Näkökulma: Riittävä ympäristösääntely tärkeää vastuullisten yritysten kilpailukyvylle

Jotta hyvinvoivan yhteiskunnan taloudellinen pohja voidaan turvata myös tulevaisuudessa, aloittavan hallituksen on ohjattava kulutusta ja liiketoimintaa rohkeasti vihreän siirtymän vahvistamiseen. Tämä tarkoittaa sekä ylikulutusta tukevien rakenteiden purkamista että mahdollisuuksien avaamista kestävää, pitkäjänteistä menestystä tuottaville liiketoimintamalleille. Nykyisten ylikulutusta tukevien rakenteiden purkaminen ei heikennä hyvinvointiamme, vaan vahvistaa sitä.

Joulukuussa solmitun YK:n luontosopimuksen (Kunming-Montrealin sopimus) mukaisesti Suomella on velvollisuus tehdä oma osansa luontokadon pysäyttämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Luonnonvarojen kulutuksesta kertovien tilastojen valossa tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisten kuluttamien luonnonvarojen määrä on vähintäänkin puolitettava nyt alkavan hallituskauden loppuun mennessä. Tämäkin tavoite jättää vielä tehtävää seuraavalle hallituskaudelle.

Vaikka suomalaisten kuluttamien luonnonvarojen määrä ylittää tällä hetkellä kestävyyden rajat moninkertaisesti, tukee valtio luonnolle haitallista toimintaa vuosittain yli kolmella miljardilla eurolla. Käytännössä valtio siis jakaa tukia toimijoille, jotka heikentävät tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvinvointiin. Näitä ympäristölle haitallisia tukia leikkaamalla voitaisiin rahoittaa luonnon ennallistamista ja suojelua – toimia, jotka auttaisivat Suomea täyttämään kansainväliset sitoumuksensa ja turvamaan toimivat ekosysteemit, joiden varaan hyvinvointimme perustuu.

Nykyiset poliittisen ohjauksen keinot ovat ristiriidassa pitkäjänteisen, kestävän menestyksen rakentamisen kanssa, ja siksi vahvempaa taloudellista ohjausta tarvitaan. Suorin ja tehokkain tapa ohjata luonnonvarojen käyttöä kohti kestävää tasoa on määritellä luontoa haittaavalle toiminnalle sekä rajoituksia että riittävä hinta. Ne supistavat ylikulutuksesta riippuvaista liiketoimintaa ja luovat tilaa luontopositiivisille, ylikulutusta vähentäville liiketoimintamalleille.

Myös muista työkaluista, joita voidaan hyödyntää hyvinvoinnin jatkuvuuden kannalta välttämättömän kestävyysmurroksen käynnistämiseen, on jo kokemusta. Ilmastopolitiikasta tuttujen päästökaupan ja hiilimarkkinoiden mekanismeja voidaan käyttää pohjana luonnonvarojen ohjausta kehitettäessä. Verotusta on suunnattava haitallisten luontovaikutusten kannalta keskeisiin toimintoihin, kuten biomassan ja maa-ainesten käyttöön. Myös maankäyttömaksuilla voidaan ohjata kulutusta kestävään suuntaan. Valtio-omisteisten yhtiöiden osalta tulee puolestaan varmistaa, että niiden liiketoimintamallit ovat yhden maapallon rajoissa ja luontopositiivisia. Kotimaisten ja ulkomaisten yritysten kilpailuasetelman tasoittamiseksi hallituksen on suunniteltava tulli- ja tukimekanismit, esimerkiksi EU:n ilmastopolitiikan hiilitullimekanismin oppeja noudatellen. Luontokadon pysäyttämiseksi uusia ja vaikuttavia ohjauskeinoja on kehitettävä ja otettava käyttöön kiireesti.

Lisäksi hallituksen on muodostettava kansallinen luonnonvarasopimus, joka sitouttaa osapuolet luonnonvarojen kulutuksen systemaattiseen vähentämiseen. Sopimuksen tulee nojata parhaaseen tieteelliseen tietoon, ja sen laatimiseen on osallistettava eri asiantuntijatahoja laajasti: Luonto-, Ilmasto- ja Kestävyyspaneelien sekä Metsäbiotalouden tiedepaneelin ja kansalaisyhteiskunnan on oltava vahvasti mukana prosessissa.

Ylikulutuksen vähentämisen tahtia on kiristettävä, sillä olemme sen aiheuttamien vaikutusten – ilmastonmuutoksen ja luontokadon – torjumisessa huomattavalla takamatkalla. Samalla on muistettava, että muutoksessa on aina voittajia ja häviäjiä, ja siksi on huolehdittava myös siirtymän oikeudenmukaisesta toteuttamisesta.

Suomessa on sekä osaamista että kykyä uudistua. Maapallon rajoja kunnioittavan liiketoiminnan ja aidosti kestävän hyvinvoinnin mahdollistamiseksi tulevalta hallitukselta on löydyttävä paitsi luottamusta suomalaiseen osaamiseen, myös selkärankaa irrottautua vanhakantaisista tavoista ja ajattelumalleista.