Jokelan pohjapato Kouvola © © Pirjo Nieminen / K-ryhmä
Julkaistu

Koululaiset pääsevät auttamaan uhanalaista taimenta Jokelan Myllynkoskella Kouvolassa

WWF, K-ryhmä ja Saarento-Jokelan osakaskunta rakentavat taimenelle kutupaikkoja talkoovoimin Kouvolan Jokelan Myllynkoskella torstaina. Tarkoitus on vahvistaa taimenen luontaista lisääntymistä Jokelan pohjapatoalueella. WWF ja K-ryhmä ovat mukana virtavesikunnostuksissa K-Kalapolut-yhteistyöllään, jonka tavoitteena on Suomen vaelluskalojen pelastaminen. Talkoisiin osallistuu myös innokas oppilasryhmä Niinistön koulusta.

Jokelan pohjapatoalue kuuluu Kymijokeen laskevaan Valkealan reittiin. Reitin alaosasta on poistettu kaikki turhat padot, minkä ansiosta uhanalainen taimen pääsee vaeltamaan pohjapadolle saakka.

”Talkoissa rakennamme kutusoraikkoja pohjapadon yhteyteen. Jokelan pohjapato on ennemminkin kynnys, joten halutessaan taimen voi jatkaa matkaansa senkin ylitse”, kertoo WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

Suomen vaelluskaloista vaellussiika, lohi, taimen ja ankerias ovat uhanalaisia. WWF ja K-ryhmä käynnistivät viime vuonna monivuotisen yhteistyön näiden uhanalaisten lajien pelastamiseksi (https://kesko.fi/kalapolut). Viiden vuoden aikana tavoitteena on avata kalojen vaellusta haittaavia kutusesteitä, kuten tierumpuja tai vanhoja patoja eri puolilla Suomea. Lisäksi kaloille tehdään virtavesiin kutupaikkoja talkoissa yhdessä paikallisten toimijoiden, maanomistajien, K-kauppiaiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Kouvolan talkoissa on mukana useita paikallisia K-kauppiaita. Kahluuhousut vetäisevät jalkaan esimerkiksi K-Supermarket Valtarin kauppiaat Minna Mari ja Tero Turkia.

”Kala on meille tärkeä myyntiartikkeli, ja haluamme olla mukana turvaamassa kalakantojen säilymistä. Tämän vuoksi oli itsestäänselvyys, että lähdemme mukaan K-Kalapolut-talkoisiin vaelluskalojen puolesta”, sanoo Tero Turkia.

Koska K-Kalapolut-yhteistyön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta vaelluskalojen uhanalaisuudesta, Myllynkosken talkoisiin kutsuttiin mukaan Niinistön koulun neljäs luokka. Talkoot sopivat hyvin koulun tämänvuotiseen ilmiöteemaan, joka on metsän ja suomalaisen luonnon tutkiminen.

”Hienoa, että K-Kalapolut-talkoot järjestettiin näin lähellä kouluamme. Pääsimme oppilaiden kanssa näin tutustumaan vesistönkunnostukseen ja oman lähialueemme perinnemaisemaan”, sanoo luokanopettaja Marjo Oittinen.

Lisätiedot:

Manu Vihtonen, virtavesiasiantuntija, WWF, manu.vihtonen@wwf.fi, 040 505 0620

Inka Karjalainen, K-Kalapolut-kohdekoordinaattori, K-ryhmä, inka.karjalainen@kesko.fi, 050 320 8473

Marjo Oittinen, luokanopettaja, Niinistön koulu, marjo.oittinen@edukouvola.fi, 050 542 7374.