyödyntämisestä. Niitä tarvitaan, mutta vastuullisen kalan tärkein edellytys on asianmukainen ja riittävän tiukka kalastuspolitiikka.
