Kirsikka Simbergin mökkipihassa luonnolle on tilaa

Somevaikuttaja ja podcast-juontaja Kirsikka Simberg inspiroituu runsaista ja rönsyilevistä englantilaisista puutarhoista. Simbergin omalla mökkipihalla nurmi saa kasvaa ja ötökät ovat tervetulleita.

Tiesitkö, että...

Voit myös kuunnella jutun. Klikkaa tästä.

Kuusi kesää sitten Kirsikka Simberg ihasteli Kemiönsaaressa tuoreen mökkinsä pihanurmea, johon kasvoi alkukesästä hurmaava voikukkapelto. Hän halusi jättää kukat kasvamaan, mutta mietti: saako näin tehdä, pitääkö ne leikata pois?

Hän havahtui, miten omaatuntoa kolkutteli suomalaiselle puutarhanhoidolle tyypillinen ajatus, että pihassa pitää olla siistiä ja viimeisen päälle trimmattua.

”Annoimme kukkien kuitenkin olla, emmekä ole leikanneet niitä muinakaan kesinä”, Simberg sanoo.

Simbergistä ei tullut minimalistista puutarhanhoitajaa, sillä hänen ihanteensa täydellisestä puutarhasta löytyvät muualta kuin sepelin ja tuijapensaiden varjosta – ylenpalttisesta englantilaisesta puutarhasta, jossa kukkivat kerroksellisesti muhkeat pionit, unikot, ruusut ja muut värikkäät kasvit.

”Cottage Garden” -tyyliksikin kutsuttu englantilainen puutarha on luonnon näkökulmasta aarreaitta, sillä kasvilajien kirjo houkuttelee paikalle sekä pölyttäjiä että muita ötököitä ja pikkueläimiä.

”Puutarha on parhaimmillaan mahtava ekosysteemi, jossa on tilaa ötököille, linnuille ja ihmisen kasvattamille asioille. Lapsetkin rakastavat ihastella puutarhassa möngertäviä ötököitä. Kun postasin kerran kuvan pihastamme löytyneestä etanasta, olin järkyttynyt siitä, miten paljon minulle tuli vinkkejä sen tuhoamiseen”, Simberg sanoo.

“Kyllä pihalle pari etanaakin mahtuu, ei se heti tarkoita, että kasvimaa on pilalla. Paitsi jos on kyse espanjansiruetanasta, joka on haitallinen vieraslaji.”

Opiksi ja inspiraatioksi puutarhanhoitoon Simberg tykkää lukea kirpputoreilta ja antikvariaateista löytämiään vanhoja puutarhaoppaita.

”Vanhoissa kirjanjärkäleissä minua miellyttää se, että ne ovat niin tietopohjaisia, ei pelkkää fiilistelyä. Niistä oppii paljon perinteisistä kasvilajeista ja niiden hoidosta.”

Myös Instagramista ja Tiktokista saa paljon hyödyllisiä vinkkejä.

”Somessa on useita puutarhanhoitoon keskittyviä tilejä, joissa tieto ja inspiraatio on helposti sisäistettävissä. Ja kun niitä tilejä selailee, niin algoritmi tarjoaa jatkuvasti lisää katseltavaa”, hän nauraa.

Simberg on mukana WWF:n Ala villiksi -kampanjassa, jossa annetaan neliömetrejä luonnolle pölyttäjien auttamiseksi. Projektia voi seurata kesän aikana hänen Instagram-tililtään.

Simbergistä tuntuu, että suomalaispihoilla olisi paljon potentiaalia luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen.

”Toivoisin, että runsaista puutarhoista tulisi valtavirtaa. Nyt täällä on ennemminkin pihoja, joissa on sepeliä ja millintarkkaa nurmea. Ja sitten ihmisillä on huono omatunto, kun sitä pihaa ei onnistu pitämään kunnossa, kun olisi parempikin päästää itsensä helpommalla”, hän pohtii.

Tutustu kampanjaan: alavilliksi.fi

Kuuntele juttu