Miten menee, suomalainen metsä?
Jos näet metsässä puron, pysähdy. Olet harvinaisuuden äärellä. Purot, lähteet, erikokoiset ja -ikäiset puut sekä useampi puulaji samassa metsässä ovat monimuotoisen metsän merkkejä.
Monimuotoisesti rikasta, luonnontilaista ja vanhaa metsää on Suomessa jäljellä hälyttävän vähän. WWF:n johtavan metsäasiantuntijan Mai Suomisen mukaan Suomessa ei ole vielä kartoitettu näitä jäljellä olevia metsiä, vaikka Suomi on EU:n biodiversiteettistrategiassa sitoutunut niiden suojelemiseen.
”Se kuitenkin tiedetään, että valtaosa näistä metsistä on valtion mailla ja Metsähallitus on kuluvan vuoden aikana edelleen hakannut niitä”, Suominen sanoo.
Jos monimuotoisuuden heikkeneminen aiotaan pysäyttää Suomessa, jäljellä olevien luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelu on akuutein tehtävä. Peräti kolme neljästä metsäluontotyypistä on uhanalaisia, mukaan lukien useat laaja-alaiset kangasmetsätyypit. Uhanalaisuus koskee siis osaksi jopa kaikkein tavallisimpia viileän ilmaston metsätyyppejä.
Metsässä elävien lajien kohdalla tilanne noudattelee samaa kaavaa. Yleistäen voisi sanoa, että mitä enemmän laji on riippuvainen vanhasta metsästä, sitä huonommin sillä menee. Vanhojen metsien lajeista esimerkiksi hömötiainen on erittäin uhanalainen. Vanhoja puita pesimiseen käyttävä helmipöllö oli Suomen runsaslukuisin petolintu vielä 1950-luvulla, mutta nykyään se on silmälläpidettävä laji. Kaikkiaan Suomessa elää 833 uhanalaista metsälajia.
Mai Suominen huomauttaa, että jos luonnontilaiset ja vanhat metsät menetetään, menetetään myös niissä elävä lajisto pysyvästi. Vaikka metsän annettaisiin uudistua hakkuun jälkeen 500 vuotta, metsän alkuperäinen lajisto ei koskaan palaa. Suominen jatkaa, että luonto on ihmiselle siinä mielessä tuntematon, että kukaan ei tiedä, kuinka monen lajin menetyksen jokin ekosysteemi kestää romahtamatta.
Jos luonnontilaiset ja vanhat metsät menetetään, menetetään myös niissä elävä lajisto pysyvästi."
Jos luonnontilaiset ja vanhat metsät menetetään, menetetään myös niissä elävä lajisto pysyvästi."
Luonnontilainen vai vanha metsä?
Metsäkeskusteluissa puhutaan rinnakkain sekä luonnontilaisista metsistä että vanhoista metsistä. Termit eivät tarkoita samaa, vaikka luonnontilaisen metsän ja vanhan metsän piirteet saattavat olla samankaltaisia.
Luonnontilaiseksi metsäksi kutsutaan metsiä, joista on löydettävissä vain vähän ihmisvaikutusta. Niitä on Suomessa jäljellä hyvin vähän ja pieninä sirpaleina.
Vanhan metsän määritelmä on kimurantimpi. Yksi toimiva ja laajasti eri metsäammattilaisten hyväksymä määritelmä löytyy METSO-ohjelmasta eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta, jonka avulla metsänomistajat voivat saada metsien suojelusta korvausta. Ohjelmassa suojeltavissa metsissä on monipuolinen elävän ja kuolleen puuston rakenne ja usein jotakin muuta tavanomaisesta metsämaisemasta poikkeavaa, kuten puro tai lampi.
Metsäkeskustelu kytkeytyy Suomessa tällä hetkellä EU:n biodiversiteettistrategiaan, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia EU:n maapinta-alasta siten, että 10 prosenttia maapinta-alasta suojellaan tiukasti ja 20 prosenttia tulisi muun oikeudellisen suojelun piiriin. Oikeudelliseen suojeluun voisi kuulua muitakin kuin tiukasti suojeltuja alueita.
Tämän lisäksi kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät tulisi suojella.
Jyväskylän yliopiston ekologian professorin Mikko Mönkkösen mukaan strategia on kunnianhimoinen, mutta se on linjassa Suomen kansallisen metsästrategian tavoitteiden kanssa. Mönkkönen on ryhmänsä kanssa selvittänyt, millaisella metsien käytöllä tavoitteet voitaisiin saavuttaa.
”Yksinkertaistaen voisi sanoa, että kolmannes metsistä tulisi suojella, kolmannella harjoittaa jatkuvaa kasvatusta ja kolmannes voisi olla hyvin intensiivisen puutuotannon piirissä.”
Suomessa metsää omistaa sekä valtio että yksityiset metsänomistajat. Valtio omistaa metsistä noin kolmanneksen. Suomisen mukaan suojelu olisi kustannustehokkainta aloittaa valtion mailla sijaitsevista metsistä, koska yhden ison omistajan metsäalue on helpompi saada suojeluun kuin jos sama metsäalue jakaantuisi usean yksityisen metsänomistajan kesken.
”Yksi tällainen alue olisi Hämeessä sijaitseva Evon alue, jonne tulisikin perustaa kansallispuisto”, Suominen sanoo.
Vanhoissa metsissä viihtyvän helmipöllön yksilömäärä on vähentynyt Suomessa merkittävästi. Vielä vuonna 2000 laji oli Suomessa elinvoimainen, nyt se on uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä.
Luonnontilaiset metsäsirpaleet
Jäljellä olevia vanhoja ja luonnontilaisia metsiä ei ole kartoitettu valtion toimesta, mutta kartoitustyötä on vuodesta 2020 alkaen tehnyt Koneen Säätiön rahoittama Luonnonmetsä-työryhmä.
Luonnonmetsä-työryhmän hankekoordinaattorina toimiva ympäristöasiantuntija Ari Aalto on todennäköisesti Suomessa parhaiten perillä valtion mailla sijaitsevista vanhoista ja luonnontilaisista metsistä. Aalto on kartoittanut näitä metsiä vapaaehtoisena vuodesta 2010 alkaen.
Suomen suurin yhtenäinen luonnontilainen metsäerämaa sijaitsee todennäköisesti Ylä-Lapissa Lemmenjoen kansallispuiston, Puljun erämaan ja Peurakairan suojelukohteen muodostamalla kokonaisuudella. Vain muutamien teiden halkoma alue on itä-länsi-suunnassa noin 80 kilometriä pitkä. Iso osa alueesta on kitu- ja joutomaata.
Eteläisen Suomen suurin suojelualue on todennäköisesti Saarijärven ja Kannonkosken alueilla sijaitseva Pyhä-Häkin kansallispuisto. Aallon arvion mukaan eteläisen Suomen vielä suojelemattomat luonnontilaiset ja vanhat metsät ovat pinta-aloiltaan pieniä, eikä suuria yllätyksiä niiden koon suhteen ole tiedossa.
”Pääosin puhutaan korkeintaan muutamista kymmenistä hehtaareista”, hän sanoo.
Vertailun vuoksi: Jos 20 hehtaarin metsä olisi pinta-alaltaan ympyrän muotoinen, olisi ympyrän halkaisija 500 metriä.
Etelä-Suomen nykyiset suojelualueet ovat pinta-aloiltaan jopa niin pieniä, että niiden kapasiteetti ei välttämättä riitä ylläpitämään lajistolle suotuisia olosuhteita ja suojelualueiden monimuotoisuus heikkenee. Mai Suomisen ratkaisu tähän olisi suojelualueiden pinta-alojen kasvattaminen ja suojelualueiden välisten kytkeytyneisyyden lisääminen.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Avohakkuut ovat ajaneet suomalaisen metsäluonnon ahdinkoon ja sadat lajit sukupuuton partaalle. Metsää voi kuitenkin hoitaa ilman avohakkuita ja saada samalla tuloa. Ratkaisu on jatkuvan kasvatuksen menetelmä.
Jäljellä olevien luonnonmetsien suojelu ei yksistään riitä pysäyttämään pitkään jatkunutta metsäluonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Tarvitaan monia yhtäaikaisia toimenpiteitä. Hyvä uutinen on, että ne kaikki ovat jo olemassa.
Luonnonhoidon menetelmät tulisi ottaa talousmetsissä laajasti käyttöön: Vesistöille tulisi jättää leveämmät suojavyöhykkeet ja metsään isoja säästöpuuryhmiä. Lahopuuta tulisi jättää metsiin enemmän.
Mikko Mönkkösen mukaan nykyisillä luonnonsuojelualueilla tulisi tehdä ennallistamista niiden luontoarvojen parantamiseksi ja talousmetsien käsittelytapoja tulisi monipuolistaa.
”Se tarkoittaa muun muassa jatkuvan kasvatuksen määrän merkittävää lisäämistä talousmetsissä ja avohakkuista luopumista ainakin osalla metsäpinta-alasta”, Mönkkönen tarkentaa.
Jatkuva kasvatus on metsän hakkuutapa, jossa metsästä poistetaan suurimpia puita ja jossa metsä pysyy jatkuvasti metsäisenä. Mönkkösen mukaan monimuotoisuus kasvaisi myös, jos talousmetsien annettaisiin kasvaa vanhemmiksi ja jos niiden sekametsäisyyttä lisättäisiin.
Suomessa on hyvin erilaisia metsiä ja niissä elää erilaisia lajeja. Vanhojen metsien ja niiden lajiston tila on heikko, mutta onnistumisiakin metsissä on ollut. Koivikoissa viihtyvä valkoselkätikka oli Suomessa sukupuuton partaalla vielä 1980-luvulla, kun lehtimetsistä hankkiuduttiin voimallisesti eroon. Se on saatu palaamaan lisäämällä koivikoiden ja koivulahopuun määrää.
Teksti: Anna Ruohonen
Juttua korjattu 9.11.2022: Metsäkeskustelu kytkeytyy Suomessa tällä hetkellä EU:n biodiversiteettistrategiaan, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia EU:n, ei kunkin jäsenvaltion, maapinta-alasta siten, että 10 prosenttia maapinta-alasta suojellaan tiukasti ja 20 prosenttia tulisi oikeudellisen suojelun piiriin.
Auta lahjoituksella
Suojele kanssamme Suomen metsiä ja niiden uhanalaisia lajeja. Jokainen euro tulee tarpeeseen – yli puolet toimintamme rahoituksesta tulee yksityisiltä ihmisiltä.