Kalasaalis voi näyttää erilaiselta tulevaisuudessa ‒ ilmastonmuutos hyödyttää särkikaloja, kylmän veden kalat kärsivät

Tulevaisuuden kalastusreissut saattavat näyttää kovin erilaisilta kuin nykyään. Alati etenevä ilmastonmuutos vaikuttaa Suomen vesistöjen lämpötilaan, rehevöitymiseen, happipitoisuuteen ja Itämerellä myös suolapitoisuuteen. Itämeri on erityisen herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille, sillä se on matala sisämeri. Ilmastonmuutos muovaa kalakantoja uuteen uskoon.

Lämpimien vesien kalat menestyvät

Yksi ilmastonmuutoksen suurimmista seurauksista vesistöille on lämpötilan nousu. Esimerkiksi kuha ja ahven lisääntyvät lämpiminä vuosina menestyksekkäästi. Myös monet särkikalat viihtyvät lämpimissä vesissä. Esimerkiksi lahna ja särki hyötyvät lämpenemisestä.

Siinä missä lämpimien vesien asukit selviytyvät mainiosti, kylmiin ja viileisiin vesiin sopeutuneet kalat kärsivät. Joissa elävien kylmän veden lajien levinneisyysalueen ennustetaan pienenevän ja siirtyvän kohti pohjoista ja lajien korvautuvan lämpimän veden kaloilla. Vesien lämpeneminen vaikuttaa kylmissä vesissä viihtyvien kalojen lisääntymiseen, alkionkehitykseen ja poikasten kasvuun.

Esimerkiksi mateen alkionkehitys on herkkää lämpötilan vaihteluille. Madesaaliit olivatkin alimmillaan 2000-luvulla, jolloin talven lämpötilat olivat korkeita. Lämpenemisen vuoksi lohikalojen mätimunia tuhoutuu aiempaa enemmän ja vasta kuoriutuneiden poikasten kuolleisuus lisääntyy.

Kannan heikentyminen uhkaa esimerkiksi nieriää, joka on monien tunturijärvien ainoa kalalaji. Nieriä on taantunut lämpötilan kohoamisen vuoksi eri puolilla Eurooppaa, ja samaa kehitystä on odotettavissa myös Suomessa.

Tiettyjen kalakantojen heikentyminen, yksipuolistuminen ja jopa katoaminen nakertavat luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi latvavesien, mereen päätyvien jokien alkulähteiden, suojeluun kannattaa satsata, sillä ne ovat monimuotoisuudessaan usein erityisen hyviä elinympäristöjä kaloille.

Kun Itämeren suolapitoisuus vähenee, makean veden lajit kukoistavat

Ilmastonmuutoksen ennustetaan vähentävän pitkällä aikavälillä Itämeren suolapitoisuutta. Makeaa vettä valuu runsastuneiden sateiden mukana mereen entistä enemmän, minkä lisäksi Tanskan salmien kautta Itämereen tulevat suolavesipulssit harvinaistuvat. Tämän seurauksena Selkämeren, Saaristomeren ja Suomenlahden suolapitoisuus voi vastata nykyistä Perämeren suolapitoisuutta.

Suolapitoisuuden vähenemisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia kalayhteisöihin. Makean veden lajit pystyvät levittäytymään uusille alueille, kun taas meri- ja murtovesilajit ovat vaarassa hävitä erityisesti Selkämerellä ja Perämerellä. Esimerkiksi turskaan muuttunut suolapitoisuus vaikuttaa negatiivisesti.

Suolapitoisuuden lasku vaikuttaa myös Itämeren avainlajeihin, sinisimpukkaan, rakkohauruun ja meriajokkaaseen. Niiden katoamisella olisi valtava vaikutus kaloihin, joille ne tarjoavat suojaa ja ravintoa.

Pohjanmerellä ja Tanskan salmissa on havaittu useiden kalalajien levinneen meriveden lämpenemisen ja alentuneen suolapitoisuuden seurauksena. Muun muassa kolja, keltajuovamullo ja sardelli saattavat sietää alhaisia suolapitoisuuksia ja lämpenemisen myötä levittäytyä myös Itämerelle ja kohti pohjoista.

Rehevöityminen edistää itsensä kloonaavan hopearuutanan leviämistä

Ylimääräisten ravinteiden aiheuttama rehevöityminen on Itämeren ongelmista suurin. Ilmastonmuutos pahentaa tilannetta, kun lisääntyvät sateet huuhtovat paljaalta maalta mereen yhä enemmän rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita.

Rehevöityminen vaikuttaa kalakantoihin muun muassa heikentämällä vesistöjen happipitoisuutta. Korkeampi lämpötila ja pienentynyt happipitoisuus aiheuttavat kylmissä vesissä eläville lajeille, kuten lohikaloille, stressiä sekä pienentävät niiden mahdollisia elinalueita.

Viime vuosina Suomen meriin Virosta saapunut hopearuutana sietää hyvin rehevöitymistä ja lämpimiä vesiä. Hopearuutana leviää helposti, sillä se syö muiden kalojen poikasia ja pystyy lisääntymään ilman koirasta kloonaamalla itsensä. Näin hopearuutana pystyy valloittamaan laajoja elinalueita itselleen ja syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja. Hopearuutana onkin luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, ja se on vakava uhka vesistöjen monimuotoisuudelle.

Myös puronieriä sietää melko hapanta, humuksista vettä. Suomeen istutettu puronieriä kilpailee taimenen kanssa ja syrjäyttää tämän usein. Alkuperäisten taimenkantojen heikkeneminen ja paikallisten taimenkantojen menettäminen jatkuu edelleen, mikäli puronieriän leviämistä uusille alueille ei saada hallintaan.