Kurtturuusu valtasi Suomen rannat vauhdilla – vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti toiseksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle
Viime vuosisadan alusta lähtien helppohoitoista ruusupensasta istutettiin innolla pihoille ja penkereille. Kuka olisi arvannut, millainen vitsaus kurtturuususta ja muista vieraslajeista vielä tulisi luonnon monimuotoisuudelle?
Vuonna 1796 Iso-Britanniaan saapui Itä-Aasiasta uusi eksoottinen koristekasvi. Kauniita aniliininpunaisia kukkia kasvattava kurtturuusu oli kestävä ja helppohoitoinen kasvi, joka sieti poikkeuksellisen hyvin suolaa, sillä alkuperäisellä levinneisyysalueellaan se kasvaa valtameren hiekkarannoilla ja dyyneillä.
Vajaat sata vuotta saapumisensa jälkeen aasialainen trendikasvi oli jo tuttu näky puutarhoissa ja viherrakentamisessa ympäri Eurooppaa. 1900-luvun alussa se yleistyi Suomessakin kotipuutarhoissa sekä muun muassa moottoriteiden varsilla, missä sen suolansietokyky oli hyödyksi.
Silloin ei osattu aavistaa, millaiseen hävitykseen viattomalta vaikuttava koristekasvi kykenee levitessään.
Merkit olivat kuitenkin nähtävillä jo 1800-luvulla. Saksassa kurtturuusu tavattiin ensimmäistä kertaa luonnossa vuonna 1845 ja Tanskassa 1875. Suomessa ensimmäinen havainto villiintyneestä kurtturuususta tehtiin 1919 Helsingin Isosaaressa. Kesti kuitenkin vielä sata vuotta, ennen kuin se luokiteltiin Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.
Kotipuutarhassa siististi nököttävä kurtturuusu leviää tehokkaasti satojenkin kilometrien päähän. Sen marjat maistuvat linnuille, jotka muuttomatkallaan levittävät siemeniä sisämaasta ulkosaariston levähdyspaikoille. Marjat ovat myös poikkeuksellisen kestäviä: veteen joutuessaan ne kelluvat jopa 10 kuukautta, valmiina rantautumaan uuteen kasvupaikkaan.
Luontoon vapaaksi päässyttä kurtturuusua ei pidättele mikään ja se voi levitä jopa hehtaarien laajuisiksi, läpipääsemättömiksi kasvustoiksi.
WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki on todistanut piikikkään pensaan levittäytymiskykyä lukuisissa kohteissa WWF:n vieraslajitalkoissa.
”Kurtturuusu on vallannut alaa ympäri Suomen ja erityisesti rannikkoalueilla. Levitessään se vie elintilaa alkuperäiseltä merenrantalajistolta kuten meriotakilokilta, rantavehnältä, suola-arholta ja hietikkosaralta”, Niinimäki kuvailee.
Alkuperäislajiston väistyessä kärsivät myös näistä kasveista riippuvaiset eliöt.
”Esimerkiksi kuivilla ja niukkaravinteisilla kasvupaikoilla viihtyvän kangasajuruohon jäädessä kurtturuusun alle lukuisat kasvia ravintonaan käyttävät hyönteiset, kuten sinisiivet, kärsivät.”
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kurtturuusu jättää alleen muun muassa päiväperhosiin kuuluvan isoapollon toukan ravintokasveja.
Vieraslajit köyhdyttävät luontoa
Suomessa elää satoja vieraita eläin- ja kasvilajeja ja haitallisia niistä on arviolta yli 300. Ne ovat lajeja, jotka ihminen on siirtänyt niin kauas luontaiselta esiintymisalueelta, ettei laji olisi sitä itse pystynyt tekemään.
On selvää, ettei etananvauhtia etenevä espanjansiruetana ole madellut Etelä-Euroopasta Suomeen omin voimin, vaan vieraslaji on päätynyt tänne esimerkiksi puutarhatuotteiden multapaakkujen mukana.
”Yleensä vieraslajit sopeutuvat uuteen elinympäristöönsä huonosti. Joskus ne kuitenkin menestyvät liian hyvin ja aiheuttavat haittaa alkuperäiselle luonnolle. Tällöin niitä kutsutaan haitallisiksi vieraslajeiksi”, Niinimäki selittää.
Haitalliset vieraslajit ovat sitkeitä, sopeutumiskykyisiä ja nopeita leviämään, kuten kurtturuusu – eiväthän ne muuten menestyisi aivan vieraassa ympäristössä. Kun nämä lajit valtaavat elinalueita alkuperäiseltä luonnolta uusilla mantereilla ja merialueilla, maapallon kasvi- ja eläinmaailma yhdenmukaistuu ja köyhtyy.
”Vieraslajit ovat maailmanlaajuisesti toiseksi merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle heti elinympäristöjen häviämisen jälkeen. Siksi niiden torjuminen on todella tärkeää”, Niinimäki sanoo.
Suurin osa Suomen haitallisista vieraskasvilajeista on kurtturuusun tapaan puutarhakarkulaisia. Istutuksista ovat lähtöisin muun muassa tien varsia valtaava pohjoisamerikkalainen komealupiini ja Himajalalta lähtöisin oleva jättipalsami.
Vesiliikenteen mukana vieraslajeja siirtyy usein tahattomasti pitkiäkin matkoja.
”Kun laiva lähtee matkalle tyhjällä lastilla, se hörppää laivan vakauttamiseksi lähtösatamasta painolastivettä, jonka se vapauttaa kohdemaan satamassa. Painolastiveden mukana Suomeen on matkustanut esimerkiksi Mustaltamereltä lähtöisin oleva mustatäplätokko.”
Mustatäplätokko on aggressiivinen pohjakala, joka voittaa alkuperäislajit, kuten mustatokon, kivinilkan ja sinisimpun mennen tullen parhaista elinalueista kilpailtaessa. Se voi haitata muiden lajien lisääntymistä myös syömällä niiden mätiä ja poikasia.
Tulevaisuudessa myös ilmastonmuutos sekoittaa vieraslajisoppaa yhä vahvemmin. Ilmaston lämmetessä vieraslajit leviävät yhä pohjoisemmaksi ja uhkaavat näin luonnon monimuotoisuutta entistä laajemmilla alueilla.
”Uhkana on esimerkiksi, että muualla Suomessa yleiset vieraskasvilajit, kuten komealupiini, yleistyvät myös pohjoisimmassa Lapissa, jossa ne ovat tähän asti olleet vielä harvinaisempi vieras. Samalla myös maan eteläosissa yhä suurempaa haittaa voivat aiheuttaa kokonaan uudet vieraslajit”, Niinimäki kertoo.
Kitkentää lain kouralla
Vieraslajiongelmaan on pyritty puuttumaan kansainvälisellä ja kansallisella lainsäädännöllä. EU:n vieraslajiasetus tuli voimaan alkuvuodesta 2015 ja Suomen kansallinen vieraslajilaki, jossa säädetään EU-asetuksen toimeenpanosta, vuotta myöhemmin.
Vieraslajilaki kieltää haitallisten vieraslajien maahantuonnin, kasvatuksen, myynnin, hallussapidon ja ympäristöön päästämisen. Ely-keskuksilla on periaatteessa mahdollisuus jakaa sanktioita vieraslajilain rikkomisesta. Se ei kuitenkaan ole ensisijainen toimenpide vieraslajien torjunnassa, kertoo kansallinen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen Kainuun ely-keskuksesta.
”Emme me ilmesty sakkolappu kourassa paikalle, jos jonkun pihasta löytyy lupiinia. Tavoitteena on, että ihmiset haluaisivat vapaaehtoisesti torjua vieraslajiongelmaa, eikä se onnistu sakkoja jakamalla.”
Kurtturuusu määriteltiin vuonna 2019 haitalliseksi vieraslajiksi, ja sen kasvatus kiellettiin kolmen vuoden siirtymäajalla. Kielto astui virallisesti voimaan 1.6.2022. Kiellosta on vierähtänyt vuosi, mutta kurtturuusu ei Leinosen mukaan ole vielä hetkeen katoamassa minnekään.
”Kurtturuusua on istutettu aikoinaan niin valtavia määriä, ettei siitä sormia napsauttamalla päästä eroon. Ylipäätään vieraslajien valtava lisääntymispotentiaali tekee niistä hankalia hävitettäviä. Esimerkiksi yksi jättiputkiyksilö voi tuottaa jopa 80 000 siementä vuodessa”, Leinonen kertoo.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Vieraskasvilajeja voidaan joissain tapauksissa torjua myös laiduntavien lampaiden avulla.
Vaikka vieraslaji näyttäisi hetkellisesti nujerretulta, voivat sen siemenet säilyä maan alla siemenpankissa useita vuosia. Torjunta onkin aina kärsivällisyyttä vaativa, useamman kesän mittainen projekti.
”Jos bongaa naapurin pihalla tai lenkkipolun varressa haitallisen vieraslajin, ei sitä saa omin luvin lähteä poistamaan. Vaikka ikävältähän se tuntuu, jos omalta pihalta pitkän työn tuloksena hävitetty vieraslaji leviää takaisin naapurista. Asiasta kannattaa toki hyvässä hengessä huomauttaa. Vieraslajihavainto tulisi aina myös ilmoittaa lajitietokeskuksen tietokantaan vieraslajit.fi-sivustolla”, Leinonen sanoo.
”On tärkeää, että meillä on mahdollisimman ajantasaista tietoa vieraslajien levinneisyydestä, jotta osaamme kohdistaa tulevia hankkeita oikeille alueille.”
Lampaat ja lahottajasieni avuksi
Vieraslajista eroon pääseminen on vuosien urakka, mutta niiden torjunnasta on myös toiveikkaita esimerkkejä. WWF on poistanut talkoovoimin Helsingin Laajasalossa sijaitsevalta Stansvikin niemeltä kurtturuusuja vuodesta 2017 asti, ja näyttää siltä, että alue saadaan pian vapautettua kurtturuususta kokonaan.
”Oletettavissa on, että seuraavien vuosien aikana päästään seuraamaan alkuperäisen lajiston paluuta niemelle”, Niinimäki ennustaa.
Mahdottomana hän ei pidä myöskään sitä, etteikö joitain haitallisia vieraslajeja pystyttäisi hävittämään Suomesta lopullisesti.
”Esimerkiksi jonkin lupiinin kohdalla se voi olla aika haastavaa, mutta vaikkapa kurtturuusun hävittäminen voi pitkällä aikavälillä olla hyvinkin mahdollista, nyt kun lainsäädäntökin tukee tavoitetta.”
Kehitteillä on myös uusia, tehokkaampia tapoja vieraslajien torjuntaan, Reima Leinonen kertoo. Voi olla, että tulevaisuudessa vieraslajeja esimerkiksi peitetään kivituhkalla tai suihkutetaan tulistetulla vesihöyryllä.
”Jättipalsamin on todettu myös maistuvan hyvin lampaille ja sitä voidaan joiltain alueilta torjua laidunnuksella”, Leinonen sanoo.
Kurtturuusun hävittämistä testataan parhaillaan purppuranahakkasienen avulla. Lahottajasienen rihmastoa ruiskutetaan katkaistuun kurtturuusuun, jossa se alkaa kasvaa ja lahottaa puuainesta lopulta tappaen kasvin.
”Jos lahottaminen sienen avulla osoittautuu menestykselliseksi, voidaan torjuntakeino ottaa laajempaan käyttöön”, Leinonen sanoo.
Artikkelin lähteenä on käytetty myös vieraslajit.fi-sivustoa sekä Maiju Lehtiniemen, Petri Nummen ja Erkki Leppäkosken kirjaa Jättiputkesta citykaniin – Vieraslajit Suomessa (Docendo, 2016).
Näin torjut yleisimmät vieraskasvilajit
Selaamalla alla olevaa kuvagalleriaa näet ohjeet kurtturuusun, lupiinin ja jättipalsamin hävittämiseen. Lisää ohjeita vieraslajien torjuntaan löydät muun muassa WWF:n ja Allergia-, iho- ja astmaliiton Vieraslajioppaasta.
Hävitetyn vieraslajin tilalle voi kylvää esimerkiksi kotimaisia niittykukkia. Valitse niittykukka kasvupaikan olosuhteiden mukaan.
Näivetä tai kaiva kurtturuusu
Kurtturuusun voi hävittää kaivamalla sen juurineen maasta tai näivettämällä.
Pienen kurtturuusun saa kiskottua maasta käsin. Suurempi pensas kannattaa leikata ensin tyveä myöten ja kaivaa sitten juurakko maasta. Kasvupaikkaa kannattaa seurata vielä hävittämisen jälkeen, sillä kurtturuusu voi lähteä kasvamaan uudelleen, jos maahan on jäänyt pala juurakkoa.
Näivettämistekniikka on hieman pitkäkestoisempi projekti. Kurtturuusupensaan lehdet revitään pois 3–4 kertaa kesän aikana. Kun lehtiä repii joka kesä sinnikkäästi, kurtturuusu näivettyy kolmessa neljässä vuodessa kokonaan hengiltä.
Huomaathan, että kurtturuususta on olemassa myös vaaraton versio, tarhakurtturuusu, jonka kasvattaminen ei ole kiellettyä. Kasvit erottaa yleensä terälehtien määrästä: kurtturuusun kukissa on vain viisi terälehteä, tarhakurtturuusussa yleensä enemmän.
Niitä lupiini ajoissa
Lupiinin hävittäminen vaatii sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä se leviää tehokkaasti. Vaikka lupiinin hävittää, maaperän siemenvarastosta nousee uusia taimia vielä vuosien ajan.
Uusien siementen syntymisen voi estää katkaisemalla tai niittämällä kukinnot ennen siementen kypsymistä. Jos siemenet ovat jo kypsyneet koviksi ja ruskeiksi, niittäminen kannattaa jättää väliin, sillä niittäessä siemenet vain leviäisivät lähiympäristöön.
Ensimmäinen niitto kannattaa tehdä alkukesästä ennen kuin siemenpalot ovat ehtineet muodostua, ja toistaa niitto kesän aikana vielä 2–3 kertaa. Pienen määrän lupiineja voi kaivaa myös juurineen maasta. Niittoa jatketaan seuraavina vuosina, kunnes lupiinit lakkaavat kasvamasta.
Niittojätteen oikeaoppinen käsittely on tärkeää leviämisen estämiseksi. Niitetyt lupiinit voi laittaa kompostiin, jos niissä ei ole siemeniä. Kaikki siemeniä sisältävät niittojätteet taas on suljettava kaksinkertaisessa jätesäkissä poltettavaan sekajätteeseen.
Jättipalsami on helppo kitkeä
Jopa kolmimetriseksi kasvava jättipalsami on tehokas leviäjä: yksi kasvi voi muodostaa jopa 4000 siementä, jotka sinkoutuvat metrien päähän.
Lupiinin tapaan myös jättipalsamin niittäminen tuleekin aloittaa ennen siementen muodostumista, mielellään jo alkukesästä ennen kukinta-aikaa. Myös kitkentä on toimiva keino jättipalsamin hävittämiseen, ja se irtoaakin maasta melko helposti.
Kun jättipalsamin niittää tai kitkee joka kesä pariin kolmeen otteeseen, se katoaa muutamassa vuodessa.
Tule mukaan vieraslajitalkoisiin
WWF järjestää kesän aikana useita talkootapahtumia, joissa poistetaan vieraslajeja pääkaupunkiseudun kohteista. Kurtturuusukasvustojen kimppuun käydään esimerkiksi Espoossa ja jättipalsamia kitketään eri puolilla Helsinkiä.
Vieraslajien torjunta on tärkeä osa myös perinneympäristöjen hoitotyötä. Perinneympäristöt ovat maatalouden modernisoitumisen seurauksena uhanalaistuneita luontotyyppejä, jotka ovat jatkuvassa vaarassa kasvaa umpeen.
Perinneympäristötalkoita järjestetään kesällä esimerkiksi Helsingin Uutelassa.
”Uutelassa ongelmana on muun muassa kanadanpiiskun leviäminen. Se on itsellenikin uusi talkoolaji”, WWF:n kenttäkoordinaattori Vilja Tupola kertoo.
Vieraslajitalkoot ovat tyypillisesti kolme tuntia kestäviä talkoita arki-iltaisin. Osa talkoista järjestetään viikonloppuna ja joskus samassa kohteessa talkoillaan useampana päivänä. Talkoopäivän aluksi kokoonnutaan yhteen, käydään läpi aluetta ja opetellaan vieraslajin tunnistamista.
”Sitten vaan laitetaan kädet multaan. Kitkemisen välissä pidetään pieni evästauko”, Tupola kuvailee.
”Päivän kulku riippuu myös hävitettävästä lajista. Jättipalsamitalkoot ovat vähän kevyempiä, koska se on helppo kitkettävä, mutta lupiinia ja kurtturuusuja myös kaivetaan maasta. Se on raskaampaa työtä ja vaatii enemmän taukoja.”
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Talkoolaiset poistamassa kurtturuusua Hangon Furuvikissa.
Tallomista ja säkittämistä
Vaikka talkootyö voi olla rankkaa varsinkin hellesäällä, mukaan tullakseen ei tarvitse olla huippukunnossa, Tupola vakuuttaa.
”Talkoissa riittää aina myös vähän kevyempää hommaa, kuten kasvin osien keräämistä jätesäkkeihin.”
Tupolan oma suosikkitalkookasvi on jättipalsami, joka irtoaa maasta helposti.
”Se on kuin tehty kitkettäväksi! Jos jättipalsameissa ei ole kukintoja tai siemeniä, kitketyt kasvit voi jättää maanomistajan luvalla maahan maatumaan ja uudelleen juurtumisen estämiseksi talloa kasoiksi. Niiden ontosta varresta lähtee talloessa myös hauska, rusahteleva ääni.”
WWF:n vieraslajitalkoot keskittyvät pääkaupunkiseudulle, mutta omia talkoita voi järjestää lähes missä vaan, kunhan muistaa ensin kysyä luvan maanomistajalta.
”Kaupungit ja kunnat antavat kyllä yleensä mielellään luvan vieraskasvien poistoon”, Tupola sanoo.
Jotkut kunnat myös osoittavat osana Soolotalkoot-kampanjaa alueita, joilta vieraslajiesiintymiä saa mennä omatoimisesti kitkemään.
Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje
WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.