WWF julisti saimaannorpan pesärauhan – apukinoksia kolataan paikoin

Savonlinnassa sijaitsevan Kellarpellon koulun oppilaat julistivat tänään WWF:n perinteisen saimaannorpan pesärauhan. Pesärauhan julistusta varjosti tieto siitä, että Saimaalla on alueita, joilla norpan pesäksi soveltuvia kinoksia ei ole muodostunut riittävästi. WWF kolaa tulevana viikonloppuna apukinoksia osana Metsähallituksen johtamaa operaatiota.

Äärimmäisen uhanalainen saimaannorppa on riippuvainen lumesta ja jäästä. Norppa synnyttää poikasensa helmikuun loppupuolella lumipesään, jonka se tekee yleensä luotojen rantakinoksiin.

”Saimaan lumitilanne näytti paikoin jo erittäin huonolta, mutta viime viikon lopulla alkanut sankka lumisade tarjosi helpotusta. Pääasiassa lumitilanne on nyt hyvä, mutta esimerkiksi Savonlinnan seudulla on alueita, joilla kinoksia ei ole syntynyt riittävästi”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Apukinosoperaatiosta vastaava Metsähallitus seuraa tilannetta jatkuvasti, ja on päättänyt käynnistää apukinosten kolauksen siellä missä sitä tarvitaan.

”WWF tulee tekemään Pihlajavedellä tarkoin valituille paikoille kinoksia ensi viikonlopun aikana”, Tolvanen sanoo.

WWF on rahoittanut Itä-Suomen yliopiston apukinostutkimusta ja julkaissut kinosten tekemisestä ohjekirjan. Ensimmäistä kertaa kinoksia kolattiin laajamittaisesti vuonna 2014, kun leuto ja vähäluminen sää uhkasi norpan pesintää. Lopulta satojen vapaaehtoisten työpanos koitui poikasten pelastukseksi – lähes kaikki kuutit syntyivät ihmisten tekemiin kinoksiin.

”Apukinokset ovat osoittaneet toimivuutensa. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei niitä tule kolata omin päin. Myös kaikkea liikkumista selkävesien luotojen ja saarien rantojen lähellä tulee välttää. Tästä syystä WWF julistaakin vuosittain saimaannorpan pesärauhan silloin, kun norpat ovat erityisen herkkiä häiriölle”, Tolvanen sanoo.

Tänä vuonna pesärauhan julistuksella haluttiin kiinnittää huomiota ympäristökasvatuksen merkitykseen luonnonsuojelussa. Pesärauhan julistivat tänään Savonlinnan torilla Kellarpellon koulun ekaluokkalaiset Miisa Uotinen ja Kiira Höök.

”WWF julkaisi viime syksynä esikoululaisille suunnatun norpasta kertovan sadun, joka käsittelee norpan elämää hauskalla ja innostavalla tavalla. Ympäristökasvatuksen tavoitteena on tukea lasten luontosuhdetta sekä myönteistä asennetta luontoa kohtaan. Näin voidaan vaikuttaa siihen, että esimerkiksi norpalla on suojelijoita myös tulevaisuudessa”, WWF:n ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnanvuori toteaa.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, WWF Suomi, 0400 168 939, petteri.tolvanen@wwf.fi

Ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnavuori, WWF Suomi, 050 511 4397, essi.aarnio-linnanvuori@wwf.fi

Suojelubiologi Jouni Koskela, Metsähallitus, 0400 188 825, jouni.koskela@metsa.fi

Saimaannorpan pesärauhan julistus on osa Euroopan komission rahoittamaa LIFE luonto -hanketta ”Safeguarding the Saimaa ringed seal”.

WWF:n norppasatu esikoululaisille: http://wwf.fi/mediabank/6389.pdf

Saimaannorpan pesärauhan julistus

Saimaannorppa kaipaa rauhaa
Joulukuussa jäähän hengitysaukko.
Tammikuussa kinokseen lumipesä.
Helmikuussa Nestorinpäivänä
pesään poikanen.
Tuuli ja tuisku, kylmä ja pedot
eivät pääse lumipesän suojiin.
Uhka on sen sijaan ajattelemattomuus.
Se voi tehdä sukupuutosta totta.
Norppajäillä jättäkäämme
rantakinokset rauhaan,
kuuteille kodiksi, emoille imetyspesiksi.
Norppa säikkyy ääntämme,
ei tiedä vapaa-ajan kiireistämme.
Jos sen ymmärrämme,
rauha norpillemme.
Suojassa lumipesissään
jatkakoot norpat arvoistaan elämää.
Näillä sanoilla julistan Saimaan rannalla
saimaannorppien pesimärauhan
alkaneeksi tänä jääkautena.
Eläkää ja lisääntykää rauhassa.

LIFE