Perinneympäristöt

Perinneympäristöillä tarkoitetaan perinteisten maanviljelys- ja karjankasvatusmenetelmien myötä syntyneitä avoimia ja puoliavoimia alueita. Esimerkiksi niittämisen ja laiduntamisen seurauksena syntyneissä perinneympäristöissä elää erityisen monipuolinen lajisto kovakuoriaisia, perhosia, pistiäisiä ja muita hyönteisiä. Lisäksi monet kohteet ovat kasvilajistoltaan erittäin arvokkaita.

Niityt ja laitumet hallitsivat maaseutumaisemaa vielä 1800-luvun lopussa. Perinteisistä maanviljelysmenetelmistä kuitenkin luovuttiin 1900-luvulla, mikä johti perinneympäristöjen umpeenkasvuun. Perinneympäristöjen pinta-ala romahti sadassa vuodessa alle prosenttiin huippuajoista.

Perinneympäristöjemme kirjo on valtava: niihin kuuluu maisemaltaan ja lajistoltaan hyvin erilaisia elinympäristöjä, jotka voidaan jakaa kasvillisuuden, maiseman ja perinteisen käytön mukaan avoimiin ja puustoisiin perinneympäristöihin.

Avoimet perinneympäristöt

• Tuoreet niityt ovat yleisimpiä ja lajirikkaimpia niittyjämme. Ne ovat yleensä puuttomia tai lähes puuttomia. Tuoreita niittyjä esiintyy kaikkialla maassamme. Niitä on jäljellä arviolta 3 000–3 500 hehtaaria.
• Rantaniittyjä esiintyy meren, järvien ja jokien laakeilla rannoilla. Niitä on usein laajennettu raivaamalla ja tulvittamalla.
• Kosteat niityt ovat avoimia niittyjä, jotka eivät sijaitse vesistön rannalla, mutta joiden maaperä on siitä huolimatta kostea tai märkä.
• Suoniityt ovat avosoiden luonnonniittyjä tai tulvittamalla luotuja kasteluniittyjä. Suoniittyjen niittäminen ja tulvittaminen on ollut yleistä etenkin Lapissa, Koillismaalla ja Pohjanmaalla.
• Kedot ovat kuivia niittyjä. Ketoja arvioidaan olevan jäljellä vain noin 800 hehtaaria. Ketoja on eniten Etelä-Suomessa.
• Nummet eivät ole niittyjä vaan avoimia varpukankaita. Puuttomaksi raivattuja tai poltettuja nummia on lähinnä saaristossa ja rannikkoseudulla.

Puustoiset perinneympäristöt

• Metsälaitumilla on eri-ikäisiä puita ja monipuolinen lajisto. Metsälaitumien erityispiirre on lahopuun ja siitä riippuvaisen eliölajiston, kuten kääpien, runsaus. Laidunnuksen ansiosta metsäkasvillisuuden seassa on aukkoja, joissa esiintyy niittykasvillisuutta.
• Hakamaat ovat aidattuja, metsälaitumia harvapuustoisempia laitumia, joilla on paljon niittykasvillisuutta. Hakamailla kasvaa laiduneläinten karttamia puulajeja, kuten katajaa, kuusta ja harmaaleppää. Tyypillistä kasvilajistoa ovat nurmi- ja metsälauha, ahomatara, niittyhumala ja metsäkurjenpolvi.
• Lehtoniittyjen puulajeja ovat lepät, koivu, pihlaja, haapa ja pähkinäpensas. Lehtoniityillä esiintyy vaihtelevasti niittyjen ja lehtojen kasvilajistoa. Tyypillistä lehtoniittyjen kasvillisuutta ovat kevätesikko, vuokot, kellot ja kämmekät.

Perinneympäristömme vaativat jatkuvaa hoitoa. Tavoitteemme on säilyttää niiden lajirikkaus ja maisemalliset arvot. Tärkeimpiä hoitotoimia ovat laidunnus ja niittäminen sekä jo umpeenkasvaneiden alueiden raivaus ennen jatkuvan hoidon aloitusta.

Suomen perinneympäristöjen tilanne on hälyttävä. Vuonna 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa kaikki perinneympäristöt arvioitiin uhanalaisiksi, ja valtaosa niistä jopa äärimmäisen uhanalaisiksi. Perinneympäristöjä uhkaa umpeenkasvu.

Huolestuttavinta perinneympäristöjen ja niiden lajiston kannalta on se, että vain noin puolet jäljellä olevista perinneympäristöistä on asianmukaisessa hoidossa. Noin neljäsosa Suomen uhanalaisista lajeista elää näillä yhä vähäisemmäksi käyvillä alueilla.

Perinneympäristöt ovat vähentyneet Suomessa. Tavoitteemme on suojella ja kunnostaa perinneympäristöjä esimerkiksi: