Anssi Vainikka auttaa suojelutyötä luontokuvillaan

Anssi Vainikka innostui luontokuvaamisesta 18 vuotta sitten ostettuaan ensimmäisen järjestelmäkameransa. Sen jälkeen kuvamateriaalia on kertynyt niin ahmoista, karhuista, linnuista kuin erilaisista luontokohteista. Jottei Suomen luonnon todellinen tila unohtuisi, Vainikka on kuvannut myös avohakkuuaukeita ja padottuja virtavesiä.

”Kuvalla voi kertoa monia asioita. Ja minusta luonnonsuojelukuvaus – sikäli kun conservation photographylle on hyvää käännöstä – on yksi tehokkaimpia tapoja saada ihmiset näkemään asioita”, Vainikka sanoo.

Hän kertoo, että tutkijana häntä turhauttaa, miten moni elonkirjoon vaikuttava asia tunnetaan jo aivan riittävällä tarkkuudella ja silti mitään ei tehdä.

”Lisätutkimuksella ei pelasteta maailmaa niin kauan, kun fossiilista hiiltä poltetaan, metsät avohakataan ja joet padotaan ilman ohitusuomia”, Vainikka suree.

Hän uskoo, että kuvan voima voi joissakin tapauksissa toimia herätteenä paremmin kuin nippu tutkimusartikkeleita. Toisaalta kuvallakin voi kertoa valikoiden, ja itse valokuvaustilanteet voivat olla jopa epäeettisiä.

”Olen itse pohtinut paljon suurpetojen kuvausta. Luontokuvaajissa on valitettavasti sellaisiakin, jotka ovat valmiita tekemään lähes mitä hyvänsä kuvan eteen. Itse kun olen biologi, niin minua kiinnostaa enemmän luonnon tarkkailu ja toimiminen mahdollisimman varovasti. Uskallan sanoa omista kuvistani, että ne on kuvattu luontoa vahingoittamatta.”

Vainikka on professori Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksella, jossa hän tutkii muun muassa kalojen käyttäytymistä, kalastuksen vaikutuksia ja kalojen roolia vesiekosysteemeissä. Vapaa-ajan valokuvausreissuilla kameran tähtäimessä ovat useimmiten linnut.

”Näin syyskuussa Patvinsuon kansallispuistossa ensimmäistä kertaa hiiripöllön, josta nappasin puolessa tunnissa 300 kuvaa. Onhan se elämys, kun vastaan tulee tuollainen huipputilanne.”