Paljastavatko iilimadot saolan olinpaikan?

Keski-Vietnamin vuoristometsissä elävä saola on yksi maailman uhanalaisimmista suurista nisäkkäistä. Harvinaisen sarvipään jäljittäminen vaatii luovia keinoja. 

Vuonna 1992 tutkijat löysivät Vietnamista uuden lajin. Saola (Pseudoryx nghetinhensis)  on pieni, vain noin 85 senttimetriä korkea nautaeläin, jolla on kaarevat sarvet ja valkoisia täpliä päässään. Saoloita arvioidaan elävän Vietnamin ja Laosin alueella sijaitsevalla Annamin ylängöllä vain 20–100 yksilöä.  

Jäljellä olevien saolojen löytäminen on tärkeää, jotta laji voidaan pelastaa sukupuuton partaalta. Se ei vain ole kovin yksinkertaista, sillä viimeisin havainto saolasta tehtiin yli 10 vuotta sitten. WWF Vietnamilla on parhaillaan käynnissä laaja projekti saolojen löytämiseksi. 

 ”Tällä kertaa saolan on pakko tallentua kameraan, jos niitä tutkittavalla alueella on” sanoo projektia johtava Nguyen Nhat An. 

Tutkijoilta välttymisen luulisi olevan mahdotonta, sillä saolaa varten on asennettu yhteensä 2400 riistakameraa kuuden maakunnan alueelle. Lisäksi saolatyöryhmä kerää maastosta DNA-näytteitä. 

”Yhteensä  kerätään 600 vesinäytettä ja 600 iilimatonäytettä”, Nguyen kertoo. 

”Jos saola on esimerkiksi kahlannut joen poikki, on veteen voinut jäädä sen DNA:ta. Iilimadot taas ovat saattaneet imeä saolan verta.” 

Iilimadot ovat jo vuosia olleet osa saolatutkimusta, ja vuonna 2018 iilimatonäytteestä löydettiinkin saolan DNA:ta. Tämänkaltaiset tiedon rippeet ylläpitävät toivoa siitä, että Annamin ylängöllä elää edelleen saoloita. 

Kerätyt iilimadot kulkevat pitkän matkan Berliinissä sijaitsevaan laboratorioon asti tutkittavaksi. 

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Paikallisilla on usein paras tieto lajeista 

Kun saola tunnistettiin omaksi lajikseen, olivat metsästäjiltä kerätyt näytteet, kuten sarvet, keskeisiä todisteita. Paikallisilla metsästäjillä on edelleen paras tieto lajeista, ja saolojen elinalueiden kartoitus aloitettiinkin heitä haastattelemalla.  

”Kyselimme, mitä eläimiä he ovat metsästäessä nähneet ja pyysimme haastateltavia merkitsemään nuppineulalla kartalle, missä he olivat tavanneet eri lajeja”, Nguyen kuvailee. 

Nuppineularyhmittymät kartalla kertoivat, missä ovat alueen biodiversiteettikeskittymät, joissa on paljon villieläimiä ja joissa myös saolan esiintyminen on todennäköisintä. Seuraavaksi WWF:n asiantuntijat matkustivat näille ”nuppineula-alueille” ja haastattelivat vielä perusteellisesti siellä asuvia ihmisiä. Näin saatiin rajattua 15 aluetta, joille kullekin asennettiin 160 riistakameraa. 

”Tutkittavan lajin käyttäytyminen pitää aina ottaa huomioon kameraa asentaessa. Niitä ei siis voida sijoittaa luontoon aivan summamutikassa.” 

Kamera kannattaa suunnata esimerkiksi sellaiseen suuntaan, jossa on saolan kulkuun soveltuva polku tai johon saola saattaisi pysähtyä syömään. Ja kamera on tietenkin asennettava oikealle korkeudelle, jotta alle metrin korkuinen nautaeläin tallentuu kuvaan. 

Riistakameroista tulee läpikäytäväksi yhteensä miljoonia kuvia. Jos edes yhteen niistä on tallentunut saola, on se kaiken vaivan arvoista.