Ronja Salmen kolumni: Asiat joita ei voi tallentaa
Luontoa on mahdotonta sellaisenaan tallentaa, koska jo sen suuruus asettaa tallentamiselle pökerryttäviä vaatimuksia.
Esineet eivät muista, mutta me muistamme esineiden avulla. Lause nousee mieleeni kevätsiivousta tehdessäni. Olen löytänyt vintin perältä Pandoran lippaan, muistolaatikon ja sen kymmenet valokuvat. Ajattelen vain vilkaisevani nopeasti sen sisältöä, mutta aika venähtää ja jäsenet puutuvat vintillä kykkiessä. Valokuvat pakottavat unohtumaan muistoihin.
Jokaisella katsomiskerralla valokuvat tuntuvat arvokkaammilta, ja niiden herättämät muistot tuntuvat lisäävän alkuperäisen muiston painoa. Muistimme ei ole muuttumaton, ja merkityksellisiksi hetkiksi nousevat tapahtumat, joihin useimmiten palaamme.
Ajattelen, että rakkaus noudattelee samaa logiikkaa. Myös se syvenee toistoista. Rakastua voi ensisilmäyksellä, mutta rakastaminen ei tunne rajoja tai toistomääriä. Jokainen minä rakastan sinua lisää rakkauden painoa. Siihen rukouksenkin voima perustuu. Mikä tahansa lause muuttuu merkitykselliseksi, kun sitä jauhaa hampaissaan ja päästää yöhön laukkaamaan.
Laulut taas ovat ottaneet oppia rukouksista. Kertosäe toistuu voimallisena, ja usein juuri se tarjoilee vapauttavan katarsiksen. Minulle yksi vaikuttavimmista lauluista viime vuosina on ollut artisti Pykärin Lohdutus-kappale, jonka esittää Ringa Manner. Kappaleessa on pysäyttävä lause, joka on jäänyt kummittelemaan päähäni.
mua lohduttaa
asiat joita ei voi tallentaa
Minä yritän jatkuvasti tallentaa. Kuvaan ja videoin hengästyttävää tahtia arkipäiviäni. Mutta miten onnistun siinä? Kuvat ovat tallessa, mutta en koskaan pysähdy katsomaan niitä. Kuinka arvokkaita ne siis ovat? Juuri nyt puhelimessani on yli 6 000 kuvaa, mutta pystyisinkö muistamaan mitä ne ovat, jos puhelimeni katoaisi? Loputtoman kuvaamisen ja tallentamisen myötä yksittäisten kuvien arvo on heikentynyt. Filmille kuvaaminen asetti määrällisiä rajoituksia ja pakotti valitsemaan muistoja tiukemmin jo etukäteen. Koska sitähän kuvaaminen on, muistettavien asioiden valikointia.
Toisaalta ehkä kaikkein rakkaimpia asioita ei voi tallentaa. Lohdutus-kappaleessa luetellaan tallentamisen ulkopuolella olevia asioita. Luontoa, sen eliöitä ja toisaalta kahden ihmisen välistä kosketusta. Luontoa on mahdotonta sellaisenaan tallentaa, koska jo sen suuruus asettaa tallentamiselle pökerryttäviä vaatimuksia. Miten jotain niin suurta voisi säilöä? Se ei ole mahdollista. Siksi alkuperäisestä on pidettävä niin ankarasti huolta.
Ei ole olemassa varmuuskopiota, joka kattaisi järvenrannan monitahoisuuden. Jopa kirjoitettu kieli taipuu huonosti kuvaamaan sitä samanaikaista suloisuutta, jonka edessä lepäävä järvi, tuoksuva mesiangervo ja kuikan iltahuuto muodostavat. Ehkä juuri ainutlaatuisuus – se, mitä ei voi tallentaa – vetää meidät mökkirantoihin ja metsäpoluille yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen.
Ronja Salmi on toimittaja ja yrittäjä, joka vuorottelee WWF-lehden kolumnistina Jani Kaaron kanssa.