Teknologian pimeä puoli – Suomeen tuotavat mineraalit tuhoavat luontoa tropiikissa
Mineraaleja louhitaan tropiikissa alueilla, jotka ovat täynnä elämää. WWF:n tuore raportti paljastaa, että Suomeen tuodaan mineraaleja maista, joissa kaivosteollisuus tuhoaa luontoa ja loukkaa ihmisoikeuksia.
Tiesitkö, että...
Voit myös kuunnella jutun. Klikkaa tästä.
Arkemme on kuorrutettu metalleilla. Niitä on kodinkoneissa, ajoneuvoissa, sähköverkoissa ja koruissa.
Ja älypuhelimissa.
Ilman taskuun mahtuvaa yleislaitetta on nyky-Suomessa vaikea asioida, ja älypuhelin taas ei toimi ilman kobolttia. Se on mineraali, jota löytyy maaperästä esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa Keski-Afrikassa.
Koboltilla pyörivät myös aurinkopaneelit ja sähköautojen ladattavat akut. Vihreä siirtymä, eli fossiilisesta yhteiskunnasta luopuminen, lisääkin tiettyjen mineraalien kysyntää entisestään.
Tarve on todellinen, mutta mineraalien hinta on korkeampi kuin tähän asti on kunnolla ymmärretty.
”Meille tuotavia mineraaleja ja metalleja louhitaan maissa, joissa on rikas luonto mutta usein heikko hallinto ja esimerkiksi korruptiota. Kaivostoiminta aiheuttaa näissä maissa paljon haittaa luonnolle ja paikallisyhteisöille. Samaan aikaan mineraaleja käyttävien yritysten ei tarvitse olla avoimia siitä, mistä ne tuovat raaka-aineensa”, summaa WWF:n kansainvälinen metsäasiantuntija Maija Kaukonen.
”Toisin sanoen kulutuksemme uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja ihmisoikeuksia monessa tropiikin maassa, emmekä edes tiedä siitä.”
Kaivokset kuormittavat myös ilmastoa: ne kuluttavat runsaasti energiaa ja tuottavat paljon kasvihuonekaasupäästöjä.
Metsäkatoa ja myrkkyjä
WWF:n tuoreen raportin mukaan Suomeen tulee mineraaleja ja metalleja, kuten kobolttia ja nikkeliä, esimerkiksi Indonesiasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Papua-Uusi-Guineasta ja Amazonin alueelta Brasiliasta, Ecuadorista ja Perusta.
Ne ovat trooppisia maita, joissa on poikkeuksellisen monimuotoinen luonto. Kongon altaan valtavalla sademetsäalueella kasvaa noin 10 000 erilaista trooppista kasvia, ja alueella asuu esimerkiksi norsuja, gorilloja, simpansseja ja antilooppeja.
”Myös Amazonin alue tunnetaan monimuotoisen elämän tyyssijana koko maapallon mittakaavassa. Siellä elävät esimerkiksi jaguaari ja jokidelfiini”, Kaukonen sanoo.
Amazonilla luontoarvoiltaan erityisen arvokkaiksi määritetyistä alueista yli kymmenen prosenttia on kuitenkin jo kaivosten mylläämiä. Sama kohtalo uhkaa lähitulevaisuudessa 16:ta prosenttia Kongon altaan arvokkaimmista alueista.
Kaivosteollisuus aiheuttaa laajamittaista metsäkatoa ja tuhoaa vesistöjä. Sademetsää ja muita elinympäristöjä raivataan kaivosten ja niihin liittyvän infrastruktuurin, kuten teiden ja rakennusten, tieltä. Mineraaleja louhitaan myös jokien pohjista, ja liikkeelle lähtevä maa-aines samentaa veden ja tukahduttaa siinä olevaa elämää.
”Ne nakertavat elämän edellytyksiä paikallisesti. Kaivokset saastuttavat ilmaa, maaperää ja vesiä. Niissä syntyy jätettä ja eläimiä häiritsevää melua.”
Oma lukunsa ovat myrkyt, kuten elohopea. Sitä käytetään muun muassa kullan erottamiseen raakamalmista. Kultaa louhitaan paljon esimerkiksi Amazonin alueen joissa, ja näin myrkyllistä raskasmetallia päätyy vesiin.
Ensin sitä nielevät pienet vesieliöt, joista se siirtyy ravintoketjussa ylemmäs kaloihin, lintuihin, matelijoihin ja vesinisäkkäisiin. Jopa jaguaarin kudoksesta on löydetty elohopeajäämiä. Vaarallinen elohopea vaikuttaa esimerkiksi lajien hermostoon, ruuansulatukseen ja hengityselimiin. Kärsijöitä ovat myös elohopeahöyryjä hengittävät kaivostyöläiset ja jokien antimista riippuvaiset paikalliset, joista suuri osa kuuluu alkuperäiskansoihin.
”Varsinkin metsistä ja joista riippuvaiset yhteisöt ovat monilla alueilla hengenvaarassa kaivostoiminnan vuoksi. Toimintaan liittyy paljon muitakin ihmisoikeusongelmia, kuten vaarallisia työoloja ja lapsityövoimaa.”
Kaivostoiminta uhkaa esimerkiksi Amazonin alueella elävää jaguaaria, jolla on suuri symbolinen merkitys Etelä-Amerikassa eläville alkuperäiskansoille.
Yritysten toiminta läpinäkyväksi
WWF:n raportissa setvitään mineraaleja ja metalleja käyttävien tai kaivosteknologiaa myyvien yritysten ympäristö- ja ihmisoikeusvastuuseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Mukana on kuusi isoa suomalaista tai Suomessa toimivaa yritystä.
”Selvityksen mukaan yritykset julkaisevat vain niukasti tietoa raaka-aineidensa alkuperästä tai arvoketjuista”, Kaukonen sanoo.
”EU:n uusi kestävyysraportointia koskeva direktiivi kyllä kehottaa raportoimaan toiminnan vaikutuksista koko arvoketjun osalta, mutta yritykset saavat itse määrittää, mitä pitävät oleellisena raportoida.”
Tarkastelun kohteena olleilla yrityksillä ei myöskään ole juuri mitään ympäristövaikutuksiin liittyviä vastuullisuustavoitteita. Tuotannon alkupäähän, eli siihen, mistä mineraalit ja metallit louhitaan, tavoitteet eivät liity juuri koskaan.
”Useimmat yritykset keskittyvät omien, EU:ssa tai muissa länsimaissa sijaitsevien tehtaidensa ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin, vaikka suurimmat haitat tapahtuvat juuri alkutuotannossa ja luontoarvoiltaan korvaamattomilla alueilla.”
”Monilla muilla sektoreilla ollaan tässä asiassa paljon pidemmällä, samoin kuin ilmastotavoitteissa.”
Vaikka tuhon tapahtumapaikat ovat fyysisesti kaukana Suomesta, sen juuret ovat myös suomalaisessa kulutuksessa ja teollisuudessa. Siksi täkäläisten yritysten teoilla ja tekemättä jättämisillä on suuri merkitys.
”Tuhoavan ja haittoja piilottelevan toiminnan sijaan tarvitaan avoimuutta ja vastuunkantoa. Yritysten täytyy tuntea raaka-aineidensa alkuperä, edistää kiertotaloutta ja vaatia ympäristö- ja ihmisoikeusvastuullisuutta koko toimitusketjussa.”
Vain sillä tavalla tulevaisuus on oikeasti vihreä, siis monimuotoinen ja elävä.