Onko mökkirantasi vesi samentunut? Tästä se johtuu
Itämeren vesi oli sata vuotta sitten selvästi kirkkaampaa kuin nykyään. Myös järvissä ja joissa vesi saattaa näyttää samealta. Samentumisen taustalla on rehevöityminen, jota onneksi voidaan torjua.
1900-luvun alussa Itämerellä pystyi tähyämään jopa 8‒9 metrin syvyyteen. Sittemmin vesi on samentunut niin paljon, että näkösyvyys on laskenut 4‒5 metriin. Veden tummentumisen ja samentumisen pääsyynä on rehevöityminen, jota ilmastonmuutos kiihdyttää.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten kuivuus ja toisaalta lisääntyvät sateet, lisäävät vesiin huuhtoutuvien ravinteiden määrää. Ylimääräisten ravinteiden aiheuttamasta rehevöitymisestä kärsivät niin Itämeri kuin joet ja järvet. Jokiin ja järviin päätyneet ravinteet kulkeutuvat lopulta Itämereen asti.
Mikä rehevöitymisen ja samentumisen aiheuttaa?
Vesien rehevöityminen, ja sitä kautta myös samentuminen, johtuvat maa- ja metsätalouden, turvetuotannon, asutuksen ja teollisuuden päästöistä. Rehevöitymistä aiheuttavat pääasiassa fosfori ja typpi. Samentumisen taustalla ovat myös metsätalouden ojitukset, kun turvemaiden ojista irtoavaa maa-ainesta kulkeutuu vesistöihin.
Kesäisin samentumista aiheuttaa myös sinilevä. Rehevöityminen on viime vuosikymmeninä lisännyt sinilevän massaesiintymiä Suomen vesistöissä.
Veden väriin vaikuttaa myös vesistöihin valuva humus, jota päätyy mereen etenkin Pohjanlahdella, jonka ympäristössä on paljon ojitettuja soita. Humus heikentää valon pääsyä veden alempiin kerroksiin ja saa veden näyttämään usein ruskealta.
Sinilevää eli syanobakteeria on vesissämme luonnostaan, mutta sen määrä on kasvanut ihmisen aiheuttaman rehevöitymisen takia.
Millaisia seurauksia rehevöitymisellä ja samentumisella on?
Vedenalainen monimuotoinen elämä on rehevöitymisen takia uhattuna. Esimerkiksi Itämeren pohjassa on jo laajoja alueita, joilla ei rehevöitymisen aiheuttaman happikadon vuoksi ole enää lainkaan elämää. Pienentynyt happipitoisuus ja aiempaa lämpimämpi vesi aiheuttavat hankaluuksia myös kylmissä vesissä eläville lajeille, kuten nieriälle ja muille lohikaloille. Muuttuneet olosuhteet saavat niissä aikaan stressiä ja kaventavat mahdollisia elinalueita.
Happikato hyödyttää joitakin haitallisia vieraslajeja. Viime vuosina Suomen meriin Virosta saapunut hopearuutana sietää hyvin vähähappisia olosuhteita ja lämpimiä vesiä. Hopearuutana leviää helposti, sillä se syö muiden kalojen poikasia ja pystyy lisääntymään ilman koirasta kloonaamalla itsensä. Näin hopearuutana pystyy valloittamaan laajoja elinalueita itselleen ja syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja.
Veden samentuminen voi puolestaan vaikuttaa näköaistin avulla saalistavien kalojen elinmahdollisuuksiin. Lajien vähentyminen ja niiden elinvoimaisuuden heikentyminen tekevät Itämerestä ja muista vesistöistä entistä haavoittuvampia, sillä yksipuoliset ekosysteemit kestävät huonommin esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksia.
Nieriä kärsii vesien lämpenemisestä ja happikadosta.
Näin rehevöitymistä voidaan torjua
Maa- ja metsätaloudesta vesiin valuvia ravinteita voidaan vähentää esimerkiksi perustamalla kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä. Myös jatkuvaan kasvatukseen perustuva metsänhoito ja peltojen pitäminen kasvipeitteisinä ympäri vuoden ovat hyviä keinoja vähentää vesiin valuvien ravinteiden määrää.
”Suurin osa mereen päätyvästä kiintoaineesta ja ravinteista kulkeutuu mereen sateiden ja tulvahuippujen aikaan. Jos vesi pysyy tuolloin uomissaan, eikä nouse pelloille, ravinteita valuu vesiin vähemmän. Myös maaperän rakenne ratkaisee. Jos maaperä suodattaa tarpeeksi hyvin vettä, ravinnekuormitus pysyy pienempänä. Kosteikkojen avulla voidaan pidättää vettä, ja kaksitasouomia rakentamalla taas saadaan vedelle lisää tilaa kulkea uomassa”, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola. Hän on vastannut WWF:ssä Vesiensuojelu 4K-hankkeesta, jossa on rakennettu useita vesiensuojelukohteita, kuten kosteikkoja.
Rehevöitymistä voi torjua myös edistämällä kuormitusta vähentäviä viljelymenetelmiä ja lisäämällä tietoisuutta ympäristöystävällisen ruokavalion hyödyistä. Lihan ja maitotuotteiden tuottaminen kuormittaa vesistöjä huomattavasti enemmän kuin kasvisruoan tuottaminen.
”Lautaselle kannattaa valita ensisijaisesti kasviksia. Myös lähivesien kestävästi pyydetty kala, kuten muikku, särki, silakka, hauki ja ahven, ovat Itämeren kannalta hyviä valintoja. Luonnonkalan syömisessä on sekin hyöty, että esimerkiksi silakan kalastus poistaa rehevöittävää fosforia Itämerestä”, sanoo WWF:n ruokaan erikoistunut suojeluasiantuntija Mari Koistinen.
Ilmastonmuutos muuttaa Itämerta
Itämeri on erityisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille, koska se on matala sisämeri. Sinilevän määrä lisääntyy ja eläin- ja kasvilajit kärsivät ilmaston lämmetessä.