Helle pudottaa hedelmälepakot puista ja metsäkato uhkaa norsuja – Nämä ovat viisi suurinta syytä villin luonnon ahdinkoon

Monimuotoinen luonto on rikas kokonaisuus, jossa jokainen laji on arvokas.
Aarrearkku kuitenkin tyhjenee uhkaavasti, ja syy on ihmisen tuhlailussa.

Villieläimiä on nyt vähemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Kyse ei ole sattumasta vaan siitä, että me ihmiset käytämme luontoa kuin luottokorttia, eli velaksi.

Myös vastuu kurssin kääntämisestä on meidän. Suojelemalla luontoa suojelemme myös itseämme, sillä mistä muualta saisimme puhdasta vettä, happea, ravintoa ja lääkeaineita?

Tässä jutussa esittelemme viisi suurinta syytä villin luonnon ahdinkoon. Ne ovat eläinten elinympäristöjä tuhoava maankäyttö, lajien kestämätön hyödyntäminen, haitalliset vieraslajit, saasteet ja ilmastonmuutos. Ihmisellä on näppinsä pelissä niissä kaikissa.

Samalla esittelemme viisi lajia, joita tuhlailumme uhkaa. Niillä, kuten kaikilla muilla lajeilla, on luonnossa oma paikkansa ja tehtävänsä. Siksi yhdenkin populaation eli paikallisen kannan pienenemisellä tai katoamisella voi olla kauaskantoiset vaikutukset.

Puhumattakaan siitä, että luonnossa jokaisella eliöllä ja lajilla on itseisarvonsa, eli ne ovat korvaamattoman arvokkaita ihan vain olemalla olemassa.

1. Metsä katoaa metsänorsun ympäriltä

Metsänorsu on hieman savannilla elävää sukulaistaan pienikokoisempi. Tämä emo poikasineen asuu Nyonién metsäalueella Keski-Afrikan Ghanassa.

Trooppiset metsät ovat lajistoltaan maapallon rikkaimpia ympäristöjä. Länsi- ja Keski-Afrikan sankoissa sademetsissä elää jopa norsuja, nimittäin metsänorsuja.

Niitä on metsien suojista niin vaikea havaita, että populaatioita kartoitetaan perinteisen yksilölaskennan sijaan laskemalla ulosteita. Se, miten tiheään jätöksiä löytyy, antaa arvion myös norsujen määrästä.

Metsänorsu ja metsä tarvitsevat toisiaan. Tiheäkasvustoinen sademetsä on paitsi norsujen koti ja ravinnonlähde, myös suoja norsunluuta havittelevilta salametsästäjiltä. Monen paikallisen puun siemenet taas itävät vasta kuljettuaan norsun ruuansulatuskanavan läpi.

Kuitenkin myös ihmisellä on metsille käyttöä, ja mittavien hakkuiden seurauksena moni metsänorsupopulaatio on ahtaalla. Laajojen, yhtenäisten metsäalueiden sijaan norsut joutuvat tyytymään yhä pienempiin suojeltuihin saarekkeisiin asutuksen, viljelmien ja teollisuusalueiden lomassa.

Esimerkiksi Goason metsäalueella Ghanassa norsupopulaatio on kutistunut yli 60 prosenttia kuluneen vuosikymmenen aikana. Alamäen arvioidaan alkaneen jo 1990-luvulla, kun metsätalous ja kaakaopuun viljely lisääntyivät alueella nopeasti, ja sademetsää sai väistyä. Elinkeinojen perässä seudulle muutti valtavasti väkeä, jonka asuttamiseksi ja ruokkimiseksi metsää raivattiin entisestään. Pian paikalle löysivät myös salametsästäjät.

Metsänorsu ja metsä tarvitsevat toisiaan. Suojelemalla tiettyä lajia, kuten norsua, turvataan samalla sen elinympäristön elinvoimaisuutta.

Maankäytön muutosten aiheuttama elinympäristöjen pirstoutuminen ja tuhoutuminen on suurin syy luonnon monimuotoisuuden romahtamiseen. Goason metsänorsujen ahdinko on siitä vain yksi esimerkki. Jopa kolme neljäsosaa maapallon jäättömästä pinta-alasta on ihmisen merkittävästi muokkaamaa.

Eläinten elinympäristöjä myllätään ennen kaikkea maa- ja metsätalouden tarpeisiin, kuten ruuantuotantoon. Myös esimerkiksi energiantuotantoa, liikennettä ja asuinrakentamista varten luonnonympäristöjä muokataan niin, ettei moni laji enää pärjää muuttuneissa oloissa tai niille ei yksinkertaisesti jää tarpeeksi tilaa.

Parhaiten mullistuksiin sopeutuvat ne, jotka eivät ole erikoistuneet juuri tietynlaiseen ympäristöön tai ravintoon. Myös pienestä koosta on usein etua, mikä on metsänorsujen kannalta huono uutinen, vaikka ne ovatkin hieman savannilla eläviä sukulaisiaan pienikokoisempia. Suuret lajit sopeutuvat ympäristön muutoksiin usein huonommin, sillä ne tarvitsevat monimuotoisia ja laajoja elinalueita, lisääntyvät myöhemmässä elämänvaiheessa ja tuottavat vähemmän jälkeläisiä.

Onneksi lajeja voidaan auttaa suojelemalla niiden elinympäristöjä. Ja toisin päin: suojelemalla tiettyä lajia, kuten norsua, turvataan samalla sen elinympäristön elinvoimaisuutta.

Ghanassa esimerkiksi Bian ja Ankasan suojelualueilla norsunjätöksiä on suojelutyön ansiosta löytynyt niin runsaasti, että paikallisten populaatioiden katsotaan yli kaksinkertaistuneen viimeisen vuosikymmenen aikana.

2. Kestämätön pyynti uhkaa paholaisrauskua

Paholaisrausku on rauskulajeista suurin ja voi kasvaa jopa kahdeksanmetriseksi. Hurjasta nimestään ja suuresta koostaan huolimatta se on ihmiselle vaaraton.

Trooppisissa ja subtrooppisissa vesissä elävä paholaisrausku on ihmeellisen näköinen eläin. Kaarevat ulokkeet reunustavat rauskun leveää suuta, ja sen valtavat evät muistuttavat lentoliskon siipiä.

Toden totta: rauskut ja niiden lähimmät sukulaiset, hait, kehittyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten – aikana ennen dinosauruksia.

Rauskuilla on merten ekosysteemeissä tärkeä tehtävä. Liihotellessaan valtamerten syvyyksissä ja matalikoissa ne nostavat pintaan levien ja planktonien tarvitsemia ravintoaineita. Osa rauskuista myös rakentaa elinympäristöjä pienille selkärangattomille tonkimalla merenpohjan hiekkaa ravintoa etsiessään. Paholaisrausku ruokailee siivilöimällä kiduksillaan planktonia vedestä.

Hurjasta nimestään ja suuresta koostaan huolimatta paholaisrausku on ihmiselle vaaraton ja suhtautuu usein uteliaasti sukeltajiin. Samat ominaisuudet tekevät siitä valitettavasti myös helpon saaliin, ja kestämätön pyynti onkin paholaisrauskun suurin uhka. Sen ruumiinosat, varsinkin kidukset, ovat kysyttyä kauppatavaraa kansainvälisillä laittomilla villieläinmarkkinoilla. Rauskuja jää myös paljon sivusaaliiksi muiden lajien kalastuksessa.

Paholaisrauskun ahdingosta kertoo esimerkiksi Costa Ricalle kuuluvan Kookossaaren kansallispuiston alueella vuosien 1993 ja 2013 välillä tehty tutkimus, jossa rauskujen havaittiin vähentyneen melkein 90 prosenttia. Vaikka kansallispuiston alue on suojeltu kalastukselta, ylikalastuksen vaikutukset näkyvät sielläkin, sillä rauskun elinalueet ovat niin laajoja. Lisäksi Kookossaaren alueella on havaittu laitonta kalastusta.

Ylikalastus on vain yksi esimerkki siitä, miten kulutamme luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Lajien kestämätön hyödyntäminen on toiseksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle. Se myös liittyy läheisesti luonnonympäristöjen tuhoutumiseen, sillä esimerkiksi lihansyönnin yleistymisen vuoksi yhä enemmän koskematonta metsää raivataan rehunviljelyyn.

Ylikulutuksen taittamiseksi täytyykin ruuantuotantoa ja -kulutusta muuttaa merkittävästi. Omassa arjessaan voi vaikuttaa esimerkiksi vähentämällä lihan ja maitotuotteiden kulutusta ja jättämällä ylikalastetut lajit ostamatta. Rauskua ei tule ostaa koskaan.

3. Suomen suurin sorsa kärsii vieraspedoista

Juhlapukuinen uroshaahka on helppo tunnistaa esimerkiksi vihreästä kaulalaikustaan tai ruusunpunaisesta rinnuksestaan.

Haahka on muhkea merilintu, pienen hanhen kokoinen sorsa, jonka siipien kärkiväli voi olla jopa metrin. Sen tunnistaa paitsi keväisestä huudostaan, myös erikoisen muotoisesta kallostaan. Juhlapukuinen uroshaahka erottuu myös komealla värityksellään.

Hautova naaras sitä vastoin sulautuu ruskeassa höyhenpuvussaan maastoon lähes täydellisesti. Ei kuitenkaan niin täydellisesti, että pesä olisi takuuvarmassa turvassa saalistajilta – varsinkin kun ne ovat sellaisia, joita lintu ei osaa odottaa.

Linnunmunia napsivat pienpedot minkki ja supikoira ovat yleistyneet Suomenlahden rannikolla ja saaristossa viime vuosikymmeninä. Ne eivät ole haahkan eivätkä muidenkaan vesilintujemme luontaisia saalistajia, sillä ne ovat muualta tuotuja vieraslajeja, jotka siis eivät kuulu Suomen luontoon.

Vieraslajit leviävät ihmisen mukana. Osa päätyy uusille alueille vahingossa esimerkiksi tavarakuljetuksissa, kun taas toisia on tuotu tarkoituksella tietämättä, että niistä voi olla suurta haittaa alkuperäiselle luonnolle. Pohjoisamerikkalainen minkki ja Itä-Aasiasta kotoisin oleva supikoira ovat karannet luontoomme turkistarhoilta.

Joskus vieraslajit menestyvät uudessa elinympäristössään liiankin hyvin. Ne saattavat risteytyä alkuperäisten lajien kanssa, valloittaa niiltä elintilaa tai kilpailla samoista resursseista. Tai, kuten minkki ja supikoira, saalistaa niitä liian tehokkaasti. Lisäksi ne voivat levittää tauteja ja loisia. Vieraslajit ja niiden levittämät taudit ovat kolmanneksi suurin syy luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen.

Haahkakin on viime vuosikymmeninä vähentynyt huolestuttavasti esimerkiksi Saaristomerellä. Ulkosaaristossa haahkoja on enää kymmenisen prosenttia 1990-luvun huippuvuosista.

Vaikka haahkan ahdinkoon ovat vaikuttaneet myös sinisimpukan väheneminen ja merikotkan yleistyminen, myös vieraspedoilla on kyntensä pelissä. Niiden torjuminen auttaa niin haahkan kuin muidenkin vesilintujemme pesintää.

4. Rosopyöriäisen kotijoki on saastunut

Jangtsen rosopyöriäisellä on tunnusomainen, usein ilkikurisen näköiseksi mielletty hymy. Sen hoksottimet vetävät vertoja gorillalle.

Jangtse on Amazonin ja Niilin jälkeen maailman kolmanneksi pisin joki. Se virtaa 6 500 kilometrin mittaisen matkan Kiinan halki ja laskee lopulta Itä-Kiinan mereen lähellä Shanghain miljoonakaupunkia.

Pitkään se oli myös toinen maailman kahdesta joesta, joissa elää kaksi delfiinilajia, rosopyöriäinen ja kiinanjokidelfiini. Kiinanjokidelfiinistä ei viimeisimmässä, vuonna 2006 tehdyssä laajassa tutkimuksessa nähty ainuttakaan elonmerkkiä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokonaisen delfiinilajin uskotaan kadonneen ihmisen takia.

Jäljelle jäänyt Jangtsen rosopyöriäinen on maailman ainoa makeaan veteen sopeutunut pyöriäinen. Se tunnetaan leveästä virneestään ja älystään, joka vetää vertoja gorillalle.

Vuoden 2006 tutkimuksessa myös rosopyöriäisiä havaittiin enää puolet aikaisemmasta arviosta. Sitä uhkaavat varsinkin saasteet: Jangtseen päätyy iso osa Kiinan miljoonakaupunkien viemärijätteistä ja teollisuuden päästöistä, ja veden laatu heikkenee huimaa vauhtia. Delfiinit ja pyöriäiset ovat erityisen herkkiä ympäristönsä saastumiselle, sillä ne ovat ravintoketjujen huipulla, ja muihin lajeihin kertyneet myrkyt päätyvät lopulta niiden elimistöön.

Myös moni muu laji kärsii veden, ilman ja maaperän saastumisesta. Esimerkiksi maatalouden ravinnepäästöt ja torjunta-aineet, jokien patoaminen ja ruoppaaminen, liikenteen päästöt ja melu sekä luontoon päätyvät jätteet pilaavat eläinten elinympäristöjä. Suurin osa maailman meristä on saastuneita, ja noin puolet maatalousmaasta on heikkolaatuista.

Saastuminen voi vaikuttaa eläimiin salakavalasti muun muassa muuttamalla niiden lisääntymiskäytöstä tai vaikuttamalla niiden ravinnon saatavuuteen. Esimerkiksi muovi voi myös tukkia eläimen ruuansulatuksen tai täyttää mahan niin, että eläin luulee olevansa kylläinen ja lakkaa syömästä. Öljyonnettomuus taas voi tehdä elinympäristöstä elinkelvottoman hetkessä.

5. Helle pudottaa hedelmälepakot puista

Lenkot eli lentävätkoirat ovat suuria hedelmälepakoita. Rillilenkon nimi tulee sen kasvojen kuvioinnista, joka muistuttaa silmälaseja.

Ilmastonmuutos aiheuttaa eläinten elinympäristöissä niin suuria muutoksia, ettei osa lajeista pysty sopeutumaan niihin. Lämpenemisen tuntevat nahoissaan esimerkiksi lenkot eli lentävätkoirat. Ne ovat suuria hedelmälepakoita, joiden siipien kärkiväli voi olla reilusti yli metrin.

Lenkkoihin kuuluu muun muassa rillilenkko, jonka naamalla on silmälaseja muistuttava kuviointi. Rillilenkkoja elää esimerkiksi Australiassa, missä ne ovat tärkeitä metsien pölyttäjiä: hedelmillä herkutellessaan lenkot levittävät niiden siemeniä.

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei helteinen maailmankolkka ole paras mahdollinen elinympäristö lajille, joka sietää huonosti kuumuutta. Toistaiseksi lenkot ovat kuitenkin saaneet riittävästi viilennystä hakeutumalla varjoon, hengittämällä kiivaammin ja valelemalla itsensä syljellään.

Kun elohopea kohoaa yli 42 asteen, nämä selviytymiskeinot eivät enää riitä. Silloin lenkot hakevat apua toisistaan kerääntymällä vimmatusti yhteen esimerkiksi puiden oksille. Lopulta moni putoaa maahan ja loukkaantuu tai menehtyy.

Näin kävi esimerkiksi Australian Queenslandin osavaltiossa vuonna 2018, kun arviolta kolmannes paikallisesta populaatiosta ja samalla koko maailman rillilenkoista menetti henkensä yhdessä ainoassa helleaallossa.

Lenkkojen läkähtyminen on vain yksi esimerkki siitä, miten ilmastonmuutos uhkaa eläinkuntaa. On arvioitu, että maalla elävistä villieläinlajeista jopa viidesosa voi kadota tämän vuosisadan loppuun mennessä pelkästään ilmastonmuutoksen seurauksena.

Mitä enemmän lämpötila nousee, sitä suurempia ovat muutokset eläinten elinympäristöissä, ja sitä vaikeampi lajien on sopeutua niihin. Samalla esimerkiksi laajat metsähakkuut kiihdyttävät ilmastonmuutosta entisestään. Siksi ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat kriisejä, jotka täytyy ratkaista yhdessä.

Luonnon ahdinko syvenee, mutta ratkaisuja on

WWF:n Living Planet -raportti kertoo luonnon monimuotoisuuden tilasta. Uusimman, syksyllä julkaistun raportin mukaan luonto on köyhtynyt hälyttävästi alle 50 vuodessa. Selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 68 prosenttia 1970-luvulta vuoteen 2016.

Kriisin ratkaisemiseksi luonnonsuojelua on lisättävä ja luonnonvarojen käyttöä vähennettävä merkittävästi. Varsinkin ruuantuotantoa täytyy muuttaa kestävämmäksi. Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen ehkäisee metsäkatoa ja elinympäristöjen pirstoutumista sekä hillitsee ilmastonmuutosta.

Torjumme luonnon köyhtymistä esimerkiksi:

  • Suojelemalla lajeja ja niiden elinympäristöjä ympäri maailmaa. Muun muassa torjumme metsäkatoa ja haitallisia vieraslajeja, autamme lajeja sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja vaadimme valtioita puuttumaan salametsästykseen ja laittomaan villieläinkauppaan. Työskentelemme niin hallitusten, yritysten, kansalaisjärjestöjen kuin paikallisten ihmisten kanssa.

  • Vaikuttamalla poliittiseen päätöksentekoon. Osallistumme muun muassa ilmastoneuvotteluihin ja valvomme ilmastosopimusten noudattamista sekä edistämme tiukkaa ja sitovaa sopimusta, joka todella saisi luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäytettyä.

  • Poistamalla saasteita luonnosta. Suomessa muun muassa siivoamme rantoja muoviroskasta sekä rakennamme kosteikkoja, jotka suodattavat vesistä ylimääräisiä ravinteita. Öljyonnettomuuden sattuessa autamme viranomaisia poistamaan öljyä luonnosta.

  • Auttamalla jokaista tekemään ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja arjessaan. Voit vähentää ylikulutusta ja hillitä ilmaston lämpenemistä esimerkiksi syömällä ympäristöystävällisesti tai karsimalla omaa kulutustasi.

Liity suojelijoiden joukkoon

Luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Ellemme toimi välittömästi, elinympäristöjen tuho, lajien sukupuuttoaalto ja ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat vaikeuttamaan kaikkea elämää maapallolla. WWF-kummina mahdollistat työmme luonnon pelastamiseksi.

Auta nyt WWF-kummina

Liity suojelijoiden joukkoon

Luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Ellemme toimi välittömästi, elinympäristöjen tuho, lajien sukupuuttoaalto ja ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat vaikeuttamaan kaikkea elämää maapallolla. WWF-kummina mahdollistat työmme luonnon pelastamiseksi.