Kiinteistöillä merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa: ”Rakennusten kulutus Suomessa 30 % energian loppukäytöstä”

Kiinteistösijoittaja 1,5 asteen maailmassa -tilaisuus tarjosi paikalle saapuneelle yleisölle mielenkiintoisia puheenvuoroja siitä, miltä tulevaisuus näyttää kiinteistösijoittajan näkökulmasta.

WWF Suomen ekologisen jalanjäljen ohjelman päällikkö Jussi Nikula puhui Kiinteistösijoittaja 1,5 asteen maailmassa -tilaisuudessa kiinteistösektorin erityisen tärkeästä roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa.

”Rakennuskannan rooli ilmastoratkaisuissa on merkittävä. Rakennusten energiankulutus on Suomessa noin 30 prosenttia energian loppukäytöstä.”, Nikula sanoi.

Nikula esitti huolestuttavan arvion siitä, että 1,5 asteen ilmastotavoite on jo käytännössä menetetty, paitsi jos luotetaan uusiin pelastaviin teknologioihin. Suurien suunnitelmien sijaan päästöt pitäisi saada alas mahdollisimman nopeasti, jotta muutos olisi vielä hallitavissa.

”Mitä hitaammin päästövähennykset edistyvät tällä hetkellä, sitä enemmän tulevaisuudessa tarvitaan negatiivisia päästöjä.”

Nikula esitti yleisölle myös arvion siitä, milloin Suomen tulisi tilastojen mukaan olla kokonaan hiilineutraali.

”Kahden asteen tavoitteen kannalta Suomen täytyy vähentää päästöjä vähintään 65 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 130-150 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Tilaisuudessa puhumassa oli myös kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio KTI:n johtaja Markus Steinby. Hän esitteli yleisölle uuden KTI:n ja WWF Suomen yhteistyön tuloksena syntyneen ja kiinteistöjen omistajille suunnatun ilmastotyökalun. Työkalu on osa KTI:n tarjoamaa Yritysvastuuanalyysi 2019 -pakettia.

”Työkalun avulla kiinteistöjen omistajat voivat vertailla omaa kiinteistösalkkuaan ja kohteitaan markkinatietokantaan ja Pariisin ilmastotavoitteisiin.”, Steinby kuvaili.

KTI:n johtaja Markus Steinby esittelee kiinteistötyökalua.

Dittmar & Indreniuksen Antti Aaltonen kertoi puheenvuorossaan transaktioiden ympäristönäkökulmista, joiden kehityssuunta on hänen mukaansa oikea.

”Ympäristönäkökulma transaktioissa on muovaantunut vuosien saatossa. Muinoin asia on ollut sivuhuomautus, nykyään vaatimuksia on esimerkiksi sertifioinnin suhteen.”, Aaltonen kertoi.

Kiinteistöarviointia ja -neuvontaa tekevän GEM Property Oy:n Seppo Koposen mukaan ympäristönäkökulma on esillä, mutta ei useinkaan vielä mukana kiinteistöjen arvotuksen standardeissa. Ihmisten arvot ja toiminta vaikuttavat kuitenkin arvonmuodostukseen.

”Päätöksiä tehdään nykyään myös ympäristön kannalta: ei matkusteta lentäen, ostokset tehdään lähellä, mietitään, missä työskennellään ja niin edelleen.”, Koponen arvioi.

Kiinteistösijoittaja 1,5 asteen maailmassa -tilaisuus oli WWF Suomen LIFE EconomisE-hankkeen ja Dittmar & Indreniuksen järjestämä.

LIFE EconomisE-hankkeen logot ja disclaimer-teksti.

Sinua saattaa kiinnostaa