Nuoret haluavat toisen Earth Hourin

Kouvolalaiset Jade Suhonen ja Katri Kortelainen kampanjoivat ilmaston puolesta.

Viime kesänä kouvolalainen Jade Suhonen (kuvassa oikealla) pohti, miten ihmisiä saisi heräteltyä pohtimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Suhonen keskusteli asiasta tätinsä kanssa, ja pian idea oli syntynyt: vuoteen pitäisi saada toinen Earth Hour. Se olisi syyskuun viimeisenä lauantaina.

Syksyllä 2019 Suhonen kampanjoi uuden Earth Hourin puolesta yläkoulullaan. Nuorten huoli ympäristöstä kuultiin, ja kohta hän olikin ystävänsä Katri Kortelaisen kanssa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ilmastoseminaarissa tuomassa nuorten mielipidettä esiin. Toisen Earth Hourin kohtalo on vielä auki: Suhonen pitää kampanjaan liittyvää Instagram-tiliä @2xearthhour ja kerää nimiä adressiin, joka on tarkoitus luovuttaa ympäristöministeri Krista Mikkoselle.

”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta, ja moni on lähtenyt mukaan”, Suhonen kertoo.

Suhonen ja Kortelainen korostavat, että myös nuoret haluavat ja pystyvät vaikuttamaan omilla tavoillaan. He ovat esimerkiksi vähentäneet lihansyöntiä ja saaneet vanhempansa kierrättämään innokkaammin. Lisäksi Suhonen ja Kortelainen ovat huomanneet, että heidän lähellään olevat ihmiset ovat alkaneet miettiä enemmän valintojensa vaikutusta luontoon ja ilmastoon.

”Kukaan ei uskalla heittää roskaa maahan meidän ympärillämme.”

Heillä on myös viesti vanhemmille:

”Opettakaa lapsianne toimimaan ilmaston hyväksi. Pidetään pallo pystyssä!”

WWF:n Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietetään vuonna 2020 28.maaliskuuta. Lue lisää ja osallistu: wwf.fi/.earthhour.fi