Raakkujen rauhanturvaaja

”Raakku eli jokihelmisimpukka on sympaattinen eläin. Kun palaan joelle, josta olemme löytäneet raakkuja, tuntuu siltä kuin tapaisin ystäviäni. Suhteeni raakkuun on henkilökohtainen, ja senkin takia olenkin jaksanut tehdä tätä työtä vuosikymmenestä toiseen.

Raakku voi elää yli 200-vuotiaaksi, mutta sen elämä on kahden kortin varassa: lohikalan ja virtaavan veden. Simpukantoukat ensin kehittyvät talven aikana lohikalan kiduksissa, josta ne putoavat joen pohjaan keväällä. Virtaavaa vettä raakku tarvitsee saadakseen ravintoa ja happea. Jokien rakentaminen ja virtausten muuttaminen sekä lohikalojen liikakalastaminen vaarantavat raakun elämän.

Jokihelmisimpukka on luonnontilaisuuden huippuindikaattori. Siellä, missä on raakkuja, on moni muukin asia virtavesilajien kannalta hyvin. Raakku ei tarvitse ihmiseltä mitään, vain luonnon rauhaa. Sekin tuntuu olevan liikaa pyydetty.

Urani raakkujen parissa alkoi vuonna 1978. WWF Suomen silloinen suojelujohtaja Pekka Borg pyysi minua selvittämään raakkujen tilannetta rauhoitetuissa joissa. Perustin WWF:n ja Helsingin yliopiston Eläinmuseon yhteisen raakkutyöryhmän, jonka ensimmäisiä kohteita oli ruoppauksen alainen Pyhäjoki Pohjanmaalla. Sen jälkeen jokihelmisimpukkaa sekä vuollejokisimpukkaa etsivät biosukeltajat ovat tutkineet metrin levyistä sukellusväylää yli 7 000 kilometrin verran niin Suomen, Viron, Latvian kuin Venäjän Karjalan joissa.

Työskentelyolosuhteemme eivät aina ole suotuisia. Esimerkiksi tänä kesänä kovien sateiden aikaan raakkuja jouduttiin etsimään pohjasta käsikopelolla ja täysin pimeässä, mikä teki työstä arvatenkin äärimmäisen hidasta ja työlästä. Yksi osa suojelutyötä on jokihelmisimpukoiden siirtäminen pois alueelta, jossa niiden elinolosuhteet ovat huonontuneet. Olemme kehittäneet menetelmän, joka häiritsee raakkuja mahdollisimman vähän. Raakut siirretään ensisijaisesti samassa joessa sellaiseen kohtaan, jossa on ennestään raakkuja. Siirtoistutuspaikan on oltava myös muilta elinolosuhteiltaan, kuten syvyydeltään ja virtaukseltaan, mahdollisimman samankaltainen lähtöpaikan kanssa.

Raakku on elänyt maapallolla miljoonia vuosia, ja nyt se on kuolemassa ihmisen takia. En ole kuitenkaan menettänyt toivoani. Asenneilmasto raakkuja kohtaan on nimittäin muuttunut raakkutyöryhmän alkutaipaleista, varsinkin EU-direktiivien myötä. Viime aikoina Suomessa on myös löydetty uusia raakkupopulaatioita: esimerkiksi viime vuonna Etelä-Suomesta löytyi pienehkö puro, jossa on lisääntyvä jokihelmisimpukkakanta. Uskonkin, että pienissä joissa – joita on suuria jokia helpompi suojella – on raakun tulevaisuus maassamme.”

Teksti: Lilli Pukka