Näkökulma: Luonnonlaidunnus vaalii lajirikkautta ‒ nyt tarvitaan poliittista tahtoa perinnemaisemien turvaamiseksi
Mikäli todella on niin, ettei EU:n yhteinen maatalouspolitiikka perinnemaisemiemme hoitoon taivu, löytyykö Suomesta poliittista tahtoa löytää kansallista rahoitusta niiden tulevaisuuden turvaamiseksi? Tätä kysyvät WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ja Luonnonlaidunlihan tuottajat ry:n puheenjohtaja Fredrik von Limburg Stirum yhteisessä mielipidekirjoituksessaan.
Luonnonlaidunnus on ollut viime kuukausina paljon esillä ympäristösopimusten tukiehtojen muutosten vuoksi. Vaakalaudalla on etenkin pienten arvokkaiden kohteiden ja saariston laidunmaiden, paikoin myös metsäisten luonnonlaitumien tulevaisuus. Tukikelpoisten alojen leikkaaminen johtaa pahimmillaan siihen, että luonnonlaidunnus ei kannata tietyillä alueilla enää lainkaan. Tämä on erittäin huolestuttavaa uhanalaisten perinnemaisemiemme ja niiden lajiston kannalta.
Luonnonlaidunnuksen pullonkaulana on, että sen järjestäminen on tuottajalle kallista. Näin on etenkin etäällä maatilasta sijaitsevilla kohteilla, kuten perinteisesti laidunkäytössä olevilla saarilla ja syrjäisillä metsälaitumilla. Muun muassa laidunten aitaaminen ja eläinten siirrot maksavat, samoin karjan suojaaminen suurpedoilta.
Maatalouden ympäristösopimukset ovat tapa korvata tuottajille heidän tekemänsä arvokas maisemanhoitotyö yhteisen luontomme hyväksi. Kyse ei siis ole yhteiskunnan tuesta muutoin kannattamattomalle toiminnalle.
Laidunnuksen loppuessa alueita uhkaa umpeenkasvu, ja perinnebiotoopit ja niiden lajisto ovat vaarassa uhanalaistua entisestään. Kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat luonnon monimuotoisuuden keskittymiä, ja niiden pitkäjänteinen hoito on luontokadon torjuntaa paikallistasolla. Ihmis- tai konevoimin niittäminen ei voi laidunnusta realistisesti korvata.
Tarvitsemme pikaisen ratkaisun tilanteeseen esimerkiksi tarkastelemalla maatalouspolitiikan kansallisia asetuksia uudelleen ja katsomalla naapurimaiden käytäntöjä.
Perinnebiotoopit ovat luonteeltaan mosaiikkimaisia, ja niitä tulisi pystyä hoitamaan kokonaisuutena. Myös rehuksi kelpaavien kasvien määritelmä on herättänyt laidunyrittäjien keskuudessa kummastusta ja sen voisi ottaa uuteen tarkasteluun. Mikäli todella on niin, ettei EU:n yhteinen maatalouspolitiikka perinnemaisemiemme hoitoon taivu, löytyykö Suomesta poliittista tahtoa löytää kansallista rahoitusta niiden tulevaisuuden turvaamiseksi?
Liisa Rohweder
pääsihteeri
WWF Suomi
Fredrik von Limburg Stirum
puheenjohtaja
Luonnonlaidunlihan tuottajat ry
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa mielipidesivulla 14.10.2023.