Valot sammuvat huomenna ympäri Suomea ja maailmaa WWF:n Earth Hourissa
Maailmanlaajuista ympäristötapahtumaa WWF:n Earth Houria vietetään huomenna. Valomerkkiä ilmaston ja luonnon puolesta näyttävät sadat miljoonat ihmiset lähes 200 maasta lauantaina 26. maaliskuuta kello 20.30. WWF Suomi kannustaa tekemään lupauksen maapallolle ja kokeilemaan pieniä muutoksia arjessa.
Earth Hour sammuttaa jälleen valot tutuista maamerkeistä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Sydneyn oopperatalo, Colosseum, Brandenburgin portti Berliinissä, Empire State Building New Yorkissa, Malesian Kuala Lumpurin kaksoistornit sekä Rio de Janeiron Kristus-patsas pimenevät.
Suomessa valot sammuvat muun muassa Helsingissä Yleisradion linkkitornista ja Presidentinlinnalla, Lahdessa Sibeliustalosta, Tampereen Näsinneulasta ja Särkänniemen huvipuistoalueelta, Turun tähtitornista ja Jyväskylän Ylistön sillalta. Kunnat Hangosta Utsjoelle osallistuvat monenlaisin tavoin tapahtumaan. Myös yritykset ovat laajasti mukana näyttämässä valomerkkiä ilmaston ja luonnon puolesta.
Tänä vuonna WWF on tarjonnut ala- ja yläkouluille sekä lukioille usean oppiaineen kattavan Earth Hour -teemaviikon. Mukana on päiväkoteja, peruskouluja ja lukioita ympäri maata. Niin ikään useat yliopistot ovat mukana tapahtumassa.
”Earth Hour ei ole pelkästään valojen sammutusta, vaan se kannustaa vastuullisiin valintoihin, lisää tietoa ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta sekä herättää toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Earth Hour tarjoaa tilaisuuden yhteisöllisyyteen ja yhdessä olemiseen näinä haastavina aikoina”, kertoo WWF Suomen viestintäjohtaja Joonas Fritze.
Suomessa kerätään Earth Hourin kunniaksi lupauksia maapallolle ja kannustetaan jakamaan lupauksensa somessa. Sillä miten Suomessa syödään, liikutaan ja kulutetaan, on suuri vaikutus ilmastoon ja ympäristöön maailmanlaajuisesti. Tapahtuman aattona lupauksia on kertynyt jo lähes 1700.
WWF Suomen tapahtumassa on mukana useita Earth Hour -lähettiläitä, joihin kuuluvat muun muassa sisällöntuottaja Sita Salminen, toimittaja-kirjailija Laura Friman, näyttelijä Kerttu Rissanen sekä vatsastapuhuja Sari Aalto.
Earth Hourista on vuosien saatossa kasvanut maailmanlaajuinen kansanliike. Earth Hourin joukkovoima on muun muassa auttanut suojelemaan 3,4 miljoonan hehtaarin kokoisen merialueen Argentiinassa. Kyse ei siis ole energiansäästökampanjasta.
”Earth Hourin tavoite on luoda aktiivinen yhdessä tekemisen ilmapiiri, sillä vain yhdessä meidän on mahdollista saada muutosta aikaan. Ei vain tunnin ajan, vaan tunnista toiseen. Samalla on muistettava, että vaikka jokainen pieni teko on tärkeä, päävastuun ympäristönsuojelussa tulee olla päättäjillä ja talouselämän vaikuttajilla”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder muistuttaa.
Tutustu lupauksiin ja niiden merkityksiin täällä!
Alueesi valomerkit löytyvät täältä!
Tutustu koulujen materiaaleihin täällä!
WWF:n Earth Hour lyhyesti
- WWF:n Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin siihen osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2008 tapahtuma laajeni maailmanlaajuiseksi.
- Vuonna 2021 mukana oli yhteensä 192 maata ja maantieteellistä aluetta sekä miljoonia yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä.
- Suomessa Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Vuonna 2021 Earth Houriin osallistui noin 1,4 miljoonaa suomalaista (Kantar TNS).
- Tapahtuman aikana näytetään valomerkki maapallon puolesta sammuttamalla turhat valot. Tapahtuma tunnetaankin siitä, miten tuhannet maamerkit ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi.
- WWF:n Earth Hour ei ole sähkön- eikä energiansäästötempaus, vaan tapahtuman tarkoitus on innostaa ihmisiä ilmasto- ja luontoystävälliseen elämään ja viestiä päättäjille, että ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen torjunta edellyttää ripeitä toimia.
- WWF:n Earth Houria vietetään tänä vuonna lauantaina 26.3.2022 kello 20.30–21.30 paikallista aikaa.