Jos metsään haluat mennä nyt

Retkeilyn kasvava suosio on tuonut kansallispuistoihin paljon uusia kulkijoita. Aamukahvilla-median Henriikka Reinman tietää, että retkietiketti kannattaa maastoon lähtiessä olla hallussa.

Leveä hiekkatie on vielä muutamia viikkoja sitten palvellut porvoolaista hiihtokansaa. On huhtikuun loppu, ja silloin tällöin jalka uppoaa vielä auringon pehmentämään hankeen.

Suuri vaaleanruskea lintu lehahtaa tien reunasta ilmaan rikkoen ympäröivän metsän hiljaisuuden. Teeri- tai fasaaninaaras, arvelemme.
Pian saavumme pienelle kodikkaalle laavulle lammen rantaan. Vastarannan paljaat kalliot hehkuvat lämpöä auringon paisteessa.
Henriikka Reinman, Aamukahvilla-median perustaja, noukkii edellisiltä vierailta tulipaikalle jääneet folionpalaset reppunsa sivutaskuun ja alkaa valmistella tulia tottuneesti.

Luontoretkeilyn suosio lähti kasvuun 2010-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin harrastus alkoi kiinnostaa myös niitä Reinmanin ystäviä, jotka olivat aiemmin pitäneet koko puuhastelua hieman nolona. Yhtäkkiä retkiseuraa oli jonoksi asti. Viimeistään pandemia räjäytti etenkin kansallispuistojen kävijämäärät, kun etelän rantalomat vaihtuivat pakon edessä kotimaanmatkailuun.

Reinmanille kotimaan luontoretkeily on rakas harrastus jo vuosien takaa, ja lisäksi hän on opiskellut eräoppaaksi. Ympäristösyistä Reinman on vältellyt ulkomaanlentoja jo kolme ja puoli vuotta. Arjessaan hän pyrkii pitämään huolta siitä, että isossa kuvassa oma elämä olisi mahdollisimman ympäristöystävällistä. Esimerkiksi kakkoskotiinsa Äkäslompololle matkustaessaan hän suosii junaa, mutta antaa itselleen myös armoa.

”Vaikka joskus ajaisi autolla pohjoiseen tai lämmittäisi leipänsä foliossa, ovat ne parempi vaihtoehto kuin lennot Thaimaahan”, hän sanoo.

Etelä-Suomen kansallispuistoista Nuuksioon ja Sipoonkorpeen pääsee lähialueilta julkisella liikenteellä. Vaikeammin saavutettaviin kohteisiin matkustaessa voi suosia kimppakyytejä. Esimerkiksi Facebookissa on ryhmiä, joissa voi etsiä kyytiä tai tarjota paikkaa omasta autostaan samaan suuntaan matkaaville. Yksi vaihtoehto on mennä junalla niin pitkälle kuin pääsee, ja vuokrata paikan päältä omaan käyttöön joko auto tai lyhyemmille etapeille pyörä.

Viime syksynä Reinman testasi Sallan ja Hossan alueilla kestävän vaeltajan kansallispuistoreittiä, joka on yhtä lyhyttä taksimatkaa lukuun ottamatta toteutettavissa pelkästään julkisella liikenteellä. Vastaavia kestävän luontomatkailun palveluita ja saavutettavuutta Reinman toivoo Suomeen lisää.

”Meillä on upeita, tutustumisen arvoisia paikallisia matkailukohteita, jotka kuitenkin jäävät helppojen ulkomaan pakettimatkojen varjoon. Etenkin pienen lapsen kanssa reissatessa juuri helppoutta ja valmiiksi suunniteltuja kokonaisuuksia kaipaa.”

Helppoudessa ja ympäristöystävällisyydessä yksi retkeilykohde on usein ylitse muiden: lähiluonto. Myös Reinman etsii retkipaikkoja paljon lähiluonnosta. Tällainen paikka on myös laavu, jonka tulipaikalla nuotiokahvimme alkavat pian porisemaan.
”Ei ole järkeä lentää kauas tutkimaan luontoa, jos kaikki lähellä oleva on vielä tutkimatta”, hän pohtii.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Henriikka Reinman asettaa nokista kahvipannu nuotiolle.

Polttopuita kannattaa käyttää vain juuri sen verran kuin tarvitsee. Pannukahvien keittoon muutama klapi riittää.

Kilpailu kansallispuistoista

Suomen 41 kansallispuistoa ovat merkittävässä asemassa paitsi arvokkaimpien luontokokonaisuuksien turvaamisessa, myös matkailun vetovoimatekijöinä. Pelkästään viime vuonna niissä vieraili yli neljä miljoonaa ihmistä. Suuret kävijämäärät asettavat omalta osaltaan paineita luonnon käytön kestävyydelle.

Kansallispuistoilla on kaksi tärkeää tehtävää: luonnonsuojelun tukikohtina sekä virkistys- ja opetuskohteina toimiminen. Kahden roolin välillä on ristiriitaisuuksia, mutta toisiaan poissulkevia ne eivät ole. Luonnossa retkeileminen ja oleminen vahvistavat ihmisten luontosuhdetta ja siten halua suojella sitä. Mitä tutummaksi metsät ja muu luonto tulevat, sitä tärkeämmiksi ne muodostuvat.

Vihdin, Espoon ja Kirkkonummen alueilla sijaitsevan Nuuksion kansallispuiston perustaminen on hyvä esimerkki. Puiston perustamisen pelättiin rajoittavan alueen muuta toimintaa ja kansallispuiston perustamista vastustettiin, vaikka ydinalueet olivat olleet suojeltuina jo ennen sen perustamista. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1994 ja pian Nuuksion poluista tuli Suomen tunnetuimpia.

Muilta kunnilta ei jäänyt Nuuksion suosio huomaamatta, vaan ne alkoivat jopa omatoimisesti ehdottaa kansallispuistoja alueilleen. Uusimmat puistot, Hossa ja Salla, on perustettu jo olemassa olleille suojelualueille tai valtion retkeilyalueille. WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvasen mukaan Sallassakin olisi kansallispuiston perustamisen yhteydessä ollut mahdollista laajentaa suojelualuetta valtion mailla merkittävästi, mutta niin ei tehty, vaan jo olemassa olleen luonnonsuojelualueen status vain muutettiin kansallispuistoksi. Toki kansallispuistoa voidaan laajentaa myös perustamisen jälkeen, kuten muun muassa Nuuksiossa on jatkuvasti tehty.

Vaikka kansallispuiston perustaminen on vahvojen suojelumääräysten takia luonnon kannalta myönteinen asia, on WWF hieman huolissaan kansallispuistojen muuttumisesta yhä enemmän aluekehityksen ja luontomatkailun vetonaulahankkeiksi. Silloin luonnon suojelutilanteen parantaminen voi jäädä toissijaiseen rooliin. Kunnat eivät himoitse kansallispuistoja suotta. Jokainen puistoon satsattu euro tuo alueille kymmenen euroa matkailutuloina.

Ympäristöministeriö on pitänyt tärkeänä, että jokainen uusi kansallispuisto toisi jotain uutta Suomen kansallispuistojen verkostoon. Olisikin tärkeää, että jokaisesta maakunnasta löytyisi riittävän suuri kansallispuisto, jossa yhdistyy sekä luonnonsuojelu että luontoalueen käyttö virkistäytymiseen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Henriikka Reinman kävelee aurinkoisessa metsässä taakseen tähyillen.

Reinman kokee, ettei luonto ole ihmisiä varten, vaan ihmiset ovat luontoa varten.

Jokaisen oikeus ja vastuu

Laavun ympäristöä katsellessa huomaa kertakäyttökupin palasia, rikkinäisen kuulakärkikynän sekä kenties ruokapakkauksista jäänyttä muovia ja paperia.

”Kerran olimme Nuuksiossa laittamassa illallista retkikeittimellä. Paikalle saapui pariskunta tiedustelemaan, voisivatko he liittyä seuraan tulistelemaan. Kerroimme, että totta kai, mutta tulia paikalle ei saa laittaa, sillä se ei ollut laillinen tulipaikka. Mies tuohtui silminnähden ja lopulta he häipyivät paikalta. Ehkä tekemään tulia muualle”, Reinman kertoo ja hörppää höyryävää kahvia kuksastaan.

Tulen tekeminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaikka näin saatetaan luulla. Lisäksi laittomiin tulipaikkoihin liittyy harmillisen usein puiden kaatamista, kelopuiden hakkaamista ja elävien oksien repimistä sytytystarpeiksi. Luvattomien tulipaikkojen purkutalkoissa WWF:n vapaaehtoiset ovat löytäneet Nuuksion kansallispuistosta lähes 500 laitonta tulipaikkaa viimeisen kahden vuoden aikana. Laillisillakin paikoilla metsäpalovaroitus on tarkistettava Ilmatieteen laitoksen sivuilta ennen tulien tekemistä.

Reinmanille tulipaikkasäännöt ovat tuttuja, mutta hän tietää itsekin tehneensä virheitä ja pystyttäneensä esimerkiksi teltan joskus väärälle paikalle.

”Toivon, että niinä hetkinä joku olisi sanonut minulle, että noin ei ole ok tehdä.”

Kansallispuistoissa jos missä alueen käytön tulee olla luontoarvot huomioivaa ja luontoa kunnioittavaa. Alueiden luonnonsuojelullinen luonne asettaa luonnollisesti myös rajoituksia niiden käytölle.

Retkeilyn ja erilaisten liikkumistapojen kuten nopeasti yleistyvän maastopyöräilyn näkyvänä lieveilmiöinä polut kuluvat ja levenevät. Metsähallituksen mukaan se häiritsee lähes aina kuitenkin enemmän ihmisten visuaalista silmää kuin luontoa. Todellista haittaa on aiheutunut reittien ulkopuolisilla alueilla, joissa ihmisen liikkuminen on lisääntynyt huomattavasti.

Kuusamossa Oulangan kansallispuiston jyrkänteillä muuttohaukan pesinnän tiedetään keskeytyneen joinakin vuosina kävijöiden aiheuttaman häiriön vuoksi. Alueille on sittemmin jouduttu asettamaan liikkumisrajoituksia pesimäkaudeksi. Myös Nuuksiossa metson soidinpaikat ovat vaarassa häiriintyä lisääntyvien ihmismäärien takia.

Reinman on saanut elää lapsuutta, jossa hän on päässyt tutkimaan muurahaispesiä ja ryömimään sammalilla. Ehkä juuri siksi luonnossa oleminen on hänelle niin tuttua ja turvallista.

”Silti haluan oppia siitä koko ajan lisää. Ostin juuri esimerkiksi lintukirjan, jotta opin tuntemaan pihapiirissämme liikkuvat linnut. Toivon, että myös oma lapseni kasvaa kunnioittamaan ja vaalimaan luontoa.”

Suopursut metsässä.

Luontoretkeilyä voi harrastaa ympäri vuoden.

Vinkkejä ympäristöystävälliseen luontoretkeilyyn

1. Piipahda lähiluontoon ja säästä aikaa, matkakustannuksia ja luontoa

Kansallispuistot eivät ole ainoa eivätkä lähin mahdollisuus nauttia luonnosta. Luonnon virkistyskäytön seurantatutkimuksen mukaan suomalaisilla on lähimetsään matkaa keskimäärin 700 metriä. Jokaisen kotikunnasta löytyy mielenkiintoisia lähiretkikohteita.

Pakkaa siis suosikkievääsi mukaan ja lähde avoimin mielin tutustumaan kotikuntasi luontokohteisiin. Pienellä vaivannäöllä ja ennakkosuunnittelulla voi löytää upeita salaisia retkikohteita. Mikä parasta: ruuhkaa ei taatusti ole.

Kokenut lähiretkeilijä löytää mielenkiintoisia paikkoja kartoista, joita löytyy esimerkiksi retkikartta.fi-palvelusta. Kohteita on kootusti myös kuntien verkkosivuilla, turisti-infoissa ja matkailupalveluiden tarjoajilla. Erittäin kätevä palvelu on myös Retkipaikka-portaali, josta löytyy valtava määrä tarinoita mahtavista lähiretkeilykohteista.

2. Seuraa merkittyjä reittejä ja polkuja

Jokainen Metsähallituksen luontoon tekemä reitti on suunniteltu siten, että se on sopusoinnussa luonnon kanssa. Suojelualueista tiukimmin varjelluissa luonnonpuistoissa, kuten Kevolla ja Mallalla, liikkuminen on kaikista rajoitetuinta. Kansallispuistoissa liikkumista ei sen sijaan ole yleisesti rajoitettu pelkästään reiteille. Retkeilijän on kuitenkin syytä perehtyä etukäteen mahdollisiin rajoituksiin.

Kansallispuistoja huolletaan ahkerasti, ja viisi päivää viikossa luonnossa on aina joku, joka käy tarkistamassa vessojen täyttöasteen ja viemässä lisää polttopuuta. Merkittyjen reittien etuina tulevat siis huolletut tulipaikat sekä puuceet.

3. Laadukkaita varusteita saa edullisestikin

Retkeilyn ei tarvitse olla välineurheilua, vaikka laadukkaat varusteet lisäävät harrastuksen mukavuutta ja turvallisuutta. Ne myös kestävät parhaillaan vuosikymmeniä.

Omiin varusteisiin ei harrastusta aloittelevan kannata kuitenkaan satsata satoja euroja. Pääasia on, että vaatteissa on mukava ja helppo liikkua.

Tavaroiden vuokrauspalveluita löytyy jo mukavasti. Esimerkiksi Nuuksion Haltiasta ja useista retkeilyyn erikoistuneista liikkeistä saa vuokrattua kaiken tarpeellisen päiväretkelle tai pidemmälle vaellukselle.

Kun retkikärpänen lopullisesti puraisee ja omien varusteiden hankinta tulee kysymykseen, kannattaa varusteiden laatuun oman budjetin mukaan satsata. Kirpputoreilta kannattaa metsästää ainakin suurempia hankintoja, kuten telttaa ja rinkkaa. Tällä tavoin säästää niin luontoa kuin lompakkoakin.

4. Minkä tuot mukanasi, vie mennessäsi

Jätteen määrää voi vähentää jo retkelle valmistautuessa pakkaamalla eväät valmiiksi omiin rasioihin, jolloin kotiin kannettavaksi jää vain keventyneet rasiat.

Palavat jätteet, kuten pahvin ja paperin, voi hyvin polttaa nuotiossa. Biojätteet voi laittaa puuceehen tai kompostoriin. Maatuviakaan jätteitä tai esimerkiksi kalastuksesta jääneitä perkeitä ei pidä jättää luontoon lojumaan. Tunturialueilla esimerkiksi kettu hyötyy matkailijoiden jätteistä ja tämä lisää naalin ahdinkoa.

Mukana on syytä pitää myös roskapussia, johon kerätä omat ja muilta mahdollisesti maastoon jääneet jätteet talteen. Useampi pieni pussi erilaisille roskille helpottaa lajittelua kotona tai kierrätyspisteellä.

  • WWF kannattaa kansallispuistoa Evolle

    Ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö selvittävät parhaillaan Kanta-Hämeessä sijaitsevan Evon alueen kehittämistä. Valtio omistaa Evolla 8 500 hehtaaria metsää, josta tiedekansallispuiston perustamista selvittänyt työryhmä on esittänyt suojeltavaksi erilaisilla rajausvaihtoehdoilla noin 5 000 hehtaaria.

    ”Jos tällainen pinta-ala suojeltaisiin ja alueelle perustettaisiin kansallispuisto, Evolle mahtuisi sen lisäksi edelleen hyvin myös muuta virkistyskäyttöä, metsästystä, tapahtumia sekä opetus- ja tutkimustoimintaa”, sanoo WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen.

    Etelä-Suomessa, jossa Evokin sijaitsee, metsien omistus jakautuu noin puolen miljoonan metsänomistajan kesken. Tämän vuoksi suojelun toteuttaminen on valtion mailla vaivattomampaa kuin yksityismailla. Suomisen mukaan Evo olisi yksi parhaista alueista suojella, sillä se on pinta-alaltaan suhteellisen laaja ja sillä on säilynyt tärkeitä luontoarvoja.

    ”Evolla on jo suojeltu pieninä palasina erittäin arvokkaita metsiä. Näiden alueiden suojelun laajentaminen parantaisi merkittävästi metsälajiston tilaa.”

    Kansallispuiston perustamista Evolle tukee myös se, että kansallispuistot tuovat tutkitusti tuloja aluetalouteen. Kansallispuisto on tunnettu ja arvostettu brändi, jota kannattaa hyödyntää.

Lue lisää vinkkejä kestävämpään luontoretkeilyyn ja mielenkiintoisiin kohteisiin osoitteessa retkipaikka.fi ja tutustu retkietikettiin osoitteessa luontoon.fi/retkietiketti.

Juttua varten on haastateltu myös Metsähallituksen erikoissuunnittelija Joel Heinoa.

Sinua saattaa kiinnostaa