Näkökulma: Suot pitävät huolta vesistöistämme

Suot ovat korvaamattomia. Ne tarjoavat elinympäristön lukuisille lajeille, ihmisille marjoja poimittavaksi ja upeita luontoelämyksiä soiden kulkijoille. Harvemmin kuitenkaan tulee ajatelleeksi sitä, miten tärkeitä suot ovat vesiensuojelulle, ja erityisesti vesienhallinnalle. Suot puhdistavat vettä pidättämällä muun muassa ravinne- ja kiintoainekuormitusta, minkä lisäksi ojittamattomien soiden voidaan ajatella olevan kuin pesusieniä; ne imevät itseensä runsaasti vettä ja vapauttavat sitä hiljalleen. Soiden merkitys vesienhallinnassa on merkittävä, sillä ne muun muassa tasaavat tulvahuippuja ja hidastavat virtaamia.

Kun suo ojitetaan turvetuotantoa varten, suon kyky pidättää vettä heikkenee huomattavasti – onhan kyse nimenomaan suon kuivattamisesta. Lisäksi kaikki vettä pidättävä kasvillisuus raivataan pois. Imeytymisen ja hitaan vapautumisen sijaan vesi virtaa vauhdilla ojiin ja niistä jokiin ja järviin. Ojitetulta suolta kulkeutuu vesistöihin kiintoainetta, humusta, rautaa ja ravinteita, joiden runsastuminen vesistöissä on vesiensuojelullisesti ongelmallista. Ojituksen vaikutukset näkyvät sisävesien lisäksi aina Itämerellä asti.

Ojitetuilta soilta tuleva suora vesistökuormitus on kuitenkin vain osa ongelmaa, sillä ojitukset heikentävät myös vesienhallintaa. Heikentynyt vesienhallinta voi pahentaa kuormitustilannetta entisestään. Jokien ja sivu-uomien tilavuus ei välttämättä enää riitä runsaiden sateiden ja sulamisvesien aikaan, vaan tulvat nousevat pelloille, pihoille ja kellareihin. Pelloille noustessaan vesi vie mukanaan maa-ainesta ja ravinteita, mikä heikentää vesistöjen tilaa. Ojitukset voimistavat myös vedenvirtausta, mikä altistaa uomia eroosiolle. Uomaeroosio irrottaa uomista kiintoainesta, ja kiintoaine ja siihen sitoutuneet ravinteet päätyvät vesistöihin.

Ravinnekuormitus näkyy vesistöissä esimerkiksi lähes kaikille valitettavan tuttuina sinileväkukintoina. Myös monet suuret ja pienet levät riemastuvat ravinteista ja muuttavat vesistöjä paikoin rajustikin. Rikas eliöyhteisö kaloineen ja kasveineen voi muuttua levien valtaamaksi hyvin yksipuoliseksi elinympäristöksi. Kiintoaine puolestaan voi peittää alleen esimerkiksi ravuille mieluisia kivisiä pohjia, mikä näyttäytyy rapukantojen heikentymisenä.

Turvetuotannosta luopuminen on yksi helpoimmista keinoista edistää vesienhallintaa erityisesti turvevaltaisilla alueilla. Samalla voimme lopettaa päästöiltään fossiilisiin polttoaineisiin vertautuvan, ilmastonmuutosta kiihdyttävän turpeen polton. Ilmastonmuutosta ei voida enää kokonaan estää, ja varsinkin talvisateiden odotetaan runsastuvan. Ojitusten välttäminen on siis myös yksi tapa sopeutua ilmastonmuutokseen. Kun turve jätetään maahan ja suot ojittamatta, vesienhallinta paranee käsikynkkää vesistöjen tilan kanssa. Turvetuotannolle on asetettava selkeä päättymispäivä, joka mahdollistaa tuotannon hallitun alasajon ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen siirtymän uuteen turpeettomaan aikakauteen.

Annetaan soiden hoitaa luonnollinen osansa vesiensuojelusta.