Raaka-aine vai elämän ehto?
Suomen metsiä on hakattu reippaasti vuosisatoja. Puuta käyttävä teollisuus on tuottanut hyvinvointia laajasti ja työllistänyt paljon. Nyt työpaikat metsäteollisuudesta ovat kuitenkin vähentyneet ja puun käytöstä saatava hyvinvointi kasautuu yhä harvempien käsiin.
Ajat muuttuvat ja arvot ajan mukana. Kun materiasta on puutetta, sitä arvostetaan. Kun materiasta ei ole enää puutetta, muut arvot, kuten itsensä toteuttaminen ja ympäristön vaaliminen nousevat tärkeämmiksi.
Suomalaisten mielestä tärkein metsiä koskeva tavoite on tutkitusti luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä monimuotoinen luonto ylläpitää elämää; koko olemassaolomme perustuu toimivaan ekosysteemiin.
Tästä huolimatta virallinen metsäpolitiikkamme tähtää puuntuotannon tehostamiseen entisestään. Vuosikymmenen loppuun mennessä tavoitellaan neljänneksen suurempia hakkuita viime vuosiin verrattuna. Tämä tarkoittaa luonnon monimuotoisuudelle rankkoja aikoja mutta koettelee myös Suomen metsien hiilinieluja, jotka pienenisivät noin puoleen nykyisestä.
Suomen metsien käytön suuntaviivoja määritellään metsäneuvostossa ja sen sihteeristössä. Niissä on edustettuna ministeriöitä, tutkimuslaitoksia ja eturyhmiä. WWF edustaa luonnon monimuotoisuutta – ja näin myös kansalaisten enemmistön näkemystä. Vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, sillä työryhmää hallitsee metsätaloustoimijoiden ylivoima. Muut ympäristöjärjestöt ovat jättäytyneet pois, sillä rajallisia resursseja ei haluta käyttää istumalla kokouksesta toiseen muiden jyrättävänä. WWF on kuitenkin pysytellyt sitkeästi mukana.
Metsästrategian 2025 laadinnassa kukaan ei vastusta luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteeksi asetettiin yksissä tuumin, että metsäluonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtyy 2020 mennessä. Työryhmän näkemykset kuitenkin jakautuvat, kun määritellään, millä toimilla tavoitteeseen pyritään.
Esimerkkinä toimii suhtautuminen hakkuiden yhteydessä metsiin lahoamaan jätettävään puuhun, jota monet metsälajit tarvitsevat elääkseen. Lahopuuta on arvioitu aikoinaan olleen Etelä-Suomen luonnontilaisissa metsissä 60 -120 kuutiota hehtaarilla. Nyt tehokkaan puuntuotannon seurauksena sitä on keskimäärin vain 3,3 kuutiota. Tämän vuoksi useat metsälajit ovat uhanalaistuneet. Lahopuun määrää tulee siis lisätä tuntuvasti, jotta metsien monimuotoisuutta voidaan ylläpitää.
Vaikka metsiin lahoamaan jätettävän puuston määrä on varsin pieni, asia näyttää nousevan periaatteelliseksi kysymykseksi; jätetäänkö puuta uhanlaisten turvaksi vai toimitetaanko se mahdollisimman tarkasti teollisuuden raaka-aineeksi?
Työryhmän koostumus tuleekin näkyväksi juuri tilanteissa, joissa vastakkain ovat luonnon monimuotoisuus ja puuntuotanto. Suomen metsäpolitiikan tekijät valitsevat jälkimmäisen – vastoin suomalaisten tahtoa.
Jotta metsätalous olisi taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää (kuten juhlapuheissa kerrotaan), metsäneuvosto tulisi koota niin, että kolmannes siitä edustaisi metsätalouden intressejä, kolmannes ympäristöä ja kolmannes moninaisia metsiin liittyviä sosiaalisia näkökulmia.
Annukka Valkeapää on WWF Suomen metsäasiantuntija.