Salametsästys edelleen suurin uhka tiikereille

WWF:n eilen julkaiseman raportin mukaan salametsästys on edelleen vakavin yksittäinen uhka maailman tiikerikannan elpymiselle. Tutkimuksen mukaan moni tiikereiden suojelualue on kehnosti hallinnoitu, eikä resursseja ole mitoitettu oikein. Kaksi vuotta sitten 13 ”tiikerivaltiota” sitoutui WWF:n tavoitteeseen tiikereiden määrän kaksinkertaistamisesta vuoteen 2022 mennessä.   

“Raportti osoittaa, että vaikka suuria hallinnollisia sitoumuksia on tehty ja monia toimia on kiihdytetty, olemme silti kaukana tiikerikannan toipumisesta”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Tiikereiden määrä on vähentynyt 97 prosenttia viimeisen sadan vuoden aikana. Tällä hetkellä maailmassa elää enää noin 3200 villiä tiikeriä, se on vähemmän kuin koskaan aiemmin.

Tutkimus kattoi 135 kohdetta yhteensä 12 alueella, joissa WWF parhaillaan tukee tiikereiden suojelua.

Vaikka 90 prosenttia tutkituista alueista on lailla suojeltu, vain noin puolella Venäjän ulkopuolella toimivista suojelualueista on tarkka suojelusuunnitelma. Etelä- ja Kaakkois-Aasian suojelualueista vain 12 prosentilla on tarvittava määrä henkilökuntaa. Lisäksi henkilökunta on usein myös alikoulutettua ja -varusteltua.

”Tiikereiden suojelu tarkoittaa muutakin kuin lakien säätämistä. Lait on pantava täytäntöön ja henkilökunnan koulutukseen ja heidän varusteisiin on panostettava. Tiikereitä uhkaa sukupuutto ellemme toimi nopeasti ja tehokkaasti salametsästyksen pysäyttämiseksi”, Luukkonen sanoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuutta luonnonsuojelun johtamiseen ja salametsästyksen vastaisiin toimiin vaikuttavaa tekijää. Näitä ovat laillisen suojelun tila, suojelujohtaminen, tehokas vartiointi, tiedusteluverkostot, pidätykset ja syytteet sekä koulutukset ja henkilöstöresurssit.

WWF Suomi aloittaa ensi viikolla Suomessa kansainvälisen kampanjan salametsästyksen ja uhanalaisten eläinten osien laittoman kaupan pysäyttämiseksi. Tiikerin lisäksi kampanja keskittyy sarvikuonon ja norsun salametsästyksen pysäyttämiseen. Viime vuonna Etelä-Afrikassa salametsästettiin ennätysmäärä sarvikuonoja vuosiin. Vuonna 2011 Afrikassa salametsästettiin ennätysmäärä myös norsuja sitten vuoden 1989, jolloin kansainvälinen norsunluukauppa kiellettiin.

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, puh. 040 585 0020

Lisää aiheesta:

Towards Zero Poaching in Tiger Heartlands – An assessment of the protection status of 135 critical sites for tiger recovery -raportti:

http://awsassets.panda.org/downloads/towards_zero_poaching_in_tiger_heartlands.pdf