Näkökulma: Käsitteiden huolimaton käyttö sekoittaa kompensaatiokeskustelua entisestään

Julkinen keskustelu päästökompensaatiosta on sekavaa: sanaa ”kompensaatio” käytetään huolimattomasti, ja eri ilmastonmuutoksen hillintätoimet niputetaan virheellisesti yhteen, kirjoittaa WWF:n ilmastovastaava Bernt Nordman.

Julkinen keskustelu päästökompensaatiosta on sekavaa, eikä asiaa auta se, että kompensaatioon liittyvät termit sekoittuvat usein keskenään. Monilta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin pitämällä käsitteellisesti erillään kaksi asiaa: 1) hiilensidonta ja 2) päästöjen kompensaatio tai ”hyvittäminen”.

Ilmakehän hiilidioksidin sitominen biomassaan on yksi hyvin merkittävä tapa hillitä ilmastonmuutosta. Monet maapallon ekosysteemit, kuten metsät ja meret, sitovat hiiltä ilmakehästä. Ihmisen muokkaamista ekosysteemeistä muun muassa talousmetsillä ja maatalousmaalla on tärkeä rooli maapallon elonkehän hiilen kiertokulussa.

Erilaisilla toimilla, esimerkiksi kasvattamalla pellolla syväjuurisia kasveja tai ehkäisemällä turvemetsien ojituksia jatkuvapeitteisellä puunkasvatuksella, on mahdollista saavuttaa lisäistä hiilensidontaa verrattuna tiettyyn perusuraan. Lisäistä hiilensidontaa on mahdollista tuotteistaa, jolloin puhutaan hiilikrediittien luomisesta. Hiilikrediitit ovat hiilimarkkinoiden vaihdannan välineitä. Ne vastaavat seteleitä rahan maailmassa. Niiden avulla hiilensidontapalvelun tuottaja (myyjä) ja rahoittaja (ostaja) voivat sujuvasti kohdata markkinoilla.

Hiilikrediitin ostaja tarvitsee uskottavia takeita siitä, että krediitti perustuu todellisiin toimiin. Se on lähtökohtaisesti todistus siitä, että on tehty jotain lisäistä ja pysyvää ja että kyseessä on uniikki toimi, jota kukaan muu ei väitä omakseen, eikä kyse siten ole kaksoislaskennasta. Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden ajatuksena on, että krediitin avulla lisäinen hiilensidonta vaihtaa omistajaa. Tuottaja, esimerkiksi metsän ja pellon omistaja, myy hiilensidontapalvelun toiselle osapuolelle.

Markkinoilla voi myös olla välittäjiä, eli hiilensidontapalvelun tuottajan ja krediitin loppukuluttajan välisiä välikäsiä. Suomessa tämän alan tunnettu toimija on Compensate-säätiö. Suomalaisten talousmetsien tuotteistettuun hiilensidontaan perustuvia kompensaatiopalveluja tarjoaa muun muassa Green Carbon.

Hiilensidontapalvelun myyjällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin krediitin ostaja käyttää krediittiä. Metsän tai pellon omistaja ei siis voi ”tuottaa kompensaatiota” tai ”myydä kompensaatiota”. Esimerkiksi LUKE on syyskuun aluissa julkaistuilla uusilla tietosivuillaan valitettavasti sortunut näiden virheellisten ilmaisujen käyttämiseen.

Kompensaatio on väite, hiilensidonta todellista

Mitä kompensaatio sitten on? On tärkeää huomata, että kompensaatio ei ole samalla tavalla ”todellista” kuin esimerkiksi lisäinen hiilensidonta, jonka perusteella markkinoille on luovutettu todistus eli krediitti. Kompensaatio on puhtaasti sopimuksenvarainen väittämä siitä, että tietyssä paikassa syntyvä päästö on ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta samanarvoinen kuin hillintätoimi jossain muualla. Lue lisää kompensaatiosta.

Nykyisessä kriisitilanteessa tarvitsemme kaikkia keinoja, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä: sekä päästöjen vähentämistä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentämistä hiilensidonnan avulla. Fossiilipäästöjen vähentämistä ei pidä jarruttaa vetoamalla siihen, että jossain muualla sidotaan hiilidioksidia ilmakehästä.

Kompensaatiosta ovat kiinnostuneet niin yksittäiset kansalaiset ja julkiset organisaatiotkin, mutta erityisesti se liittyy yrityksiin. Yritys voi markkinoinnissaan sanoa olevansa kokonaan hiilineutraali tai että myytävä tuote tai palvelu on hiilineutraali. Hiilineutraaliusväittämien, tai uuden sukupolven nettonollaväittämien, taustalla on käytännössä aina jokin määrä kompensaatiota, eli sitä, että yrityksen päästöjä ”hyvitetään” rahoittamalla hillintätoimia jossain muualla. ”Muualla” voi tarkoittaa missä päin maailmaa tahansa, sillä vapaaehtoiset hiilimarkkinat ovat globaalit.

Vastuu hiilineutraaliusväittämästä on aina yrityksellä itsellään. Hiilensidontapalveluja myyvällä taholla on vastuu ainoastaan siitä, että krediitti perustuu todelliseen ilmastohyötyyn. Hiilineutraaliusväittämien yhteiskunnallinen sääntely kuuluu kuluttajansuojalainsäädännön piiriin. WWF julkaisi kesäkuussa 2022 selvityksen hiilineutraaliusväittämistä Suomen kuluttajamarkkinoilla.

Hiilineutraaliusväittämiä esittävän yrityksen pitäisi pystyä osoittamaan, että päästöt ja hankitut krediitit ovat samanarvoisia. Tähän liittyy omat haasteensa, sillä fossiilisen hiilen lisääminen elonkehään on pitkällä aikavälillä hyvin toisenlainen ilmiö kuin hiilidioksidin sitominen puuhun, joka mahdollisesti hakataan jo kymmenen vuoden päästä.

Vapaaehtoiset hiilimarkkinat ovat kehittyneet nopeasti ja tähän asti pitkälti ilman viranomaissääntelyä. Ei siis ole kovin yllättävää, että eri toimijat käyttävät keskeisiä käsitteitä omalla tavallaan. Nyt olisi kuitenkin korkea aika selkiinnyttää käsitteitä tavalla, joka auttaa myös suurta yleisöä asian ymmärtämisessä.

Ilmastovastaava
Bernt Nordman