Hätätila syvenee Australiassa – ilmastonmuutos on steroidia metsäpaloille

Australian metsäpalot ovat tähän mennessä tuhonneet enemmän maa-alaa kuin Amazonin ja Kalifornian syksyiset metsäpalot yhteensä. Palot ovat historian pahimpia.

Ainakin 23 ihmistä on kuollut ja tuhansia koteja ja muita rakennuksia on palanut. WWF on erittäin järkyttynyt ihmishenkien menetyksestä ja tuhojen laajuudesta ja ottaa osaa paloissa kuolleiden omaisten ja paloissa loukkaantuneiden ja omaisuuttaan menettäneiden suureen suruun.

Palot ovat katastrofi myös luonnolle ja villieläimille. Tällä hetkellä raivoavat metsäpalot pahentavat jo meneillään olevaa lajien sukupuuttokriisiä Australiassa. On arvioitu, että metsäpalojen seurauksena jopa puoli miljardia eläintä on kuollut ainoastaan Uudessa Etelä-Walesissa. Palot ovat tappaneet tuhansia uhanalaisia koaloita, vallabeja, kakaduja ja muita lintuja. Tarkkoja tuhoja luonnolle ja eläimille päästään tutkimaan kuitenkin vasta, kun palot ovat sammuneet.

Me suomalaiset voimme vaikuttaa ennen kaikkea tukemalla kan­sain­vä­li­siä il­mas­to­so­pi­muk­sia, jotka ovat nyt tehokkain keino pysäyttää tämä ka­ta­stro­faa­li­nen kehitys.

Jari Luukkonen
Suojelujohtaja

Me suomalaiset voimme vaikuttaa ennen kaikkea tukemalla kan­sain­vä­li­siä il­mas­to­so­pi­muk­sia, jotka ovat nyt tehokkain keino pysäyttää tämä ka­ta­stro­faa­li­nen kehitys.

Jari Luukkonen
Suojelujohtaja

Ajankohta on tyypillinen metsäpaloille Australiassa, mutta tämän vuoden palot ovat mittaluokassaan täysin poikkeukselliset. Ilmastonmuutoksen on sanottu olevan kuin steroidia metsäpaloille, koska ilmastonmuutoksesta johtuva ilmaston lämpeneminen kiihdyttää kuumuutta, kuivuutta ja metsäpaloja. Tällä hetkellä Australiassa ei olla vielä edes maastopalokauden puolivälissä ja loppuviikoksi ennustettujen korkeiden lämpötilojen pelätään pahentavan tilannetta entisestään.

”Perimmäisenä taustasyynä tässä katastrofissa on ilmastokriisi, kuten muissakin tänä syksynä raivonneissa metsäpaloissa. Tällä hetkellä tärkeintä on saada palot sammumaan ja ihmisten ja muiden lajien turvallisuus taattua. Ilmastokriisi vaikuttaa meihin kaikkiin jo nyt. Me suomalaiset voimme vaikuttaa ennen kaikkea tukemalla kansainvälisiä ilmastosopimuksia, jotka ovat nyt tehokkain keino pysäyttää tämä katastrofaalinen kehitys. EU:n, ja Suomen osana sitä, pitää jatkaa edelläkävijänä ilmastokriisin torjunnassa”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Hätäapuna WWF Australia tukee tällä hetkellä erityisesti paikallisjärjestöjä, kuten koalasairaaloita, jotka auttavat paloissa loukkaantuneita villieläimiä. Tämän lisäksi WWF Australia vahvistaa kapasiteettiaan palojen jälkeistä työtä varten. Palojen laannuttua apua tarvitaan hyvin laajasti ympäristön ennallistamiseen monissa eri paikoissa.

WWF-Australian työlle voi lahjoittaa sekä alla olevan linkin kautta että Facebookissa olevan keräyksen kautta.

Auta Ilmasto-kummina

Kummina tuet poliittista vaikuttamistyötämme sekä ilmastonmuutoksesta kärsivien lajien ja elinympäristöjen suojelua koko kansainvälisen verkostomme voimin. Nyt on kiire toimia yhdessä!

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Ilmasto-kummina

Kummina tuet poliittista vaikuttamistyötämme sekä ilmastonmuutoksesta kärsivien lajien ja elinympäristöjen suojelua koko kansainvälisen verkostomme voimin. Nyt on kiire toimia yhdessä!