Uusi ilmastolaki olisi askel oikeaan suuntaan, mutta ei vielä riittävä harppaus

Hallituksen esityksessä uudistetuksi ilmastolaiksi on paljon kannatettavaa, vaikka kehitettävää vielä jääkin. Ilmastonmuutos etenee nopeasti ja laki täytyy saada vastaamaan nykytilannetta. Tärkeintä onkin, että lakiuudistus astuu voimaan aikataulussaan.

Suomi on uudistamassa vuonna 2015 voimaan tullutta ilmastolakia. Hallituksen esitys uudeksi ilmastolaiksi etenee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn. Lain olisi tarkoitus astua voimaan heinäkuussa 2022. 

Vuonna 2015 voimaan astuneeseen lakiin on kirjattu Suomen päästövähennystavoite, mutta sen jälkeen ilmastonmuutos on edennyt nopeasti ja päästötavoite on sen myötä jäänyt kauas riittävästä tavoitetasosta. Hallituksen esitys lakiuudistuksesta selkeyttäisi tilannetta. 

”Tällä viikolla julkaistu IPCC-raportti oli selväsanainen varoitus, jonka keskeinen viesti oli, että nyt on kiire. Käsissämme on ilmastokriisi ja Suomen on oltava osa sen ratkaisua. Siinä valossa olisi äärimmäisen tärkeää, että tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 olisi kirjattuna lakiin. Eikä hiilineutraalius vielä riitä, vaan se on vasta välitavoite. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentämiseksi on päästävä tilanteeseen, jossa Suomi sitoo enemmän hiilidioksidia kuin päästää ilmaan”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Bernt Nordman 

Vaikka lakiuudistus on kaivattu, se ei vielä riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä. Uudistettu ilmastolaki sitoo vain valtiota. Sen ohelle tarvitaan vielä paljon omaehtoista toimintaa yrityksiltä ja kansalaisilta, jotta päästöt saadaan tippumaan. 

”Hallituksen esittämä ilmastolain uudistus on askel oikeaan suuntaan, mutta ei vielä riittävän suuri harppaus.  Kehitettävää on lain sitovuuden osalta sekä muutoksenhaussa, joka mahdollistaisi järjestöille ja kansalaisille mahdollisuuden haastaa valtion oikeuteen ilmastovelvoitteiden lainlyömisestä. WWF:ssä toivomme, että eduskunta hyväksyy lain ilman lisävesityksiä”, Nordman sanoo. 

”WWF:n kanta on, että ilmastolaissa tulee asettaa tavoitteita hiilinielujen kasvattamiselle ja maankäyttösektorien päästövähennyksille. Maankäyttösektori pitää sisällään muun muassa peltojen ja metsien käytön. Lähivuosina nielupolitiikan vahvistaminen on Suomessa erityisen tärkeää.” 

Ilmastolain uudistuksen on tärkeä astua voimaan aikataulussaan. Sitä voi ajaa jokainen.

Auta Ilmasto-kummina

Kummina tuet poliittista vaikuttamistyötämme sekä ilmastonmuutoksesta kärsivien lajien ja elinympäristöjen suojelua koko kansainvälisen verkostomme voimin. Nyt on kiire toimia yhdessä!

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Ilmasto-kummina

Kummina tuet poliittista vaikuttamistyötämme sekä ilmastonmuutoksesta kärsivien lajien ja elinympäristöjen suojelua koko kansainvälisen verkostomme voimin. Nyt on kiire toimia yhdessä!