Vapaaehtoiset uurastavat ruokapalkalla rakkaudesta luontoon – pieneltä tuntuvalla työllä on suuret vaikutukset
Joka vuosi kymmenet luonnonystävät rehkivät WWF:n talkooleireillä ympäri Suomen. Vierailimme Hangossa leirillä, jonka aikana kunnostettiin perinnemaisemaa ja uhanalaisten lajien elinympäristöjä.
Luontopolku kulkee tuulista rannikkoa pitkin Hangon Uddskataniin, Manner-Suomen eteläisimpään kärkeen. Pieni telttakylä kohoaa keskellä luonnonsuojelualuetta henkeäsalpaavan näkymän avautuessa Itämerelle. Herkullinen leirilounas on juuri nautittu, ja talkoolaisten voimat riittävät taas seuraavien tuntien uurastukseen.
Turkulainen Petra Nordlund on leirillä ensikertalainen ja tullut talkoisiin yhdessä pikkusiskonsa kanssa.
’’Tuntuu tosi hyvältä tulla tekemään tällaista oikeasti merkityksellistä työtä, jossa voin konkreettisesti auttaa ja nähdä kätteni jäljen saman tien. Raivasimme rantaniittyä, ja jo hetken kuluttua siinä ruokaili kahlaajia,’’ Nordlund kertoo.
Leirit ovat perinteikäs osa WWF:n toimintaa. WWF järjesti ensimmäisen talkooleirin Suomessa vuonna 1977 Linnansaaren kansallispuistossa, ja vuodesta 1978 alkaen leirejä on järjestetty joka kesä eri puolilla maata. Yleensä leirit kestävät runsaan viikon, ja lisäksi kesään mahtuu kaksi viikonlopun mittaista leiriä.
Elokuinen Uddskatanin leiri on yksi neljästä WWF:n ja Metsähallituksen tänä vuonna järjestämästä viikon pituisesta talkooleiristä.
”Uddskatanin kaltaisissa perinneympäristöissä elää peräti kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista. Vähiin huvenneiden perinneympäristöjen pelastamisella on kiire, joten vapaaehtoistemme työpanos on äärettömän tärkeä”, WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki sanoo.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Petra Nordlund osallistui ensimmäistä kertaa talkooleirille.
Jokaiselle jotakin
Täällä Hankoniemen kärjessä talkoolaisten töihin kuuluu rantaniityn raivaamisen ohella muun muassa niittojätteiden haravointia ja uuden karja-aitauksen rakentamista. Alueelle pyritään saamaan laidunkarjaa paikalle jo ensi keväänä hillitsemään taimikon kasvua ja ylläpitämään talkoolaisten työn tuloksia.
Yksi Uddskatanin haasteista saattaa ensi alkuun kuulostaa erikoiselta: sen maaperä on liian ravinnepitoista. Alueella tiheänä kasvava tervaleppä nimittäin sitoo ilmasta typpeä, jolloin sitä siirtyy maaperään. Runsastyppisessä maaperässä viihtyvät monet sellaiset lajit, jotka eivät muuten menestyisi karussa rannikkoympäristössä. Näitä vieraslajeja, kuten kurtturuusua, alueen alkuperäiset lajit joutuvat nyt väistämään. Tätä pyritään estämään tervaleppää ja katajistoa harventamalla.
Tervalepän vähentämiseksi leiriläiset kokeilevat tukahduttamistekniikkaa: puu kaadetaan, ja kanto kääritään pressuun, jolloin leposilmut eivät saa valoa ja lähde versomaan. Osan puista talkoolaiset jättävät lahopuuksi, joka tarjoaa esimerkiksi uhanalaiselle valkoselkätikalle erinomaisen asuinpaikan.
Hiekkarantoja valtaavan kurtturuusun nitistämiseksi vapaaehtoiset käyttävät samankaltaista menetelmää. Yksi kesä ei sen tukahduttamiseen riitä, sillä kurtturuusun paikallinen hävittäminen vaatii keskimäärin kahdeksan vuotta pitkäjänteistä työtä.
Talkoolaiset saavat valita tehtävistä mieleisensä, ja niitä vaihdellaan päivän aikana mielenkiinnon kohteiden ja jaksamisen mukaan. Osa töistä vaatii enemmän fyysistä kuntoa kuin toiset, mutta kaikille talkoolaisille löytyy varmasti tekemistä koko päiväksi. Töitä talkooleirillä tehdään aamukahdeksasta pitkälle iltapäivään, yleensä noin viiteen saakka.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Uddskatanissa kasvaa Suomen suurin luonnonvarainen laukkaneilikkapopulaatio.
Jopa sadat eri lajit hyötyvät
Hankoniemen kärjestä erityisen tekee alueen monimuotoinen ja vaihteleva luonto. Niemeen mahtuu vieretysten korkeaa ja matalampaa ruovikkoa, sekametsää sekä hiekkasärkkämäistä rantaa ja rantakivikkoa. Kasvillisuus ja muu lajisto alueella on ainutlaatuista. Uddskatan on monille muuttolinnuille tärkeä elinympäristö suojaisuutensa ja eteläisen sijaintinsa vuoksi. Vapaaehtoisten työn ansiosta linnuille syntyy entistä parempi levähdyspaikka, jossa ne voivat ruokailla ennen pitkää muuttomatkaansa.
Pienellä alueella rannan tuntumassa voi havaita siellä täällä ulkonäöltään puna-apilaa muistuttavia kukkia. WWF:n leirinvetäjä Olli Borg kertoo, että Uddskatanissa kasvaa koko Suomen suurin luonnonvarainen laukkaneilikkapopulaatio. Kyseessä on erittäin uhanalainen kasvi, jonka kaikki alalajit ovat rauhoitettuja koko maassa.
Kaksi vapaaehtoista kuopsuttaa sammalta laukkaneilikan ympäriltä. Pieneltä tuntuvalla työllä on todellisuudessa suuret kerrannaisvaikutukset. Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
’’Voimme omin käsin tekemällä vaikuttaa konkreettisesti yksittäisen uhanalaisen lajin populaatioon. Tämä on luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää, ja samalla monet muutkin perinnebiotooppien lajit hyötyvät. Jos parannamme yhden lajin elinolosuhteita, se vaikuttaa samalla ainakin kymmeneen, ellei sataan muuhun lajiin,’’ Borg selventää.
Toinen Uddskatanin erikoisuus on aivan rantaviivan tuntumassa kasvava merikaali. Kivikosta kohoava, vihertävä rantakasvi on Borgin mukaan Suomessa erittäin harvinainen. Merikaali on syötävää, ja sen maku muistuttaa tavallista kaalia: sen maistaminen on kuitenkin lajin harvalukuisuuden vuoksi kiellettyä.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Päiväkahvien aikana talkoolaiset kerääntyvät puunrungoille rupattelemaan.
Kokki on leirin tärkein henkilö
Päiväkahviajan koittaessa leiriläiset kerääntyvät omien tehtäviensä parista puunrungoille rupattelemaan. Juttua riittää niin talkootöistä kuin leirin maittavista tarjoiluista. Arkihuolet unohtuvat, koska niitä ei ehdi fyysisen työn tuoksinnassa ajatella. Monille talkooleiri on ikään kuin retriitti luonnon helmassa, joka tarjoaa irtioton kiireisestä arjesta. Navakka merituuli rytmittää iloista keskustelua, toiset käyttävät tauon rauhoittumiseen sivummalla.
Talkoolaisten suusta kuulee useamman kerran, että kokki on leirin tärkein henkilö. Ruoka on vapaaehtoisten palkka, ja ruokahuollosta niemenkärjessä vastaa pitkän linjan leirikokki Maija Kaunismaa. Leiriläisten kylläisenä pitämiseksi Kaunismaa ahkeroi telttakeittiössä aina varhaisesta aamusta iltamyöhälle saakka. Kahvitauon päätyttyä alkaa päivän seuraavan aterian valmistaminen. Pian kasviskeitto jo kiehuu kattiloissa.
Moni leiriläinen kertoo koronapandemian keskellä kaivanneensa erityisen paljon juuri sosiaalisuutta ja toisten ihmisten kohtaamista. Leiriolosuhteissa luonnon äärellä ihmisiin tutustuu eri tavalla kuin arkielämässä. Osa talkoolaisista näyttää olevan keskenään jo vanhoja tuttuja, mutta myös ensikertalaiset otetaan lämpimästi mukaan porukkaan. Leirillä on osallistujia lähes joka ikäluokasta.
’’Yhteinen huumori on se, millä näitä töitä jaksaa tehdä’’, eräs talkoolainen huudahtaa.
Uddskatanin leiriolosuhteista poikkeuksellisen vaativat tekevät alueella esiintyvät punkit. Leiriläiset kertovat, kuinka jokailtainen punkkisyyni on yhdistänyt aivan uudella tavalla. Ensimmäisenä iltana kaikkien talkoolaisten iholta löytyi kymmeniä punkkeja, yhdeltä ennätykselliset 78 kappaletta. Aluksi tilanne hirvitti, mutta kolmantena leiripäivänä sille osataan jo nauraa yhdessä.
Ensi kesänä leiritulen ääressä istuvat jälleen uudet talkoolaiset, kun WWF:n leirikaravaani jatkaa kulkuaan. Talkooleirit tarjoavat osallistujille paraatipaikan luonnonsuojelutyöhön, unohtumattomia elämyksiä ja mahdollisuuden solmia elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Rakkaus luontoon saattaa ihmiset yhteen. Ei siis mikään ihme, että osa talkoolaisista ilmoittautuu leireille vuosi toisensa jälkeen.