Näin valkoselkätikka nousi suojeluikoniksi sukupuuton partaalta
Vielä kolme vuosikymmentä sitten uhanalainen valkoselkätikka oli katoamassa Suomesta kokonaan. Nyt kanta kasvaa suojelun ansiosta.
WWF:n Luontoliven talvilintukamera välitti talven ajan suoraa livelähetystä metsälintujen ruokintapaikalta. Kamerassa vilahtelivat niin tutut talitintit kuin uhanalaiset hömötiaisetkin. Lisäksi kamerassa saattoi hyvällä tuurilla nähdä myös valkoselkätikan, rauhallisen ja säyseän luonnonsuojelun symbolin.
”Valkoselkätikka ei ole metsän räyhääjä eikä se haasta käpytikan tavoin luonnossa riitaa”, lintuharrastaja ja luontokuvaaja Hannu Siitonen kertoo. WWF on toteuttanut talvilintukameran yhdessä Siitosen kanssa.
Vaikka valkoselkätikka on lajina rauhallinen, sen historia on kaikkea muuta. Ei tarvitse mennä ajassa montakaan vuosikymmentä taaksepäin, kun lajin tulevaisuus näytti epävarmalta.
Ensimmäinen lajien uhanalaisuutta kartoittava punainen kirja julkaistiin Suomessa 1980-luvulla. Lajin ennuste oli synkkä: valkoselkätikka oli Suomessa sukupuuton partaalla.
Vuosikymmenen lopulle tultaessa äärimmäisen uhanalaisen lajin pesimäkannan kooksi arvioitiin vain noin 30–50 paria. Esiintymisalue keskittyi käytännössä Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Savoon.
Työryhmän avulla tuloksiin
Valkoselkätikan ahdinko johtui runsaasti lahopuuta sisältävien lehtimetsien vähenemisestä. Metsähakkuiden takia valkoselkätikalle ei ollut tarpeeksi sopivia pesimämetsiä eikä talvisen ravinnonsaannin turvaavia elinympäristöjä. Siksi WWF päätti vuonna 1987 perustaa työryhmän uhanalaisen valkoselkätikan suojelemiseksi.
”Valkoselkätikka on yksi niistä lajeista, joiden suojelutyön Suomessa WWF käynnisti”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Valkoselkätikka on suurin kirjavista tikoistamme. Sen tunnistaa selän valkoisista vaakaraidoista. Koiraat ja naaraat ovat melkein samannäköisiä: niitä erottaa päälaen väri, joka on koirailla punainen ja naarailla musta.
Valkoselkätikkatyöryhmä koostui eri alojen asiantuntijoista. Yhdessä he kartoittivat valkoselkätikan reviirejä, etsivät pesiä ja rengastivat poikasia. Lisäksi työryhmä vastasi lajin talviruokinnasta.
”Talviruokinnan järjestäminen on ollut yksi niistä toimenpiteistä, joita on tehty alusta asti ja joita tehdään edelleen. Sen merkitys on suuri, sillä se auttaa lajia ja myös helpottaa kannan laskemista, kun linnut pysyvät paremmin paikallaan eivätkä lähde talveksi etsimään ravintoa muualta”, Tolvanen sanoo.
Merkittävä osa valkoselkätikan suojelua on ollut myös lajin elinympäristön suojelu. Jo 1980-luvulla WWF pyrki turvaamaan metsien monimuotoisuutta lisäämällä niiden suojelua ja edistämällä kestävää metsätaloutta.
Erityisesti koivut, haavat, harmaa- ja tervalepät sekä raidat ovat valkoselkätikan suosiossa. Lintu kovertaa pesäkolonsa joko elävään tai kuolleeseen lehtipuuhun ja käyttää ravintonaan puussa eläviä hyönteisiä ja niiden toukkia. Siksi kaikki lehtipuita ja lahopuuta lisäävät ja säilyttävät toimenpiteet auttavat lajia.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Valkoselkätikan jälkiä puussa.
”Valkoselkätikka pitää muun muassa runkohaapsasen toukista, joita elää varsinkin haavalla. Kun tikka kuulee toukan rapisevan rungon sisällä, se hakkaa haavan tyveen suppilomaisen kuopan, jonka kautta se nappaa saaliinsa”, Tolvanen kertoo.
Äärimmäisen uhanalaisesta vaarantuneeksi
2000-luvun alussa valkoselkätikkakannan seuranta siirtyi Metsähallituksen vastuulle ja WWF:n valkoselkätikkatyöryhmä lakkautettiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut suojelutyön loppumista.
”Nykyään meidän roolimme on tukea kannan seuranta- ja suojeluohjelmaa ja rahoittaa esimerkiksi lajin talviruokintaa”, Tolvanen kertoo.
Monipuolinen ja määrätietoinen työ valkoselkätikan hyväksi on tuottanut kolmen vuosikymmenen aikana tulosta. Vaikka laji on edelleen uhanalainen, sen kanta on hyvässä kasvussa. Vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa valkoselkätikka määriteltiin vaarantuneeksi Suomessa. Maailmanlaajuisesti valkoselkätikka ei ole uhanalainen.
Tolvanen kuitenkin muistuttaa, ettei muutos ole tapahtunut suoraviivaisesti.
”Välillä on ollut parempia ja välillä huonompia vuosia. Siitä huolimatta kannan kehitys on ollut nousujohteista 80-luvulta lähtien.”
Ainoastaan suojelutyötä ei kuitenkaan ole kiittäminen. Vähintään yhtä ratkaisevassa asemassa on ollut valkoselkätikkojen vaellus idästä länteen.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
”Valkoselkätikan näkeminen metsässä on aina hieno hetki”, kertoo luontokuvaaja Hannu Siitonen, jonka kanssa WWF on toteuttanut Luontoliven talvilintukameran.
”Tikat eivät varsinaisesti ole muuttolintuja, mutta oikein hyvän pesintävuoden jälkeen varsinkin nuoret linnut saattavat lähteä vaeltamaan”, Tolvanen sanoo.
Muutamina viime vuosina, edellisen kerran 2019, on Suomeen vaeltanut syksyisin runsaasti lintuja Venäjältä. Vuonna 2019, ennen viimeisintä isompaa vaellusta, Suomen pesimäkanta arvioitiin 320–380 pariksi. Kannan kasvu on näkynyt myös lintuharrastajien arjessa.
”Kun aloitin lintuharrastuksen 80-luvulla, valkoselkätikka oli Uudellamaalla äärimmäisen harvinainen näky. Nyt tiedän useampiakin lajin reviirejä omalla retkeilyalueellani”, Tolvanen kertoo.
Samaa sanoo myös Etelä-Karjalassa asuva Hannu Siitonen. Hän kertoo nähneensä valkoselkätikan juuri ennen talvilintukameran asentamista samassa metsässä, jossa kamerakin sijaitsee.
”Valkoselkätikan näkeminen metsässä on aina hieno hetki. Kerran tein komean havainnon myös omalla pihallani. Kuulin rappuseltani ääntä, jonka tunnistin heti valkoselkätikaksi. Kun rupesin katsomaan ympärilleni, näin valkoselkätikan poikueen.”
Elinympäristönsä edustaja
Vaikka valkoselkätikan pelastaminen sukupuuton partaalta on jo itsessään hieno saavutus, ei lajin suojelussa ole kyse ainoastaan siitä. Työ valkoselkätikan puolesta on työtä myös muiden lajien puolesta.
”Koskaan ei ainakaan minun mielessäni suojella vain yhtä lajia. Ikoninen valkoselkätikka edustaa koko elinympäristönsä laajaa lajijoukkoa. Sitä auttaessamme autamme myös muita sellaisia lajeja, jotka ovat samaan tapaan riippuvaisia vanhoista lehtipuuvaltaisista metsistä”, Tolvanen kertoo.
Valkoselkätikan kannan kasvusta huolimatta tehtävää riittää edelleen.
”Seuraava tavoite on, että valkoselkätikka pääsee pois uhanalaisten lajien listalta.”
-
Metsänomistaja, näin autat
Vaikka valkoselkätikka viihtyy parhaiten vanhoissa ja valoisissa lehtimetsissä, sillä on hyvät mahdollisuudet menestyä myös talousmetsissä. Etelä-Suomessa suojelualueita on hyvin vähän, ja siksi valkoselkätikan tulevaisuus on pitkälti talousmetsien käyttöön ja hoitoon liittyvän päätöksenteon varassa. Jokainen metsänomistaja ja metsäammattilainen voi halutessaan auttaa lajia. Tämä onnistuu yksittäisillä metsätaloustoimenpiteillä.
Riittävän lehti- ja lahopuumäärän varmistaminen talousmetsässä mahdollistaa hyvät elinolosuhteet muun muassa valkoselkätikalle. Lehtipuiden suosiminen ja lehtilahopuiden säästäminen onkin tikalle hyödyksi. WWF on koonnut yhdessä UPM:n, Suomen ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen kanssa Valkoselkätikka ja metsänkäsittely -ohjeet, jotka ovat ladattavissa WWF:n verkkosivuilta. Ohjeen tarkoituksena on edistää valkoselkätikan ja muiden lehtipuita hyödyntävien lajien esiintymistä talousmetsissä tinkimättä kuitenkaan metsätalouden tuloksesta.
Metsänomistaja, vaihda jatkuvaan kasvatukseen!
Voit hoitaa metsääsi ilman avohakkuita ja saada samalla tuottoa.