Näkökulma: Luonnon köyhtyminen vaikuttaa myös ihmiskunnan tulevaisuuteen

Meidän on uudistettava suhteemme luontoon, kirjoittaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Viime vuosikymmeninä moni kestävän kehityksen mittari on kääntynyt hyvään suuntaan, ja esimerkiksi köyhyys on vähentynyt maailmanlaajuisesti. Luonnon hyvinvointia kuvaavat käyrät ovat kuitenkin edelleen laskusuuntaisia.

Tuoreimmat uutiset luonnon hälyttävästä tilasta saatiin viime viikolla, kun WWF julkaisi Living Planet -raportin. Raportissa tarkasteltujen selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 68 prosenttia vuodesta 1970 lähtien.

Luonnon ahdingon taustalla on ihmisen toiminta. Etenkin elinympäristöjä tuhoava maankäyttö ja luonnonvarojen ylikulutus uhkaavat luonnon monimuotoisuutta. Myös haitalliset vieraslajit, saasteet ja ilmastonmuutos ovat suuria uhkatekijöitä.

Luonnon köyhtymisellä on valtavia vaikutuksia ihmiskunnan tulevaisuuteen. YK:n tekemän asiantuntijaraportin mukaan luonnon köyhtyminen uhkaa kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista, sillä hyvinvointimme perustuu luonnolle ja luonnonvarojen kestävälle käytölle.

Ihmisten nykyinen tapa hyödyntää luontoa muodostaa myös suuren uhan terveydellemme, ja maailmanlaajuisen koronapandemian kautta luonnon rooli ihmisten hyvinvoinnin perustana on tullut entistä selkeämmäksi. Koronavirus on aiheuttanut kärsimystä ja kuolemaa, johtanut valtaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin ja taloudelliseen ahdinkoon. Pandemian seuraukset ovat dramaattisia ja jatkuvat vielä pitkään.

Useat epidemiat ja tautiesiintymät ovat saaneet alkunsa siitä, että tauti on levinnyt villi- ja kotieläimistä ihmisiin. Syyt tautien leviämisen taustalla ovat samoja kuin luonnon monimuotoisuuden heikkenemisessä: metsäkato, elinympäristöjen pirstoutuminen, villieläinten elintilan pieneneminen ja luonnonvarojen kestämätön käyttö. Luonnon hätä nostaa siis riskiä uusien eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien leviämiseen.

Meidän täytyy muuttaa merkittävästi tapaa, jolla suhtaudumme luontoon, sillä luonnon monimuotoisuus on kaiken elämän edellytys. Jokaisella kasvi- ja eläinlajilla on oma tehtävänsä luonnossa ja paikkansa ravintoketjussa. Suojelemalla luonnon monimuotoisuutta suojelemme myös kaikkia ihmisen elämän, terveyden ja hyvinvoinnin mahdollistavia asioita – esimerkiksi puhdasta vettä, hengityskelpoista ilmaa, ruokaa ja lääkeaineita mahdollistavia lajeja.

Meidän on käynnistettävä laaja yhteiskunnallinen muutos, jonka seurauksena luontoa ja luonnonvaroja ei enää tuhlata ja tuhota. Nyt meiltä kysytään selkärankaa! Yhdessä voimme luoda maapallon, jossa ihmiset ja luonto kukoistavat, sillä ratkaisut ovat olemassa.

Pääsihteeri
Liisa Rohweder

Ole rakentamassa parempaa tulevaisuutta!

Alle 50 vuodessa maailman villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 68 prosenttia. Luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historiassa. Teemme joka päivä töitä lajikadon ja elinympäristöjen tuhoutumisen pysäyttämiseksi, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla.

Auta WWF-kummina

Ole rakentamassa parempaa tulevaisuutta!

Alle 50 vuodessa maailman villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 68 prosenttia. Luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historiassa. Teemme joka päivä töitä lajikadon ja elinympäristöjen tuhoutumisen pysäyttämiseksi, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla.