Liito-oravia kartoitettiin vapaaehtoisvoimin Nuuksion Papanajahdissa
Vapaaehtoiset kartoittivat liito-oravan esiintymistä Nuuksion kansallispuistossa niiden papanoiden avulla. Viimeksi liito-oravan levinneisyyttä kartoitettiin Nuuksiossa näin laajasti 1990-luvun lopulla.
Tiesitkö, että...
Voit kuunnella jutun. Klikkaa tästä.
Sumuisena kevätaamuna 13 vapaaehtoista jalkautui eri puolille Nuuksion kansallispuistoa. Aamu oli täynnä punarintojen solinaa, kaakkurin kaakatusta ja soidintavien metsäviklojen kikitystä. Jokaisen kartoitusryhmän tehtävänä oli löytää kartalle rajatulta alueelta liito-oravan papanoita.
Papanajahti saattaa ajatuksena naurattaa, mutta jahdin tarkoituksena oli etsiä uhanalaisen liito-oravan asuttamia seutuja Nuuksion kansallispuistosta. Kansallispuistossa liito-oravat ovat turvassa metsätaloudelta, joka on juurisyy lajin uhanalaistumiseen.
”2000-luvun alussa Suomen liito-oravakanta hupeni kolmanneksella vain kymmenessä vuodessa”, kertoo WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen.
”Näin laajoja ’liituri’-inventointeja on tehty Nuuksion kansallispuistossa viimeksi ennen vuosituhannen vaihdetta. Sen jälkeen tärkeimpiä alueita on kartoitettu vain pienialaisemmin ja satunnaisemmin”, kertoo luontokasvatuksen erityisasiantuntija Elina Pilke Metsähallituksesta. Papanajahti oli osa Nuuksion kansallispuiston 30-vuotisjuhlavuotta.
Kevät on otollista aikaa liito-oravien etsimiseen, sillä ennen kasvukautta kasvillisuus ei vielä peitä papanoita, jotka ovat vain hieman riisinjyvää suurempia. Lisäksi liito-oravien kevätruoka, lehtipuiden norkot ja erityisesti niiden sisältämä siitepöly, värjää papanat keltaisiksi. Se helpottaa etsintätyötä.
Mikä innosti vapaaehtoisia mukaan papanajahtiin? Liito-orava on harvinainen ja vähän mystinen yöeläjä, kertoo kartoitukseen osallistunut Päivi Anttonen.
”Haaveeni on, että jos joskus näkisin vilauksen, tai vaikka sen jäljistäkin vilauksen”, Anttonen kertoo.
Niko Vallinrinne pitää liito-oravien suojelua tärkeänä. Suomi sijaitsee liito-oravan levinneisyyden länsilaidalla, joten meillä on erityisvastuu lajin suojelusta. Vallinrinteen mielestä on hienoa, että hän voi vapaaehtoisena osallistua uhanalaisen lajin kartoituksiin.
Kartoituksen tuloksena liito-oravan papanoita löytyi jopa 51 paikalta. Kaikki havainnot tehtiin melko pieneltä alueelta kansallispuiston pohjoisosista. Kartoituksia tehtiin kuitenkin paljon laajemmalla alueelta, mutta monilta paikoilta liitureiden jälkiä ei löytynyt.
”Päivä meni superhyvin, ja meillä oli tosi hauskaa. Oma ryhmämme ei tehnyt yhtään havaintoa, mutta emme masentuneet siitä. Opimme paljon maastosta ja mistä liito-oravia voi löytää. Huipputapahtuma, tällaista lisää!”, hehkuttaa Mari Granström.